Haluaisin oman makuuhuoneen ja nukkua yksin
Nukkuisin niin paljon paremmin. Olen herkkäuninen, ja mies taas on nukkuessaan aika äänekäs ja hikoilee paljon, ihan hohkaa kuumuutta vieressäni. Joskus menen vierashuoneeseen nukkumaan, ja aamulla olen kuin eri ihminen, kun kerrankin saa nukkua hyvin. Meillä siis olisi tilan puolesta mahdollista pitää omia makuuhuoneita, mutta miehen mielestä suhde on sitten siinä. Ei nyt noin ole sanonut, mutta antaa ainakin ymmärtää ja syyllistää minua siitäkin jos olen nukkunut yksin vierashuoneessa. Minusta järjestely ei vaikuttaisi suhteeseen eikä seksielämään mitenkään negatiivisesti, ehkä jopa päin vastoin. Onko kenelläkään kommenttia asiaan? Jos täällä joillakin on järjestely että pariskunta nukkuu erillään, miten päädyitte ratkaisuun?
Kommentit (21)
Mitä jos sopisitte, että siirryt toiseen huoneeseen loppuyöksi,jos unesi on yöllä häiriintynyt. Nukahtaisitte yhdessä.
Minä myös monta vuotta kärsin miehen kuorsaamisesta ja muusta yöunia häiritsevistä asioista. Mun mies oli myös viimeiseen asti vastaan omia makuuhuoneita. Sitten vaan lopulta mitta tuli täyteen ja ilmoitin, että nyt riittää, en näe enää yhtään syytä miksi mun, herkkäunisen, tarvisi kärsiä tälläsestä. Todella itsekästä vuosia vaatia toista nukkumaan vieressä, vaikka yöunet ovat sitten sivan surkeita.
Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt olla vuosia aikasemmin itsekkäämpi ja siirtyä nukkumaan eri huoneeseen. Oikeastaan siitä meidän parisuhteen lopullinen alamäki alkoi, kun ymmärsin miten itsekäs toinen on ollut.
Jos miehesi on jo sanonut sulle, että "suhde on sitten siinä", niin eikö kannattaisi jo tonkin perusteella päättää suhde? Jos se ei oo valmis tukemaan sun hyvinvointia, niin onko suhteessa mitään järkeä?
Mutta mun miehen vanhemmat nukkuu erillään, koska mieheni isä kuorsaa kuulemma paljon. Ovat kuulemma aina nukkuneet erillään ja hyvin näyttää toimivan. Me nukutaan oman mieheni kanssa erillään silloin, kun mies on juonut alkoholia. Itse en kestä kuorsausta yhtään, ja mies kuorsaa, jos juo pisarankin alkoholi.
Mä siirryin omaan huoneeseen vaikka mies vastusteli kuinka. Vuoden jälkeen mies myönsi että oli tosi hyvä juttu, nukkuu itsekin paremmin. Molemmat kuorsataan. Ja tiedoksi, seksi ei loppunut.
Miksi haluat olla miehen kanssa joka syyllistää sinua ja uhkaa erolla koko ajan, jos teet tiettyjen syiden vuoksi erilailla. Pitäähän sinun voida nukkua omassa rauhassa, jo terveyden vuoksi. Hän kontrolloi sinua ikävällä tavalla. Asu erillään ja etsi avarakatseinen mies tai mieluummin yksin jos on pelkästään noita kontrolloivia vaihtoehtoja, ja jos se paljastuu aina jälkikäteen. Miestä ei taida edes painaa ero kauheasti enemmän ego tuntuu tulevan läpi ja ei kuuntele todellisia syitä nukkumisasiaan, hän ajattelee mustavalkoisesti. Osa miehistä on liian kuumia siihen, että kaksi nukkuisi lähekkäin, ja silloin sinun pitää tehdä itse päätökset, olet jo yrittänyt ymmärtää miehen tunteita. Anna lähteä jos lähtee nyt, löydät todellisia ystäviä ja aidosti rakastavan kumppanin muualta. Jos tuo asia ratkeaisikin, mies tekisi uudelleen noin jossain toisessakin asiassa eli uhkaisi erolla.
