Oletko ollut koskaan aidosti hauskoissa ja mukavissa häissä
Kun nämä satuhäät ohjelmat on nyt pop, minusta ne juhlat näyttää kaikki samanlaisilta ja aika tylsiltä.
Oletko aidosti nauttinyt häistä. Kerro myös kauheimmat hääjuhlat, mitä olet vieraana kokenut.
Kommentit (40)
Parhaimmat häät, joissa olen ollut, olivat pienellä budjetilla isolle porukalle järjestetyt. Ruoka oli simppeliä, mutta hyvää. Tarjolla oli Tallinnasta tuotua kaljaa ja itsetehtyä viiniä. Oli tietokilpailua, morsiamenryöstö ja tanssiorkesteri. Tunnelma oli katossa!
Paskimmat häät ovat pienellä porukalla pidettävät koko päivän kekkerit, joista tekisi mieli liueta, kun ei jotenkin voi rentoutua. Ja ehdottomasti ne, joissa itse joutuu työväeksi. Ikinä en enää kellekään ala kaasoksi.
Olen ollut monissakin.
Ja vaikka täällä aina sanotaankin ettei toisella kierroksella saa enää pitää häitä, niin juuri nuo häät on olleet parhaita. Rentoja tapahumia, ei enää sitä turhaa pönötystä. Pari on ollut yhdessä niin pitkään, että ystävät on jo tuttuja keskenään ja paljolti myös ystävät on yhteisiä. Sukulaisetkin paljolti tuntee toisensa. Mukavaa ja lämminhenkistä siis.
Nuortenparien häissä on paljon enemmän sitä yrittämistä, kaiken maailman "pikku kisailuja", puheita jne jne.
Olen toki, monestikin. Pääsääntöisesti kavereiden häät, joissa oikeasti olen ollut läheinen morsiusparin kanssa, ovat olleet tällaisia. Toiseen ääripäähän jää sukuhäät, joihin on täytynyt mennä pelkästä velvollisuudentunnosta. Siksipä en ymmärräkään miksi häihin täytyy väkisin kutsua koko suku, vaikka sen kanssa ei muuten olisi missään tekemisissä.
Parhaimmat häät oli ystäväni häät, paikalla oli noin 50 henkeä. Juhla oli rento mutta juhlava, ei mitään turhia liibalaaba puheita tai noloja leikkejä.
Inhoan isoja häitä, joissa koko juhla on pelkkää odottamista ja jonottamista.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 08:42"]Olen toki, monestikin. Pääsääntöisesti kavereiden häät, joissa oikeasti olen ollut läheinen morsiusparin kanssa, ovat olleet tällaisia. Toiseen ääripäähän jää sukuhäät, joihin on täytynyt mennä pelkästä velvollisuudentunnosta. Siksipä en ymmärräkään miksi häihin täytyy väkisin kutsua koko suku, vaikka sen kanssa ei muuten olisi missään tekemisissä.
[/quote]
Varmaan ne lahjat :)
Pakko sanoa että ainoa joka vaikuttaa siihen miten vieraat viihtyy on millaisia pari on. Jos pönötetään eikä pari ole luonnollisia niin ei siellä vieraatkaan viihdy. Siitä se tunnelma tulee!
Vieraat pitää ottaa huomioon; ketään ei saisi pakottaa, jos ollaan isossa avarassa tilassa niin ei välttämättä kuulu mitä puhutaan. Kaikki EI OSAA puhua mikrofooniin!!
Omat häät oli ihana tunnelma, vieraat otti rennosti. Siellä ihmiset tunsi toisensa ja koitettiin tutustuttaa heitä toisiinsa jos eivät tunteneet ennalta. Ruokailuun valittiin lähekkäin ihmiset jotka saattoivat huomata miten ovat vaikka samalla alalla.
Jos pari ei ole luonnollisesti oma itsensä vaan pönöttää juhlapäivänään puvut hienoina niin ei siitä päivä vaan aukene.
Juhlinta on minusta parasta jos vieraat voi tulla paikkaan jossa otetaan huomioon hänet. Kyllä se simppelikin ruoka maksaa! :) Eikä se voi tunnelmaa latistaa jos laittaa hyvät ruuat, eihän?
Kaason kanssa tarttisi sopia että mitä hän tekee häiden eteen. Oma kaaso oli lähinnä mielipidettä antamassa ja muistutteli mitä on tekemättä vaikka olikin lappu, puhuin hänelle häistä ja säästin näin muita. Juhlissa piti hommaa koossa enempi kuin bestman ja hän tiesi missä on rikkalapio jos jossain jotain hajosi.
