Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voimakas trauma estää englannin kielen opiskelun
30.01.2014 |
Olen tässä jo joitakin vuosia kamppaillut oman kehnon kielitaidon kanssa. Nyt tosin tarkennus, kehnolla kielitaidolla tarkoitan oikeasti kehnoa. Yleensähän luetellaan huonoksi kielitaidoksi jo pelkkä "tankeroenglanti" ääntämyksessä, vaikka itsessään puhe olisi täysin kaiken kieliopin mukaista.
Osaanhan minä sitä jonkin verran -sen mitä olen korvakuulolla tv:stä oppinut. Eli heikosti. Ymmärrän kyllä, jos joku kysyy vaikkapa missä on sairaala tai kauppa. Ja osaan ehkä vastata, mikäli tarvitsee vain osoittaa kädellään suuntaa.
Ja nyt voisin sanoa, että vähintään 80% tämän tekstin lukeneista pitää minua tyhmänä, laiskana tai jotenkin ns. "vajaana".
Tyhmä ehkä kieltämättä olenkin, niinkuin jokainen meistä ainakin silloin tällöin. Tosiasiassa, englannin taitamattomuuteni johtuu siitä, että lapsena jo alkeita opetellessa minua enemmänkin hakattiin sillä englannin kirjalla kuin opetettiin.
Perheväkivaltatapaus, äiti hyvämaineinen, aivan loistava tyyppi kaikkien mielestä. Paitsi kotona, jossa hänellä oli varmaan universumin lyhyin pinna ja turpiin tuli lähes joka asiasta. Parhaimmillaan siitä, että pudotti vahingossa lautasen joka sitten ei edes mennyt rikki.
Jokatapauksessa, englannin opiskeluni ei alkanut kovin vahvasti. Jo ensimmäisiä kertoja apua englanninläksyissä pyytäessäni sain kirjasta naamaani, koska en heti sormia napsauttamalla osannut kaikkea. Uudestaan en enää tehnyt samaa virhettä, eli pyytänyt apua englannin läksyissä. Edes tunnilla opettajalta.
Tuli kokeet=hylätty. Ei varmaan tarvitsisi erikseen edes mainita, että mitä kävi, kun kiikutin lapun kotiin.
Sama laulu sitten jatkui koko peruskoulu-ajan. En oikeastaan osaa edes vastata, että miksi pääsin aina luokaltani, vaikka englantia en osannut enkä läpi päässyt. Eipä sillä, enpä muissakaan aineissa kummoisesti menestynyt, mutta pääsin kokeista juuri ja juuri läpi. Ylipäätään ei enää jaksanut mikään kiinnostaa, kun kotiolot olivat karmivat ja koko olemassaolo tuntui merkityksettömältä.
Nyt sitten aikuisena, en tosiaan kieltä osaa juuri yhtään. Nyt sitten joku ihmettelee, miksen tee asialle mitään.
Syyhän tähän on se, etten tiedä mitä tekisin. Kun näenkin englannin oppikirjan, tulee voimakas kielteinen reaktio. En halua koskea siihen, en halua avata sitä. Kun yritänkään katsoa harjoituksia, alkaa vapina ja sisäinen raivo. Raivo koko kieltä kohtaan ja oikeastaan kaikkea.
Olen siis niin ehdollistunut siihen, että englannin kieli edustaa kaikkea kielteistä. Tähän asiaan ei ole ainakaan auttanut se, että nykyään huonosti englantia osaavia parjataan ja sille saa ilkkua oikeastaan aika vapaasti+pidetään jonkinlaisena älyllisen heikkolaatuisuuden merkkinä.
Usein päätän aloittaa alusta, eli täysin englannin alkeista, mutta ei onnistu. En vain pysty. Riittää pelkkä kirjan/harjoitusten näkeminen, niin ahdistus, inho, masennus, raivo, viha, suru ja kaikki mahdolliset voimakkaat kielteiset tunteen iskevät päälle. Ja siinä mielentilassa ei opi. Ei vaikka kuinka yrittäisi.
Sanoja voin kyllä yrittää opetella, mutta en kielioppia. Niillä pelkillä sanoilla ei paljoa mitään tee, vähän sama kuin omistaisit talvirenkaat muttet autoa. Ja mitenkä ne sanat paria päivää pidempään mielessä pysyisivätkään, kun ei osaa muodostaa lauseita, joissa niitä käyttäisi.
