Oletteko koskaan sanoneet puolisolle, että seksi oli huonoa?
Toisaalta en haluaisi loukata miestä, mutta ihmettelen, että hän vielä näin vuosien jälkeenkään ek muista tai ymmärrä, mitä toivoisin seksissä. Se ei ole vaikeaa edes eikä monimutkaista, vaan loppupeleissä aika yksinkertainen asia, jos vaan on yhtään mielenkiintoa siihrn, että minäkin olisin kiihottunut ja nauttisin seksistä. Olen puhunut siitä monta kertaa ja viimeksi eilen illalla puhuimme siitä ja sovimme, että tänään on aamulla seksiä. No, eihän se sitten tietenkään toteutunut ollenkaan se toiveeni, taaskaan. Ihan kuin mies ei olisi koskaan mistään sellaisesta toiveesta kuullutkaan. Kysyin jälkeenpäin, että miksi taas kävi niin ja eikö häntä vaan yksinkertaisesti kiinnosta, että olenko minä kiihottunut seksiä varten, niin hän ei taaskaan osannut sanoa siihen mitään. Tämä on oikeasti aika uskomatonta. On myös tosi ikävää joutua ottamaan samaa asiaa esille uudestaan ja uudestaan. Ylipäänsä seksistä ei ole kaikkekn helpointa puhua, mutta se, että joutuu samasta asiasta yhä uudelleen avaamaan keskustelun on minulle aika vaikeaa. Lisäksi tunnen olevani ilonpilaaja, jos kerron, että jotain jäi puuttumaan, kun miehen mielestä on ollut superhyvää seksiä ja itse en ole edes päässyt edes alustavaan tunnelmaan, saati nauttinut. Mua ei enää oikeastaan kiinnosta seksi hänen kanssaan tästä syystä ja se onkin huomattavasti vähentynyt. En tiedä, mitä tällä aloituksella hain, mutta oli tarve avautua jossain anonyymisti.
Kommentit (22)
kerran
Kaverin puolisolle kun nähtävästi kaverin yövuoro oli päättymässä jja puolisoa ei oikein saanut mukaan rentona honmiin, oli joliian jänskää hänelle että ’käryttäisiin”
niimpä se punainen pikkuauto kaarsikin pihaan ja läksin tyydytettynä miejenä siihen lähimaastoon toipumaan 😉
Mistä sitä tietää. Yleensä hän kommentoi jotain positiivista ja näyttää ainakin tyytyväiseltä. Olen kysellyt, onko hänellä toiveita, mutta kuulemma ei ole enempää kuin ne, mitä jo toteutan. Mutta voihan hän vain esittääkin.
Nyt kun nähtiin, niin mies selvästi mököttää, kun ilmaisin aiemmin, etten ollut tyytyväinen ja muistutin siitä, että olen monesti puhunut niistä toiveistani. Tuntuu että olen väärässä, kun mulla on niitä toiveita.
Ap