Hyviä venäläisiä kappaleita?
Alla Pugatshovan 80-luvulla esittämän Miljoona ruusua jälkeen ei mielestäni ole Suomessa kuultu mitään nykyvenäläisiä lauluja/laulajia - onko niitä? Siis sellaisia, joiden biisejä soinut Suomessakin? Ja mitä on nykyinen, hyvä venäläismusiikki?
Kommentit (76)
Ei ole venäläinen mutta wind of change
Onhan siellä törkeän paljon hyvää musiikkia mutta tuntuu että kaikki sieltäpäin tuleva on pannassa.
Eli suomessa ei kyllä kuule pihaustakaan.
Joo, muistan T.a.T.u.n euroviisuista ja soineen jonkin aikaa 2000-luvun alussa - ei tosin taida olla enää kasassa tuo tyttöduo?
Täällä ei työväen lauluja soitella. Ootko nähnyt tai edes kuullut että venäläisiä bändejä olisi koskaan käynyt täällä esiintymässä?
Sitäpaitsi venäläinen musiikki kuuluu EU:n ja Usan Krimin valtauksesta johtuvien pakotteiden piiriin. Niitä ei saa edes radiokanavilla soittaa. Rikot lakia jos edes youtubessa kuuntelet, jos niitä nyt sieltä sattuisi löytymään.
CIA on tukenut demareita maailman sivu ja tukee vieläkin. Siellä päin Venäjää pidetään edelleenkin uhkana ja myös kulttuuria syrjitään Ylen toimesta.
Машина Времени - Поворот
Mashina Vremeni - Povorot
Itse kuuntelen välillä Miaygin biisejä. Pari osaan laulaa melkein ulkoa, vaikka muuten en kieltä osaa. Pitäisi alkaa listata näitä että muistaisi, kun oikeasti aihe on tuttu erään ihmisen kautta.
Itse olen viime vuosina tykästynyt esim. tähän balladiin: Maxim Fadeev feat. Nargiz Zakirova - ВДВОЁМ (Kaksistaan)
Kylllähän noista venäläisitä paukkkuu sellainen älykkyys ja testosteroni,.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole venäläinen mutta wind of change
Miten tää liittyi aloittajan kysymykseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, muistan T.a.T.u.n euroviisuista ja soineen jonkin aikaa 2000-luvun alussa - ei tosin taida olla enää kasassa tuo tyttöduo?
Onnko ne josssain ladossa hirtettynä sitten vai?
Duo hajosi 2011 (lisätietoa wikissä) ja kumpikin tekee nyt soolouraa https://www.look.co.uk/news/tatu-girls-now-instagram-601295
Tämä on kova.
Yuri Budanov
https://www.youtube.com/watch?v=jbJXyNDxGzc&ab_channel=%D0%98%D0%B2%D0%…
Kertoo kenttäkomentaja Yuri Budanovista, todellisesta venäläisestä patriootista, joka taisteli Tsetseniassa.
Hänet tuomittiin vankeuteen ja menettämään sotilasarvonsa väitettyjen ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.
Hänestä tuli hetkeksi äärioikeiston kansallissankari. Nyt jo unohtunut.
Lisäyksenä viestiin 10, tuli tämä mieleen CHAIF - Argentina - Jamaica 5:0 https://youtu.be/6Ps4t8Cb6nc
Tosin laadusta on tiedä, mutta jää mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen viime vuosina tykästynyt esim. tähän balladiin: Maxim Fadeev feat. Nargiz Zakirova - ВДВОЁМ (Kaksistaan)
Kaunis!
Tatu. Toii on hyvä