Olenko enää mies?
Sädehoito tuhosi eturauhasen, jonka läpi menevät erektiohermot penikseen ja sitä kautta tulevat tuntohermot peniksestä aivoihin.
Kiihotun vain aivoissa, en muuten. ole mies.
En ole aseksuaali, sillä haluan seksiä.
Kommentit (4)
Ei miehisyyttä määritetä pelkällä erektiolla. Jokainen mies on myös monia muita ominaisuuksia omaava yksilö. Olen surullinen puolestasi ja tuo on varmasti raskas asia kantaa sinulle itsellesi, mutta naisena sanon, että jos minun miehelleni tapahtuisi sama, en ikipäivänä kyseenalaistaisi hänen miehisyyttään. Päinvastoin kunnioittaisin ja ihailisin häntä vielä enemmän siksi, että kaiken läpikäyneenä hän olisi vielä olemassa. Toivon sydämeni pohjasta sinulle kaikkea hyvää❤️
Sormet ja kieli.
Mitä mieltä puolisosi muuten on siitä että häntä fistataan?
Tietenkin riippuu ihmisestä, mutta vaikka naista voi tyydyttää monin tavoin ja orgasmi on usein helpompi saavuttaa muutoin kuin yhdynnässä, ainakin minun puolisoni haluaa myös kullia sisäänsä. Muuten seksi jää kuulemma ikäänkuin vajaaksi, myös silloin jos olen häntä dildottanut tai fistannut ja hän on saanut useamman orgasmin. Sillä ei ole väliä, yhdynkö hänen pilluun vai peppuun, mutta kulli pitää saada sisään alapäähän. Itse olisin kyllä vaihtelun vuoksi tyytyväinen myös suuhun tai tissien väliin laukeamiseen ilman yhdyntääkin.
Tsemppiä aloittajalle siihen että löytyy tapa nauttia seksistä edelleen puolison kanssa!
Eikö Viagra tule apuun? Minulta eturauhasen liikakasvuun ottamani lääke tuhosi erektion. Mutta onneksi Sildenafil toimii ja auttaa! Puolikas tabletti riittää.