Työkaveri puhuu koko ajan armeijasta

Vierailija kirjoitti:

1. Korvatulpat ja kuulosuojaimet. 2. Työhuone, etätyö, työpaikan vaihto. 2. Jaaritustyöhuone armeijahulluille, äänieristetty, hyvä ilmanvaihto. 3. Sano että et jaksa enää kuunnella sitä kauheaa armeijajaaritusta. Voiko hän tehdä kotioloissa sen, vaimo parka. 4. Etsi toinen armeijahullu hänelle kaveriksi töissä. 

Tämä oli sympaattinen kommentti. 😊💕

Se oli varmaan hänen parasta aikaansa, ainakin jälkeenpäin ajateltuna kun aika on kullannut muistot.

Tiedän että samasta aiheesta jankkaavat ihmiset ovat rasittavia, mutta et voi muuttaa toista. Se lähtee hänestä itsestään.

Onhan se pidemmän päälle rasittavaa, jos aina jauhaa niitä samoja juttuja, mutta toisaalta, armeija on kuitenkin aika spesiaali kokemus, jota naisilla ei ole, ellei sitten ole armeijaa käynyt. Se myös yhdistää aika suurta osaa miehistä ja se on puolesta vuodesta vuoteen ihmisen elämästä täysin normiarjesta poikkeavaa aikaa. Kyllä siihen tarinoita mahtuu ja mikäs siinä jos tykkää menneitä muistella. Turha täällä nyt mollata miehekkyyttä tai munan pituutta tms. lapsellista jos tykkää muistella inttiaikoja. Liika on toki liikaa ja varsinkin kaikenlainen uhoaminen on aika noloa, mutta jos naisilla olisi joku vastaava yhteinen kokemus aikuisuuden kynnyksellä, niin kyllä sitäkin varmasti tykättäisiin muistella.

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli käynyt sodan ja myös oli tappanut venäläisiä, ja oli koko joukkueen kovin sotilas. Nämä asiat kuulin vasta isäni kuoltua, isäni nuoremmalta veljeltä. Koskaan isäni ei halunnut puhua sodasta. Eli pas-kahousut ja pelkurit jaksavat jauhaa armeijasta.

Niin no, minun isoisäni oli rintamaupseeri, useampaan kertaa Vapaudenristillä palkittu todistettu sotasankari. Häntä ei ollut yhtään vaikeaa riivata puhumaan sodasta. Myönnetään tosin ettei hänkään niitä tappamisjuttuja oikein kertonut.