Miksi niin monet kalastajat eivät jaksa kantaa roskiaan pois?
Olin miehen kanssa kalassa, mutta mulle tuli kylmä, joten lähdin vähän kävelemään. Keräsin varmaan 50 metriä siimaa pois luonnosta ja kassillisen muita roskia. Se siima oli parissa kohtaa kiertynyt tosi tiukasti risun ympärille. Tuli lähes itku, kun ajattelin, että sen risun tilalla voi usein olla linnun jalka tai jonkun nisäkkään käpälä.
Kalastajilla on yleensä päällä reisitaskuhousuja, ja takkeja, joissa on tyyliin 10 taskua, itsellänikin on sellainen puku. Lisäksi on kasseja, joissa jaksetaan kantaa pulloja ja kalastusvälineitä. Mikä siinäkin on, että täyden pullon jaksaa kantaa sinne paikalle, mutta ei pois. Samoin makkarapaketin jaksaa kantaa makkaroineen, mutta ei muoveja pois.
Välillä toivoo, että sotkeutuisivat itse niihin siimoihinsa. Ei tämä ole eka kerta, kun siivoan muiden jälkiä. Vein roskat roskiin kotona, jos on tienvarsiroskiksia matkalla, vien niihin, mutta nykyään ne ovat harvassa.
miehet nyt yleensäkään ei viitsi jälkiään siivota.