Onpa konseravatiivista meininkiä vielä 2020-luvulla?!? Me ollaan nukuttu eri huoneissa noin 15 vuotta nyt. Lapsen syntymän jälkeen uneni herkistyivät niin, että herään pieniinkin ääniin. Mies aloittaa kuorsaamisen yleensä 2-4 välillä aamuyöllä, joten uneni loppuivat aina siihen. Lisäksi hänellä on levottomat jalat, jotka sitten välillä aina vatkaavat ja vatkaavat lakanat suhisten pitkin yötä.
En enää koskaan tule nukkumaan kenenkään vieressä, niin tärkeitä yöunet ja levännyt olo on. Työni on vaativaa, en pystyisi sitä väsyneenä edest tekemään. Nukkumajärjestelyillä ei ole ollut mitään vaikutusta aktiiviseen seksielämäämme, en tiedä miten voisikaan olla? Kyllä meillä siirrytään toisen sänkyyn silloin kun tekee mieli, yleensä aamuisin - josta sitten noustaankin jo ylös.
Jotenkin käy sääliksi nämä Ap:n kaltaiset naiset, jotka alistuvat huonoihin uniin, "kun mies sanoo sitä -tai antaa ymmärtää tätä". Mitä jos vaan Ap teet itsellesei sen oman makuuhuoneen ja jäät odottamaan, kun mies muuttaa pois. Niinpä - en usko ikinä että tuon takia lähtee. Viheliäistä itsekkyyttä ja vallankäyttöä vaatia toista valvomaan öitä.
Mulle hyvä yöuni on koko elämän perusta. Jos en saa nukuttua, en pysty toimimaan ollenkaan.
Ja kun hyvän yöunen saan vain omassa makuuhuoneessa, jossa nukun yksin, nukun tietysti omassa makuuhuoneessa.
Toivon, että kaikki muutkin samassa tilanteessa olevat voisivat tehdä näin ilman että puoliso kokee sen jotenkin uhkana. Sitähän se ei ole vaan täysin päinvastoin.
Työkaveri nukkuu miehensä kanssa eri huoneissa juurikin kuorsaamisen takia. Mies tulee kuulemma illalla peittelemään vaimonsa ja hipsii sitten omaan huoneeseen (söpöä). Seksiä ymmärsin heillä olevan ja parempaa kuin ennen, sillä kumpikin on virkeämpi hyvien unien ansiosta
Nukutaan erillään ja nukutaan hyvin. Ei se ole vaikuttanut mitenkään seksielämään tai muuteen läheisyyteen. Kähmitään sitten sohvalla toisiamme tai muuten vaan ohikulkiessa.
Me on nukuttu eri huoneissa jo yli 10v, koska toinen on aamuvirkku paleleva ja toinen iltavirkku lämpöpatteri. Hieno systeemi, kehoitan jokaiselle ,kuka vaan haluaa ja on tilaa.
Me nukumme eri huoneissa. Seksiä ja läheisyyttä harrastamme yleensä valveilla ollessamme. Se on mukavampaa niin.
Tähän järjestelyyn on päädytty lähinnä juuri sen takia, että molemmat nukumme silloin tällöin huonosti. Se alkoi lähinnä niin, että yhden pahemman unettomuuskauden aikana siirryin useana yönä keskellä yötä vierashuoneeseen ja se sitten jäi käyttöön kun molemmat kokivat sen auttavan. Vähemmän häiriöitä tarkoittaa parempaa unta. Lisäksi sekin, joka nukkuu huonosti - joskus eri huoneista huolimatta - saa paremmalla omalla tunnolla sitten vaikka lukea tms yöllä, kun ei tarvitse ajatella häiritsevänsä sitä toistakin. Se yksinkertaisesti harmittaa vähemmän - molempia, sekä sitä joka onnistuu rauhassa nukkumaan että sitä joka rauhassa saa sitten puuhata jotain muuta jos nukkuminen ei suju.
Tämä ei ole huonontanut meidän suhdetta, vaan päinvastoin parantanut. Nyt meillä on varaa ottaa toistemme tarpeet huomioon. Jopa niin, että aina saa tulla toisen viereen jos on sellainen olo että mieluummin olisi vieressä. Enää se ei haittaa ketään, kun valtaosan öistä kuitenkin saa nukkua kunnolla.
Mutta jos aapeen mies ei tästä tykkää, en tiedä, mikä siinä auttaisi.