Kokeilin huvikseen aloittaa yhden toisen kielen, jota en ole koskaan opiskellut. Siitä olen oikeastaan innostunut, jutut jäävät mieleen, eikä samanlaista kielteistä reaktiota tule. Eli ilmeisesti en edes kärsi mistään huonosta kielipäästä. Väkivallan ja pelottelun aiheuttama trauma on päässyt niin pitkälle ja muhinut sisälläni niin kauan, että yhdistän etenkin englannin oppimisen kipuun, pelkoon ja arvottomuuden tunteeseen.
Onkohan ketään, joka on samassa tilanteessa? Tai joskus ollut, miten olet siitä päässyt yli? Voiko tällaisesta ylipäätään päästä yli?
Kommentit (34)
Kehottaisin edelleen hakeutumaan terapian pariin, ja ottaa tämän asian erityisesti käsittelyn alle. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 19:07"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:14"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:06"]
Mutta Ap olen ihmeissäni täällä maailmassa on joku toinen jolla sama ongelma. Olen todella hämmästynyt. Minua lohdutti kun jaoit tarinaasi.
[/quote]
Olen kieltämättä itsekin hämmästynyt, ei kuitenkaan pahemmin tule vastaan ihmisiä saman tarinan kanssa :S
Kävitkö koskaan missään terapiassa? Itse yritin ja homma loppui minun osiltani siihen, että psykiatri pillahti itkuun kertoessani lapsuudesta. Oli muuten erittäin vaivaannuttava tilanne.
Mutta se sitten antoi enemmän vaan tunteen, etteivät edes niinkutsutut ammattiauttajat pysty minua auttamaan.
Pahintahan on vielä se, että äiti ei koskaan kokenut tehneensä mitään väärää. Kaikki hakkaamiset, potkimiset, eri tavaroilla heittämiset, rajut tukistamiset (otetaan pitkistä hiuksista tukeva ote ja ravistellaan kaikin voimin) olivat hänen mukaansa vain normaalia, suht pientä nuhtelua. Ei pyydä anteeksi, eikä edes koe tehneensä mitään anteeksipyydettävää.
[/quote]
Kävin vuosien terapiaa joka moniin asioihin vaikutti, mutta ei englannin oppimiseen. Itselleni kova pala oli se, että yritin olla fiksu ja pyysin englanninopettajalta apua ja en sitä saanut. Kotona en saanut apua omiin ongelmiin koskaan ja siksi tuo rohkaistuminen pyytämään apua oli iso juttu. Olen edelleen katkera tuolle opettajalle.
Vieraan kilen opiskelussa oli varmaan vaikeutena myös se, että joutui tulemaan esille ja mahdollisesti pilkatuksi jos epäonnistuu. Suomessa on hirveän ankea kulttuuri jossa virheistä rokotetaan ja pilkataan. Kun tosiaan matkustelin alkoi tämä "pelon ja häpeän" lukko aukeamaan koska ihmiset eivät viilanneet pilkkua vaan pääasia oli tulla ymmärretyksi. Minut olisi parantanut maan vaihto :(.
Ehkä nykyään itsetuntoa alkaa olla senverran etten välitä niin virheistä ja jos löytäsin nyt jonkun tumpelo ryhmän jossa muut tumpelot kanssani opiskelisivat niin voisin uskaltaa oppia.
[/quote]
Todella veemäinen asenne opettajalta. Niidenkin kun olisi tarkoitus opettaa, mutta ilmeisesti sitten pitäisi jo osata tarpeeksi tunnille tullessaan?
Etenkin kun ei tällaisista halua ympäriinsä huudella, että "hei kuule,kun mua mätättiin kotona turpaan silloin kun muut opetteli alkeita, niin et viitsisi nyt selittää vähän tarkemmin tätä tehtävää?".
