Nukutatteko vauvaa mahalleen?
Kummastelin tuttavan ig-storya jossa kuvasi 1,5kk ikäistä vauvaansa pinniksessä mahallaan nukkumassa (minulla ei ole tapana arvostella toisten lastenhoitotaitoja ja olen äiti itsekin) mutta tuota jäin miettimään. Olen itse siinä käsityksessä että nykyään nimenomaan pitäisi nukuttaa selälleen tukehtumisvaaran takia ja kätkytkuolemankin riski siihen jotenkin liittyy. Ennenhän oli suosituksena nukuttaa vauva vatsalleen ja kun se muuttui vähenivät kätkytkuolemat dramaattisesti.
Kunhan pohdiskelen nyt tässä että onko tämä yleistäkin?
Kommentit (3)
Meillä nukuttiin alusta saakka paremmin kyljellään kuin selällään. Toki pidin huolen ettei pääse mahalleen kierähtämään.
Olen nukuttanut kyljelleen, tasaisesti kylkeä vaihdellen, jottei pää muotoudu vinoksi/lättänäksi. On muuten karmeen näköisiä monien vauvojen päät, kun ovat takaraivosta lättänät. Näin kerran vauvan jolla oli pää niin vino, että naamakin oli jo vinossa. Pää oli painunut vinoon, koska lapsi piti päätä koko ajan samalle puolelle käännettynä.
Pitäkää huolta lastenne pään symmetrisyydestä. Joo ja hiukset ei peitä vinouttaa. Jos vinous/lättänyys ei korjaannu kasvun myötä, niin lapsi, varsinkin poika, joutuu miettimään hiusmallia aina vinon/lättänän pään mukaan. Käypä usein niin, ettei pojalla ole aikuisena edes hiuksia millä tilannetta peittää.
Nukutun lapset selällään 6kk asti. Sen jälkeen mahallaan kun nukkuivat niin paremmin ja osasivat itse kääntyä.