En tajuu noita ihmisiä, jotka kävelevät kadulla psykoosimainen hymy päällä vastaan
En usko, että ovat edes kovin usein aineissa, vaikka usein olenkin. Ei oikein uppoo omaan erakkomieleen tuollainen tuntemattomien kohtaaminen päälle käyvä hymy naamalla. Ovat varmasti toivoneet saavansa hymyn bäckiin, mut ite oon aina vaan menny ihan hämmentyneeksi ja kerran jopa säikähdin. Mikä tää juttu oikein on?
Kommentit (12)
No, olen introvertti ja elämä tekee minut onnelliseksi. Siksi huomaan usein hymyileväni itsekseni ja itselleni, jopa julkisilla paikoilla. En hymyile sinulle enkä odota vastahymyä vaikka julkisella paikalla hymyilenkin. Sinä olet minulle ilmaa ja minä hymyilen omassa kuplassani. Selvittikö?
Omille ajatuksilleni mäkin hymyilen.
Minä varmasti monesti hymyilen ajatuksissani (ja juurikin omille ajatuksilleni) tuolla ulkona liikkuessa, koska todella usein vastaantulijat hymyilevät minulle ystävällisesti vastaan. Siitä jää kiva mieli ja hymyilyttää vielä enemmän sen jälkeen - luulisin näin käyvän vastaan hymyilijöillekin.
Vierailija kirjoitti:
No, olen introvertti ja elämä tekee minut onnelliseksi. Siksi huomaan usein hymyileväni itsekseni ja itselleni, jopa julkisilla paikoilla. En hymyile sinulle enkä odota vastahymyä vaikka julkisella paikalla hymyilenkin. Sinä olet minulle ilmaa ja minä hymyilen omassa kuplassani. Selvittikö?
Tinttasen turpaan joskus tuollaista tyhjän virnuilijaa. Turhaa väkeä.
Kerran hymyilin vastaantulevalle miehelle koska hän näytti tyyppiesimerkiltä palstan kilttimiehestä, saatoin hieman naurahtaakin kun olin mennyt ohi...
Ne ei ole aineissa, mutta itse olet usein? Johtunee siitä
Voi olla hyvissä kuoseissa. Tyyliin hiisannu gemmin hyvää ququu ja levyn kympi pamei.
Ap, ei sun edes tarvitse tajutakaan😁
En minä ainakaan hymyile vastaantulijalle, vaan omille ajatuksilleni.