Syövän sairastanut, kauanko kesti, että toivuit henkisesti?

ei siitä täysin ennalleen toivu henkisesti.

Sitä pelkää ap myös. "Jatkuva" uusiutumisen pelko jäi, ja tuli suurempi pelko, että entä jos joku oma perheen jäsen kuolee, lapsista jompi kumpi, mies tai itse.

mun kasvain paljastu hyvänlaatuiseksi, mutta samalla tavalla jouduin pelkäämään, että onko tämä syöpää ja tulenko kuolemaan tähän. tapaus on vielä melko tuore, joten en voi kauhean pitkän aikavälin diagnoosia antaa ylipääsemisestä... mutta kyllä tämä muutti suhtautumista elämään. tuntuu että oma kroppa kääntyi minua vastaan. tajuaa entistä paremmin, että elämä saattaa oikeasti muuttua minuutissa. pelottaa, että mitä kaikkea muuta se vartalo minulta piilottelee. veritulppaa, sydänvikaa? ja jos vähäksi aikaa alkaa tuntea, että selvisin säikähdyksellä ja nyt on kaikki hyvin, niin aika pian kuitenkin tulee mieleen, että älä nyt tuudittaudu liikaa turvallisuuden tunteeseen. mitä jos se tapahtuu uudelleen? jos en nyt saanut syöpä, niin myöhemmin varmaan saan. ja tällä kertaa siihen ehkä kuolee, ja se sairaalassa kuihtuminen ei ole kiva tapa kuolla...

näin kun omaa tekstiään lukee, niin en kyllä kuulosta kovin henkisesti toipuneelta. vaikka mulla oli "vain" hyvänlaatuinen kasvain.

Ei kai siitä koskaan täysin toivu. Mä sain rintasyöpädiagnoosin v. 2006, kaksi leikkausta ja kovimmat hoidot. Nyt olen "parantunut", jatkan tosin hormonihoitoa ja käyn kaksi kertaa vuodessa tarkkailussa sairaalassa. Joten ei tästä eroon pääse vaikka syöpä on virallisesti selätetty. No en mä sitä joka päivä mieti, mutta aika usein kuitenkin. Että mitä tapahtuu kun lääkitys joskus loppuu, tuleeko uudelleen, vai tuleeko johonkin muualle.