Se että kaaso tietää taustalla käytännön asiat tai vaikka oma äiti olisi se joka osaa auttaa niin kaikki se hälinä on pois juhlaparilta. Heidän homma on jutella juhlaväen kanssa ja juhlittava (muiden kanssa).
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 08:49"]
Parhaimmat häät oli ystäväni häät, paikalla oli noin 50 henkeä. Juhla oli rento mutta juhlava, ei mitään turhia liibalaaba puheita tai noloja leikkejä.
Inhoan isoja häitä, joissa koko juhla on pelkkää odottamista ja jonottamista.
[/quote]
Huonosti järjestetty jos joutuu jonottamaan ja odottamaan.
Olen ollut monissakin mukavissa häissä, siitä syystä että olen itse mukava ja aika hauskakin ihminen. En mene minnekään tilaisuuteen nurkkaan murjottamaan odottamaan että muut viihdyttävät minua. Pidän toisista ihmisistä, pidän seurustelusta ja rupattelusta, ja asennoidun häihin niin, että ne ovat usein ensimmäinen iso juhla mitä hääpari on milloinkaan järjestänyt. Jos käytännön toteutuksessa on suunnitteluvirhe, niin se johtuu parin kokemattomuudesta, ei tahallisesta vittumaisuudesta, ja annettakoon se heille anteeksi eikä nipoteta turhista.
Serkun häät oli tähän mennessä parhaat. Tunnelma oli rento, vieraita oli sopivasti (n. 80), ei ollut perinteisiä hääleikkejä, ei muuta ohjelmaa kuin musiikkiesityksiä. Tavallista, simppeliä ruokaa, oli hyvän makuista, nätisti tarjolle laitettua ja sitä oli riittävästi.
Kamalin kokemus on yhden melkein puolitutun häät, velvollisuudesta kutsuttiin ja velvollisuudesta menin. Kirkolta juhlapaikalle matkaa 40km, hääleikkiä hääleikin perään, pitkiä puheita täynnä sisäpiirivitsejä, suurin osa vieraista kirjaimellisesti vieraita. Ja ruoka, hirvittävän taidokasta piperrystä, tosi monimutkaisesti koottuja ruokalajeja, enimmäkseen täysin sopimattomia keliaakikolle jolla on myös hankala ruoka-aineallergia.
Mukavimmat häät joissa on tullut oltua vieraana, olivat ystäväpariskunnan. Ajettiin kaveriporukalla Helsingistä Kuusamoon häihin, vuokrattiin mökki viikonlopuksi majoitusta varten. Mukavat rennot häät, vaikkakin monin osin perinteiset.
Ehdottomasti tylsimmät häät olivat toisen ystäväpariskunnan, jotka ovat sellaisia, että pitää aina koittaa näyttää että olisi paljon rahaa vaikka ei olisikaan. Naimisiin piti päästä ehdottomasti tuomiokirkossa, ja hääjuhla oli Kulosaaren Casinolla. Vieraiden kuljetuksesta ei oltu huolehdittu mitenkään (kun ei sitä rahaa ollut), vaikka pysäköiminen tuomiokirkon ympäristöön ei ole helppoa. Itse juhlissa ei juurikaan tarjoiltu alkoholia, tosin sikahintainen baari casinon puolesta oli kyllä käytettävissä. Siellä sitten lähestulkoon selvinpäin istuttiin vieraiden ihmisten kanssa, tunnelma oli todella jäykkä.
Olen ollut ja omatkin olivat sellaiset. Parhaat häät ovat yksinkertaiset, joissa hoidetaan viralliset muodollisuudet reippaaseen tahtiin alta ja sitten syödään kunnolla ja ryypätään aamuyöhön. Mitä enemmän ohjelmaa tai muuta tyhmää hienostelua, sitä ankeammat häät.
Ja hyvissä häissä saa itse valita istumapaikkansa. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin joutua sijoitetuksi täysin tuntemattomien seuraan ja yrittää väkisin löytää jotain puhuttavaa sellaisen vieraan ihmisen kanssa jonka kanssa mulla morsiamen mielestä voisi olla yhteistä puhuttavaa. Siitä kuulkaa liukenee niin nopeasti kuin vaan kehtaa tutumpien seuraan.
Olen ollut. Lapsettomat häät kartanossa, joissa oli upea ruoka, musiikkiohjelma ja illalla tanssit. Baaritiski juhlavieraille.
Jos parhaimmat juhlat on ne, joissa saa olla kännissä ja jutella vaan niiden ihmisten kanssa, jotka tuntee ennestään, niin tulee mieleen että onko teillä kaikilla jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko tai niin heikot sosiaaliset taidot, ettei muita ihmisiä kestetä selvin päin? Miten voitte käydä töissä, jos teitä koko päivän ahdistaa ja inhottaa olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka eivät ole bestiksiänne?