Itsekin monesti jostain syystä haaveilen, että menisin ulkomaille pidemmäksi aikaa, tai saisi ulkomaalaisia kavereita joiden kanssa kieltä kehittää. Silloin ei jännitä ihan niin paljoa, kuin että puhuisi suomalaisten edessä. Julmia kun osataan toisille olla, etenkin englannin kanssa. Joko osaat täydellisesti, tai sitten pidät turpasi kiinni, on ikävän monen asenne englannin kielen kanssa.
Ja kun saa edes kuulla, miten esimerkiksi jotain julkisuuden henkilöä myötähävetään tankeroenglannin takia, niin se sitten jotenkin vielä kasvattaa entisestään kynnystä.
Etenkin kun ei edes uskalla missään puhua tästä. Voin kertoa olevani erittäin heikko englannissa, mutta pelkään aina sitä jatkokysymystä: "miksi olet niin heikko?". Se kysymys vetää lukkoon ja vaikeaksi.
[/quote]
Aivan uksomatonta kuinka samankaltainen syy kielen oppimisen vaikeuteen meillä on.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 19:07"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:14"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:06"]
Mutta Ap olen ihmeissäni täällä maailmassa on joku toinen jolla sama ongelma. Olen todella hämmästynyt. Minua lohdutti kun jaoit tarinaasi.
[/quote]
Olen kieltämättä itsekin hämmästynyt, ei kuitenkaan pahemmin tule vastaan ihmisiä saman tarinan kanssa :S
Kävitkö koskaan missään terapiassa? Itse yritin ja homma loppui minun osiltani siihen, että psykiatri pillahti itkuun kertoessani lapsuudesta. Oli muuten erittäin vaivaannuttava tilanne.
Mutta se sitten antoi enemmän vaan tunteen, etteivät edes niinkutsutut ammattiauttajat pysty minua auttamaan.
Pahintahan on vielä se, että äiti ei koskaan kokenut tehneensä mitään väärää. Kaikki hakkaamiset, potkimiset, eri tavaroilla heittämiset, rajut tukistamiset (otetaan pitkistä hiuksista tukeva ote ja ravistellaan kaikin voimin) olivat hänen mukaansa vain normaalia, suht pientä nuhtelua. Ei pyydä anteeksi, eikä edes koe tehneensä mitään anteeksipyydettävää.
[/quote]
Kävin vuosien terapiaa joka moniin asioihin vaikutti, mutta ei englannin oppimiseen. Itselleni kova pala oli se, että yritin olla fiksu ja pyysin englanninopettajalta apua ja en sitä saanut. Kotona en saanut apua omiin ongelmiin koskaan ja siksi tuo rohkaistuminen pyytämään apua oli iso juttu. Olen edelleen katkera tuolle opettajalle.
Vieraan kilen opiskelussa oli varmaan vaikeutena myös se, että joutui tulemaan esille ja mahdollisesti pilkatuksi jos epäonnistuu. Suomessa on hirveän ankea kulttuuri jossa virheistä rokotetaan ja pilkataan. Kun tosiaan matkustelin alkoi tämä "pelon ja häpeän" lukko aukeamaan koska ihmiset eivät viilanneet pilkkua vaan pääasia oli tulla ymmärretyksi. Minut olisi parantanut maan vaihto :(.
Ehkä nykyään itsetuntoa alkaa olla senverran etten välitä niin virheistä ja jos löytäsin nyt jonkun tumpelo ryhmän jossa muut tumpelot kanssani opiskelisivat niin voisin uskaltaa oppia.
[/quote]
Todella veemäinen asenne opettajalta. Niidenkin kun olisi tarkoitus opettaa, mutta ilmeisesti sitten pitäisi jo osata tarpeeksi tunnille tullessaan?
Etenkin kun ei tällaisista halua ympäriinsä huudella, että "hei kuule,kun mua mätättiin kotona turpaan silloin kun muut opetteli alkeita, niin et viitsisi nyt selittää vähän tarkemmin tätä tehtävää?".
Itsekin monesti jostain syystä haaveilen, että menisin ulkomaille pidemmäksi aikaa, tai saisi ulkomaalaisia kavereita joiden kanssa kieltä kehittää. Silloin ei jännitä ihan niin paljoa, kuin että puhuisi suomalaisten edessä. Julmia kun osataan toisille olla, etenkin englannin kanssa. Joko osaat täydellisesti, tai sitten pidät turpasi kiinni, on ikävän monen asenne englannin kielen kanssa.