Sanopa miehelle että se suhde menee siinä että toinen osapuolista elää jatkuvassa univajeessa toisen henkilökohtaisten illuusioiden takia. Sillä miehellä on joku ihme mielikuva miten pariskunnan täytyy asua ja olla, syvään uurrettu illuusio, jolla ei toden kanssa ole mitään tekemistä. Vie vaikka terapiaan purkamaan tätä pinttynyttä kuvaa aviovuoteesta.
Ala herättämään se mies ihan joka kerta kun heräät hänen meteliinsä. Ihan kunnolla herätät. Pitkin yötä. Katsotaan niin pian hän itse ehdottaa pääsyä toiseen huoneeseen.
Meillä on omat huoneet, ollut alusta saakka kun aiemmista suhteista opin itsestäni, että erillään nukkuminen sopii mulle parhaiten. 5+ vuotta jo oltu ja hyvin menee
Kiitos kommenteista! Mies on ollut kuvioissa kauan, alettiin seurustella kun asuin vielä vanhemmillani. Silloin mies ihmetteli kun minun vanhempani nukkuivat erillään - he päätyivätkin muutama vuosi sitten eroon. Uskon että tämä vaikuttaa miehen mielipiteeseen. Mutta vanhempieni suhteessa oli moni asia todella pielessä, tuolla nukkumisjärjestelyllä ei kyllä ollut mitään tekemistä eron kanssa. Meillä on suhde muuten hyvällä mallilla, mutta tämä asia hiertää. Yritän vielä jutella ja ehkä aluksi nukun vierashuoneessa vaikka osan viikosta. Ap
Meillä on omat huoneet. Mies kuorsaa ja hälle riittää lyhyemmät yöunet, hän tykkää myös nukkua viileässä. Minä tarvin omat "kauneusuneni" ja haluan nukkua lämpimässä.
Ekat 4v nukuttiin yhdessä niin kuin kuuluukin kun yhdessä ollaan noin niinku ajatellen. Pikkuhiljaa kun otettiin lasten saatua se, että joka toinen yö toinen hoitaa ja joka toinen yö toinen niin toinen saa nukkua rauhassa. Siitä se lähti kun lapset kasvoivat yövalvomisista, että ei meidän pakko ole nukkua yhdessä. Tilaa on isossa talossa omille huoneille kaikille. Läheisyyttä ja erotiikkaa on pitkin päivää, ei siihen seksiin yhteistä makuuhuonetta tarvi. Toisinaan jos tilanne vaatii, nukahdetaan toistemme viereen jomman kumman sängylle tai satunnaisia yövierailua on toisen sängylle, eli mitään ehdottomia emme ole siihen että molemmat pysyy yönsä omassa sängyssä.
Pidä huolta unistasi! Tietenkin muutat toiseen huoneeseen, jos sellainen vaihtoehto on olemassa. Minulla oli aviomies, joka melskasi yöt, mutta sanoi ettei suostu nukkumaan erillään. Niinpä hän on nykyään exäni.
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri nukkuu miehensä kanssa eri huoneissa juurikin kuorsaamisen takia. Mies tulee kuulemma illalla peittelemään vaimonsa ja hipsii sitten omaan huoneeseen (söpöä). Seksiä ymmärsin heillä olevan ja parempaa kuin ennen, sillä kumpikin on virkeämpi hyvien unien ansiosta
Tämä! Se on sitä paitsi kivaa "käydä kylässä" toisessa makuuhuoneessa ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri nukkuu miehensä kanssa eri huoneissa juurikin kuorsaamisen takia. Mies tulee kuulemma illalla peittelemään vaimonsa ja hipsii sitten omaan huoneeseen (söpöä). Seksiä ymmärsin heillä olevan ja parempaa kuin ennen, sillä kumpikin on virkeämpi hyvien unien ansiosta
Tämä! Se on sitä paitsi kivaa "käydä kylässä" toisessa makuuhuoneessa ;)
Se on melkein kuin kävisi yöjalassa, hihii. :D
Miksi olet sellaisen miehen kanssa jota ei kiinnosta sinun hyvinvointisi, vaan uhkaa erolla jos haluat sitä parantaa?
No nukuttua tulee paremmin, mutta seksi on loppunut täysin :/
M32