Joo ja niissä kaikissa on ollut lapsiakin mukana. Sellaisia ihania sukuhäitä!
mä en ymmärrä tätä "bridezilla" jenkkimenoa, joka rantautunut tänne Suomeen saakka. Ensin stressataan koko lähisuku ja kaveripiiri hermoraunion partaille omista häistä, että ne olis muiden mielestä täydelliset ja sitten toisten häitä saa arvostella kun ne ei vastaa omaa makua. No miksiköhän ei vastaa?! Eikö koko häiden idea ole olla naimisiin menevän parin näköinen juhla, ei häävieraiden arvostelupisteiden keruu?
Kaikki häät olen ollut on ollut juuri hääparin näköisistä, joten ne ovat tietenkin olleet juuri täydellisiä. Kaikki ei HALUA häistään mitään sirkus-nauratus bileitä, toiset haluaa vakavat ja herkät häät. Vieraiden takiako ne pitäisi olla toisenlaiset? Mites sitten kun siellä on se 90-v uskovainen mummo, joka nappaa nitroja kun humppa alkaa soida? hän ei halua että häissä nauretaan!! Kumman mielipide sitten on tärkeämpää? Mummon vai 20-v bilihile serkkutytön??
Järjestäkää ihmiset ihan sellaiset häät kuin parhaalta tuntuu, vaikka nudisti häät islannissa. Ja muut ymmärtäkää että ne häät ei ole teitä varten vaan sen pariskunnan juhla. Joo, sä ehkä tekisit näin tai noin, mutta ne ei ole sinun häät, joten mielipiteesi on täysin turha eikä sillä yksinkertaisesti ole mitään arvoa. ihan sama kun sanoisin jollekin että toi sun lempiväri on ihan väärä, sun pitäis enemmän tykätä sinisestä kun mäkin tykkään...
Makuja ja on monia ja se on rikkaus!!
Yksiin häihin pystyy yhdistämään "perinteisen ja hillityn osuuden mummoille" ja illan bilehiletyksen, jos tahtoo.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 09:15"]
mä en ymmärrä tätä "bridezilla" jenkkimenoa, joka rantautunut tänne Suomeen saakka. Ensin stressataan koko lähisuku ja kaveripiiri hermoraunion partaille omista häistä, että ne olis muiden mielestä täydelliset ja sitten toisten häitä saa arvostella kun ne ei vastaa omaa makua. No miksiköhän ei vastaa?! Eikö koko häiden idea ole olla naimisiin menevän parin näköinen juhla, ei häävieraiden arvostelupisteiden keruu?
Kaikki häät olen ollut on ollut juuri hääparin näköisistä, joten ne ovat tietenkin olleet juuri täydellisiä. Kaikki ei HALUA häistään mitään sirkus-nauratus bileitä, toiset haluaa vakavat ja herkät häät. Vieraiden takiako ne pitäisi olla toisenlaiset? Mites sitten kun siellä on se 90-v uskovainen mummo, joka nappaa nitroja kun humppa alkaa soida? hän ei halua että häissä nauretaan!! Kumman mielipide sitten on tärkeämpää? Mummon vai 20-v bilihile serkkutytön??
Järjestäkää ihmiset ihan sellaiset häät kuin parhaalta tuntuu, vaikka nudisti häät islannissa. Ja muut ymmärtäkää että ne häät ei ole teitä varten vaan sen pariskunnan juhla. Joo, sä ehkä tekisit näin tai noin, mutta ne ei ole sinun häät, joten mielipiteesi on täysin turha eikä sillä yksinkertaisesti ole mitään arvoa. ihan sama kun sanoisin jollekin että toi sun lempiväri on ihan väärä, sun pitäis enemmän tykätä sinisestä kun mäkin tykkään...
Makuja ja on monia ja se on rikkaus!!
[/quote]
Komppaan tätä. Joskus tuntuu, että onko häiden arvostelijat oikeasti aikuisia ihmisiä, kun ei nähdä kuin se oma mielihyvä, tai korkeintaan muiden samanikäisten ja samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten näkökulma. Useimmilla meillä on eri-ikäisiä rakkaita ihmisiä, ja toiveena että myös he viihtyvät juhlassa. Aikuiselle ihmiselle lapset tai vanhukset ja eivät ole mitään epäolioita, riesaa ja vaivaa joita ei oikeastaan jaksaisi katsella mut kun on pakko, vaan rakkaita, mielenkiintosia ihmisiä. Se maailma on jo venynyt vähän siitä omasta navasta ymmärtämään muidenkin elämää.