Ja kun saa edes kuulla, miten esimerkiksi jotain julkisuuden henkilöä myötähävetään tankeroenglannin takia, niin se sitten jotenkin vielä kasvattaa entisestään kynnystä.
Etenkin kun ei edes uskalla missään puhua tästä. Voin kertoa olevani erittäin heikko englannissa, mutta pelkään aina sitä jatkokysymystä: "miksi olet niin heikko?". Se kysymys vetää lukkoon ja vaikeaksi.
[/quote]
Aivan uksomatonta kuinka samankaltainen syy kielen oppimisen vaikeuteen meillä on.
[/quote]
Ja tosiaan minulla ei ole lukihäiriötä vaikka näistä virheistä sen kuvan saisi :D
En ehdi koskaan oikolukea viestejäni.
Sanoisin tosiaan, että espanjan opiskelusta voisi olla paljonkin hyötyä englannin kannalta. Espanja on kielenä hyvin looginen ja koherentti verrattuna kaaoottiseen englantiin. Espanjan kieli on rakenteeltaan monimutkaisempi, mutta ainakin itselleni se oli vain helpottava seikka, sillä kielen rakenteet on silloin helpompi hahmottaa.
Samalla oppii myös englantia vertaamalla englannin rakenteita espanjan vastaaviin. Aika äkkiä huomaa, että englannissa on melkein tismalleen samat rakenteet, mutta ne ovat usein paljon surkastuneempia espanjan vastaaviin nähden. Esimerkiksi espanjassa on kaksi objektityyppistä rakennetta, datiivi ja akkusatiivi. Nämä ilmaistaan useimmiten eri rakenteilla. Datiivi ilmaisee epäsuoran objektin (hänelle?, häneltä?) ja akkusatiivi varsinaisen kohteen (hänet?). Englannissa on vain yksi objektiiviksi kitsuttu muoto, jonka eteen lisätään to tai for datiivisuuden ilmaisemiseksi. Englannin vaikein piirre ainakin omasta mielestäni on juurikin tuollaiset yksinkertaistukset. Metsää on vaikea nähdä puilta.
Hei ap,
jaksamatta lukea kaikkia kommentteja, mua satutti kovastI tarinasi. Olen itse englannin opettaja ja toivon vilpittömästi, että saisit apua. minulle tuli kova halu auttaa. Löytäisitkö läheltäsi jonkin luottohenkilön, jonka kanssa vain alkaisit keskustella englanniksi esim tunti pari viikossa? Ilman kirjoja, ilman kielioppia? Siitä sitten laajentaisit tekstien lukemiseen, kirjoittamiseen ja pikku hiljaa kielioppiin tutustumiseenkin?
tiesitkö että kielikursseja järjestetään myös alkeistason aikuisopiskelijoille? Jos kukkaro sallii, etsi hyvä kielikoulu Englannista ja heittäydy pariksi viikoksi intensiivikursseille! Siellä ei anneta arvosanoja eikä tankata kirjoista, vaan opiskelu on käytännönläheistä. Yllätyt, miten "heikkoja" englannintaitaja-aikuisia maailmasta löytyy!
Olen pahoillani kokemuksistasi. Mutta uskon että opit englantia tavalla tai toisella, don't give up!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko sulla mitenkään mahdollisuus ottaa yksityisiä keskustelutunteja? Kertoisit heti alussa syyn, miksi sinun on vaikea oppia, etkä ota sellaista opea, joka ei ole valmis tukemaan sinua. Itse jatkaisin myös terapiaa siinä samalla.
Olette tosiaan oikeassa siinä, että Suomessa on moukkamainen kulttuuri, jossa virheistä pilkataan. Olen itse ollut paljon kansainvälisissä kokuksissa, jossa osa puhujista ei osa englantia kunnolla ja silti yrittää pitää esitelmänsä sillä. Muut eivät välitä, mutta suomalaiset arvostelevat jälkeenpäin. Aina saa hävetä silmät päästänsä maanmiesten käytöstä. Samanlainen pilkkaamisen ja asiattoman inttämisen kulttuuri on Ruotsissa, liekö sieltä tänne tullutkin.
