Mies vaatii että vuonna 2008 erääntyneet
leivinjauheet, sokerit ja vastaavat käytetään ensin loppuun ennen kun ostetaan uusia. Kyseessä ovat säästöjättipurkit siis, jotka eivät tunnu koskaan saavuttavan pohjaa.
Kommentit (25)
Mies on ihan järkevä. Eiväthän ne tuotteet "pilalla"ole, maistuvat vähän kaapilta, mutta eivät ole terveydelle vaarallisia.
Heittäisin pois ja ostaisin uusia. Mihin tuossa nyt miehen lupaa tarvii?
Mies vastustaa uusien ostamista.
Ap
Eihän sokerissa edes ole parasta ennen päivää. Se säilyy oikein säilytettynä ikuisesti. Leivinjauheesta sen sijaan voi kadota potku ja viljapohjaisiajauhoja en käyttäisi. Vuoden vanhoja voisin vielä käyttää, mutta en noin vanhoja. Mutta esim. mausteista katsot vaan hajua ja makua, ne voi olla ihan hyviä vielä. Monissahan on alunperinkin säilytysaika todella monta vuotta.
7 vastaa, että nimeomaan kide- ja palasokerissa. Hyytelö-, fariini yms. sokerit voivat kovettua. Mutta ei se päivämäärä kerro pilaantumispäivää, se pitää itse päätellä.
No mutta tarviiko sun ihan kaikkeen kysyä lupa? Miten tuommosesta asiasta edes tulee keskustelua? Jos löydän kaapista jotain vanhaa, heitän pois ja lisään seuraavaan kauppalistaan.
-5
Ei kai ne miksikään mene, jos on säilytetty kuivassa.
-Mies
Mies hoitaa meillä siis kauppa-asiat, siitä tämä riita.
sokereista olen täysin sama mieltä. Mutta leivinjauhe, Hyh.
No mikset vaan käytä niitä loppuun?
Sittenhän saat uudet.
Jos sinä olet noiden tuotteiden pääasiallinen käyttäjä... Ensinnäkin heität vanhat pois. Jos uusia ei tule, nin sitten ei tule myöskään leipomuksia tai ruokaa.
Heitän surutta roskiin vanhat tuotteet. En kysy keltään.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 16:14"]
Mies vastustaa uusien ostamista.
Ap
[/quote]
Osta itse, aikuinen ihminen. Vai oletko miehesi holhouksen alainen.
etkö itse pääse sinne kauppaan, hohhoijaa taas. en kyselisi yhtään mitään keneltäkään, listaa vaan rustaamaan ja pienemmät pakkaukset kehiin,
Jos teillä on sopivan ikäisiä lapsia niin eikös ne vois päästä vahingossa käsiks noihin purkkeihin ja levittää ne pitkin lattioita?
Jos leivinjauheella on vielä nostatusvoima tallella niin käyttäisin.
Ennen aikaan, nuoruudessani, ei ollut viimeisiä käyttöpäiviä tai parasta ennen päiviä. Silmämääräisesti ja maistelemalla arvioitiin oliko tuote pilalla.
Nykyään olen ruoanvalmistuksen ja leivonnan ammattilainen ja käytän tervettä järkeä. Kaapeistani löytyy varmasti tuotteita yli-ikäisiä tuotteita joita käytän. Suosin isoja pakkauksia sellaisissa tuotteissa joita käytän usein.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 16:31"]
etkö itse pääse sinne kauppaan, hohhoijaa taas. en kyselisi yhtään mitään keneltäkään, listaa vaan rustaamaan ja pienemmät pakkaukset kehiin,
[/quote]
Olet oikeassa, en pääse itse sinne kauppaan, aivan konkreettisesti.
ap
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 16:56"]

miksi? pitääkö mies sinua lukkojen takana?
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 16:56"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 16:31"]
etkö itse pääse sinne kauppaan, hohhoijaa taas. en kyselisi yhtään mitään keneltäkään, listaa vaan rustaamaan ja pienemmät pakkaukset kehiin,
[/quote]
Olet oikeassa, en pääse itse sinne kauppaan, aivan konkreettisesti.
ap
[/quote]
miksi? pitääkö mies sinua lukkojen takana?
[/quote]
Monien ukot pitää. Metsästävät sopivan uhrin, pökkäsee paksuks ja sit ne ei enää pääse pakoon mihinkään kauppaan tai muuallekkaan.
Eihän sokerikaan mene vanhaksi.