Vanhusten hoidosta ja vanhuksista hoidon objekteina

Olen lähemmäs 10 vuotta työskennellyt hoitoalalla, pääsääntöisesti vanhushoidossa (palvelutaloissa ja dementia-kodeissa). Olen tehnyt keikkatyötä ja siispä nähnyt jos jonkinlaista laitosta ja asumisyksikköä.

On ikävä kuulla jatkuvaa hoitajien mollausta, kun oman kokemukseni kautta voin todeta 90% hoitajista olevan upeaa porukkaa, jotka pyrkivät tekemään haastavissakin oloissa (ja pienellä palkalla) tinkimätöntä työtä.

Olen niin ikään kyllästynyt niihin kohuotsikoihin ja mielipidekirjoituksiin, joissa kauhistellaan, kuinka "vanhus oli ollut ilman ruokaa 17h", "jätetty pyörätuoliin moneksi tunniksi", "jätetty sänkyyn moneksi tunniksi","ollut koko päivän pissaisissa vaipoissa/vaatteissa", "ei ole päässyt ulkoilemaan" jne. ...Jos minä saisin päättää, jokainen kansalainen saisi suorittaa puolen vuoden työssäoppimisjakson vanhustenpalvelussa, jottaa saisi reality checkin arkeen mitä niissä laitoksissa eletään. Saattaisivat ehkä huomata, ettei se hoitotyö ole ihan niin helppoa miltä se saattaa ulkopuolelta vaikuttaa. Itselleni vanhukset (vuodepotilaat ja vaikeasti dementoituneet oma lukunsa) eivät ole hoidon objekteja, vaan työtovereita. Vanhuksilla on oma tahto ja välillä ns. "ideaali" hoitotyö on mahdotonta. Annan muutaman esimerkin:

1.) Menen aamulla vanhuksen huoneeseen, jossa jo ovella haisee pissa. Vanhus makaa flegmaattisena kastuneessa vuoteessaan. Heitän hyvät huomenet ja ehdotan pesulle menoa, mutta vanhus ei tee elettäkään. Sanoo ettei halua nousta, kiroilee, käskee poistumaan. Vanhus ei ole vaikeasti dementoitunut, hänellä on oma tahto. Mitä voisin tehdä? Jos yritän kammeta vanhusta sängystä, hän pistää kaikin voimin vastaan. Ei auta, kello käy, toinen asukas odottaa. Voisin jäädä vanhuksen luo vaikka tunniksi, mutta se aika on aina joltakulta toiselta pois.

2.) Maanittelen vanhaa vaikeasti dementoitunutta vanhusta syömään. Koitan kaikki jipot, mutta suu pysyy tiukasti kiinni. Mitä voisin tehdä, avata suun väkisin? Odotan tunnin, yritän uudelleen, mutta samalla tuloksella. Vanhus ei ole syönyt tai juonut koko päivänä mitään.

3.) Olen lähdössä vanhuksien x ja y kanssa ulos. Houkuttelen mukaan myös vanhusta c, joka kuitenkin tiukkasanaisesti ilmaisee haluttomuutensa ulkoiluun. Tunti ulkoa palaamisen jälkeen vanhus c pyytääkin yllättäen ulos. Pakko sanoa ei, koska on muita töitä. Vanhus c ei ole ulkoillut moneen kuukauteen, seuraavana päivänä häntä houkutellaan taas, mutta ei halua.

4.) Koko hoitohenkilökunta on koittanut motivoida vaikeasti erakoitunutta ja laitostunutta vanhusta viriketoimintaan/ulkoilemaan/tekemään jotain, mutta vanhus ei kelpuuta kerta kaikkiaan mitään. Ei halua seurakunnantyöntekijää luokseen, ei juttuseuraa, ei ylipäätään ketään tai mitään. Mitä jää jäljelle?

En sano, etteikö vakavia laiminlyöntejä tapahtuisi, mutta toivon, että hoitotyön eettinen haastavuus otettaisiin mukaan keskuteluun. Mitä tehdä vanhukselle tai potilaalle, joka ei ymmärrä tai halua omaa parastaan? Missä menee oman tahdon raja, ja toisaalta hoitajan mielivallan raja?