Mitenkäs nuo numeron 5 vinkit, et tainnut kommentoida niihin mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta voi päästä yli. Itsellä samantyyppisiä kokemuksia lukiosta. Jos minä selvisin yliopistosta ja puhun ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa englantia, selviät sinäkin vaikeuksistasi.
Rukoile Jumalalta apua, Hän on kaikkien ongelmien yläpuolella ja niiden ratkaisija.
Englanninopettajat ovat yleensä narsisteja tai ainakin kyvyttömiä samaistumaan oppimisvaikeuksista kärsivien asemaan. Monilla sujuvasti englantia vieraana kielenään puhuvilla on tämä sama ongelma, mutta ei tietenkään kaikilla. Ehkäpä englanninkieli niin erilaisena kielenä aiheuttaa muutoksia ihmisen aivoissa.
Vai mistä syystä ruotsinkielenopettajat ovat niin paljon ihanampia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sulla mitenkään mahdollisuus ottaa yksityisiä keskustelutunteja? Kertoisit heti alussa syyn, miksi sinun on vaikea oppia, etkä ota sellaista opea, joka ei ole valmis tukemaan sinua. Itse jatkaisin myös terapiaa siinä samalla.
Olette tosiaan oikeassa siinä, että Suomessa on moukkamainen kulttuuri, jossa virheistä pilkataan. Olen itse ollut paljon kansainvälisissä kokuksissa, jossa osa puhujista ei osa englantia kunnolla ja silti yrittää pitää esitelmänsä sillä. Muut eivät välitä, mutta suomalaiset arvostelevat jälkeenpäin. Aina saa hävetä silmät päästänsä maanmiesten käytöstä. Samanlainen pilkkaamisen ja asiattoman inttämisen kulttuuri on Ruotsissa, liekö sieltä tänne tullutkin.
Suomalaiset ei vaan osaa englantia kunnolla. Olen nimittäin omalta kohdaltani huomannut, että osaan vaistomaisesti tehdä samat virheet kuin hoonon englannin puhuja vain pari tuntia häntä kuunneltuani.
Kumma ero opettajissa kirjoitti:
Englanninopettajat ovat yleensä narsisteja tai ainakin kyvyttömiä samaistumaan oppimisvaikeuksista kärsivien asemaan. Monilla sujuvasti englantia vieraana kielenään puhuvilla on tämä sama ongelma, mutta ei tietenkään kaikilla. Ehkäpä englanninkieli niin erilaisena kielenä aiheuttaa muutoksia ihmisen aivoissa.
Vai mistä syystä ruotsinkielenopettajat ovat niin paljon ihanampia?
härreguud. maisteri itsecös se siellä praataa?
edellinen ruotsinopettajani olisi todennäköisesti natsien mielenosoituksessa (nainen), jos olisi vielä elossa.
Mites sitten nämä tapaukset, jotka opettavat sekä englantia että ruotsia? Universumi kutistuu kokoon narsismin asteikon ääripäiden yhdistyessä samassa pisteessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitoin jokusen yläpeukun tuonne, kun asiat oli esitetty suomeksi niin selkeästi. Ei siis sillä, että kyseessä olisi jotenkin hyvä asia.
Onko täysin poissuljettu joku kuullunymmärtämisen häiriö, koska eihän Suomessa voi välttyä englannin kieltä televisiossa kuulemasta? Itse olen joskus pelännyt moista, sillä kesti todella kauan ennen kuin aloin kuultua ymmärtämään, puhuin englantia itse paljon aikaisemmin kuin ymmärsin.
Vähemmän rationaalisena ihmisenä laittaisin kyllä itse mieheni tai jonkun kaverin pieksämään äitini nyt, jos olisin samassa tilanteessa. Tietysti niin, ettei siitä voi jäädä kiinni.
Noista aikaisemmista pahoinpitelyistä nostaisin kanteen ja tekisin tarvittavat todisteet, jos niitä ei muuten löytyisi.
