Lue keskustelun säännöt.
Löydänköhän koskaan miestä? (asperger-naisen pohdintoja)
24.10.2020 |
En kykene koskaan siihen (ehkä joidenkin) ihanteeseen, että nainen on miestään hoivaava tyyppi. Enkä ole kodinhengetär. Olen kylläkin esteettinen ihminen, ja siinä mielessä tykkään kodin sisustamisesta (mikäli siihen voimavarat riittävät).
En ole kaikkien kanssa toimeentuleva ekstrovertti, vaan intorvertti, joka nauttii valtavasti siitä, että saa keskittyä omassa rauhassa töihinsä ja kiinnostuksen kohteisiinsa. Minulla on muutamia tärkeitä ystävyyssuhteita, mutta en viihdy isoissa porukoissa.
Olen ihan kivan näköinen. Eniten ulkonäköäni kuvaa varmaan sana söpö. Olen myös hieman lapsenomainen ja näytän ikäistäni nuoremmalta. Saan miehiltä toisinaan huomiota, mutta en tiedä haluaako kukaan minusta muuta kuin lyhytaikaisen romanssin.
Olen kylläkin itsenäinen ja tulen hyvin toimeen taloudellisesti sekä henkisesti, enkä siis tarvitse mitään tukihenkilöitä elämääni. Parisuhteesta odotan läheisyyttä ja tasavertaista kumppanuutta.
Kommentit (39)
No täällähän on palsta täynnä assimiehiä joita ei taatusti haittaa että nainen haluaa olla omissa oloissaan. Ainoa että kahden autistivanhemman perhe on psyykeä vaurioittava helvetti neurologisesti normaalille lapselle. Suosittelen ettei siihen lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla soi sen Hesburgerin mainoksen loppu päässä uusilla sanoilla.
-Sinkkiş
AssBurger
Asperger on vaan yksi tapa määritellä joku. Muitakin on. Me olemme ylsilöitä. Oma puoliso on as ja meillä lapsiakin. Mitä tähän nyt voisi muuta edes sanoa?
Vierailija kirjoitti:
No täällähän on palsta täynnä assimiehiä joita ei taatusti haittaa että nainen haluaa olla omissa oloissaan. Ainoa että kahden autistivanhemman perhe on psyykeä vaurioittava helvetti neurologisesti normaalille lapselle. Suosittelen ettei siihen lapsia.
Tai sitten he osaavat olla rauhallisia, johdonmukaisia vanhempia, jotka kykenevät myös aitoon läsnäoloon. Harvinaista herkkua tässä sekopäisessä ekstrovertissa maailmassa, mikä sinunkin kommentista loistaa.
Ap, tuo sun kirjoitus olisi voinut olla täysin mun kirjoittama! Kohtalotovereita siis on :)
Olen ollut tässä viimeisimmässä suhteessa nyt 2,5 vuotta. Viime kuukausina oman ajan tarve on alkanut hiertää aika paljon. Menen käytännön syistä viikonlopuiksi yleensä miehen luo, ja tuntuu että mun "oma elämä" on silloin katkolla (en voi siivota kotona, en voi tehdä mitään omia juttuja, en saa olla omissa ajatuksissani jne). Olen huomannut, että odottaisin viikonloppua nykyään paljon enemmän jos olisin sinkku. Enkä todellakaan siksi että voisin juosta irtosuhteiden perässä, vaan siksi että saisin pitkästä aikaa ihan vain OLLA KOTONA, latautua, puuhata omiani, olla yksin ja herätä ja mennä nukkumaan siihen aikaan kun haluan (mies on aamu- ja minä iltavirkku).
Sinkkukausien aikana sitä on aina alkanut kaivata myös hellyyttä, läheisyyttä, seksiä ja kumppanuutta, mutta en enää suostu parisuhteeseen jossa toinen ei ymmärrä oman tilan tarvettani. Kunhan tämä suhde on taputeltu kunnialla maaliin, niin aion nauttia yksinolosta pitkään ja hartaasti. Ehkä joskus tielleni osuu samanlainen mies, mutta jos ei, niin mieluummin olen yksin kuin suhteessa joka ei tyydytä loppujen lopuksi kummankaan osapuolen tarpeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikä ongelma yhteen toisen samanlaisen kanssa?
Nykyäänhän kaikki ovat burgereita.
t. burgeri
ASSBURGER! *Hesburgerin tunnusmusiikilla*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällähän on palsta täynnä assimiehiä joita ei taatusti haittaa että nainen haluaa olla omissa oloissaan. Ainoa että kahden autistivanhemman perhe on psyykeä vaurioittava helvetti neurologisesti normaalille lapselle. Suosittelen ettei siihen lapsia.
Tai sitten he osaavat olla rauhallisia, johdonmukaisia vanhempia, jotka kykenevät myös aitoon läsnäoloon. Harvinaista herkkua tässä sekopäisessä ekstrovertissa maailmassa, mikä sinunkin kommentista loistaa.