Itselläkin englannin kielen taito on sitä että osaan kertoa nimeni ja se siitä. Syy ei vain ollut kotona vaan koulussa. Opettajaa pelkäsin hänen tiukan kurin vuoksi. Aina jos joku kirjoitti tai lausui väärin, alkoi kamala huuto ja pahimmillaan hän heitti meitä liimapuikoilla. Kaikki pelkäsi tätä opettajaa ja itsellä se vei motivaation kokonaan. Yläasteella opettaja oli hyvä ja kärsivällinen mutta koska en ollut kunnolla oppinut ala-asteella niin en päässyt yläasteella kärryille.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:41"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:14"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 18:06"]
Mutta Ap olen ihmeissäni täällä maailmassa on joku toinen jolla sama ongelma. Olen todella hämmästynyt. Minua lohdutti kun jaoit tarinaasi.
[/quote]
Olen kieltämättä itsekin hämmästynyt, ei kuitenkaan pahemmin tule vastaan ihmisiä saman tarinan kanssa :S
Kävitkö koskaan missään terapiassa? Itse yritin ja homma loppui minun osiltani siihen, että psykiatri pillahti itkuun kertoessani lapsuudesta. Oli muuten erittäin vaivaannuttava tilanne.
Mutta se sitten antoi enemmän vaan tunteen, etteivät edes niinkutsutut ammattiauttajat pysty minua auttamaan.
Pahintahan on vielä se, että äiti ei koskaan kokenut tehneensä mitään väärää. Kaikki hakkaamiset, potkimiset, eri tavaroilla heittämiset, rajut tukistamiset (otetaan pitkistä hiuksista tukeva ote ja ravistellaan kaikin voimin) olivat hänen mukaansa vain normaalia, suht pientä nuhtelua. Ei pyydä anteeksi, eikä edes koe tehneensä mitään anteeksipyydettävää.
[/quote]
Kävin vuosien terapiaa joka moniin asioihin vaikutti, mutta ei englannin oppimiseen. Itselleni kova pala oli se, että yritin olla fiksu ja pyysin englanninopettajalta apua ja en sitä saanut. Kotona en saanut apua omiin ongelmiin koskaan ja siksi tuo rohkaistuminen pyytämään apua oli iso juttu. Olen edelleen katkera tuolle opettajalle.
Vieraan kilen opiskelussa oli varmaan vaikeutena myös se, että joutui tulemaan esille ja mahdollisesti pilkatuksi jos epäonnistuu. Suomessa on hirveän ankea kulttuuri jossa virheistä rokotetaan ja pilkataan. Kun tosiaan matkustelin alkoi tämä "pelon ja häpeän" lukko aukeamaan koska ihmiset eivät viilanneet pilkkua vaan pääasia oli tulla ymmärretyksi. Minut olisi parantanut maan vaihto :(.
Ehkä nykyään itsetuntoa alkaa olla senverran etten välitä niin virheistä ja jos löytäsin nyt jonkun tumpelo ryhmän jossa muut tumpelot kanssani opiskelisivat niin voisin uskaltaa oppia.
[/quote]
Todella veemäinen asenne opettajalta. Niidenkin kun olisi tarkoitus opettaa, mutta ilmeisesti sitten pitäisi jo osata tarpeeksi tunnille tullessaan?
Etenkin kun ei tällaisista halua ympäriinsä huudella, että "hei kuule,kun mua mätättiin kotona turpaan silloin kun muut opetteli alkeita, niin et viitsisi nyt selittää vähän tarkemmin tätä tehtävää?".
Itsekin monesti jostain syystä haaveilen, että menisin ulkomaille pidemmäksi aikaa, tai saisi ulkomaalaisia kavereita joiden kanssa kieltä kehittää. Silloin ei jännitä ihan niin paljoa, kuin että puhuisi suomalaisten edessä. Julmia kun osataan toisille olla, etenkin englannin kanssa. Joko osaat täydellisesti, tai sitten pidät turpasi kiinni, on ikävän monen asenne englannin kielen kanssa.
Ja kun saa edes kuulla, miten esimerkiksi jotain julkisuuden henkilöä myötähävetään tankeroenglannin takia, niin se sitten jotenkin vielä kasvattaa entisestään kynnystä.
Etenkin kun ei edes uskalla missään puhua tästä. Voin kertoa olevani erittäin heikko englannissa, mutta pelkään aina sitä jatkokysymystä: "miksi olet niin heikko?". Se kysymys vetää lukkoon ja vaikeaksi.