No tänne linkutettiin joskus kertomus siitä millaista on olla kahden aspergerin lapsi. Vanhemmat tahtoivat kyllä hyvää mutta kohtelivat kuin esinettä. Jota huolsivat hyvin, ei siinä mitään. Mies kertoi aikuisena oikein yrittämällä yrittäneensä käydä syvällistä keskustelua isänsä kanssa mutta se oli täysin mahdotonta.
Ei taida olla yhtäkään ihmistä jonka kaikki tutut/itse ei olisi ahkerasti diagnosoitu burgeriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähintään kaikki muut on burgereita paitti mä ite.
Mut oon mäkin.
Ja varsinkin toi ja toi. Ku se kirjottaa tollai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ASSBURGER! *Hesburgerin tunnusmusiikilla*
Varsinki tää on.
Vierailija kirjoitti:
No täällähän on palsta täynnä assimiehiä joita ei taatusti haittaa että nainen haluaa olla omissa oloissaan. Ainoa että kahden autistivanhemman perhe on psyykeä vaurioittava helvetti neurologisesti normaalille lapselle. Suosittelen ettei siihen lapsia.
Varsinki tää.
Onkohan myös psykologi. Ainakin tulee analyysiä toisten lisääntymisestä muttei pysty ite olemaan porsimatta.
Burgerithan ei pysty ajatteleen ku vaan omia tarpeitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2020 noin 260 000 000 burgeria, kun lasketaan myös muualta tulleet: https://www.google.com/search?client=avg&q=tilastokeskus+burgeri
Voisitteko mennä sekoilemaan jonnekin muualle? Tässä ketjussa on tarkoitus keskustella asperger-naisten parisuhdeasioista.
ap
Arvelisin olevani diagnosoimaton assi nainen. Parisuhde toimii, kun ei tarvitse asua yhdessä.
Äitiys toimii oikein hyvin, olen rauhallinen, kuunteleva ja ratkaisukeskeinen. Kotona viihtyvä, lähestyttävä ja lasta kunnioittava. Nämä siis muiden arvioita, eivät omiani. Jopa exä on sitä mieltä, että mitä muuta olenkin, niin on pakko myöntää että olen hyvä äiti.
Tämä siis sen harhan korjaamiseksi, ettei voisi hankkia lapsia.
Yhdessä asuminen voisi toimia, jos se tehtäisiin mahdollisimman helpoksi. Täällä oli ketju, vinkkejä aspergerin puolisolle. Siinä todettiin, että kuormitus pitäisi olla aika vähissä. Ei kauheita remontteja, vaativia harrastuksia kaikilla monta iltaa viikossa.
Jos elämän voi järjestää niin, että perheenäkin kaikille on päivässä tunti pari ihan omaa introiluaikaa, kaikki voivat palautua. Viikonloppuna saisi olla jopa koko päivän yksin vaikka edes kerran kuussa. Ei pitäisi olla mahdotonta sopia.
Tämä onnistuu jos itse tuntee ja tiedostaa tarpeensa, ja jos kumppani ottaa ne ilman draamaa huomioon. Ettei tule väheksyntää, että miten et jaksa, tai mustasukkaisuutta, että et rakasta minua jos et halua olla yhdessä koko ajan.
Jos ei aio hankkia lapsia, niin en kyllä edes ajattelisikaan asua yhdessä. Omat kodit on ihan ideaali.
Vaikka on yhteiset lapsetkin, pitäisin silti omia koteja lähekkäin ihan ideaalina. Kovimpana vauva-aikana voisi viettää enemmän aikaa yhdessä. Silloinkin pääsisi välillä nukkumaan toiseen kotiin.
Hyvin sujuu parisuhde, itse olen assinainen, mies nentti, mutta melko inrtovertti. Jopa nyt etätyöaikana kun ollaan yhdessä kaiken aikaa, mutta toisaalta omat makuuhuoneet ovat todella tarpeen.
Samalla tavalla kaikki parisuhteet vaativat kompromisseja, ja tokihan assikin niihin pystyy. Eli esimerkiksi miehen ystäviä ja sukulaisia on joskus tavattava, vaikka se itselleni vaikeaa onkin.
En ole kodinhengetär, tosin pidän siivoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
No mikä ongelma yhteen toisen samanlaisen kanssa?
Nykyäänhän kaikki ovat burgereita.
t. burgeri
Tuo on ihan vihonviimeisin ja kaikista haitallisin neuvo!
Assinaisen EI PIDÄ IKINÄ ottaa assimiestä! Assimiehet vaativat sellaista uhrautumista, huolenpitoa ja hoivaa, joka on todella raskasta normaalillekin naiselle.
Assinaisen kannattaisi ottaa mies, joka on epäitsekäs ja ymmärtäväinen. Sellaiset miehet ovat harvassa.
Ja jos paikalla on muita asperger-naisia, kulisin mieleläni juttuja teidän parisuhteista.
ap