Lue keskustelun säännöt.
Kauniin äidin ruma tytär
14.01.2014 |
Olen hieman päälle kolmekymppinen nainen ja koko elämäni ajan on ollut tragediana se, että suuri osa sukulaisistani naljailee ikävästi ulkonäöstäni. Olen vasta aivan muutamana viime vuotena oppinut jotenkuten hyväksymään itseni. Hieman kuitenkin katkeroittaa se, että olen vasta vähitellen tajunnut, että oikeasti olen ihan ok globaalissa mittakaavassa, vaikka en täytäkään ns. suomalaisia kauneusihanteita. Olen ihan suht pitkä ja aina olen ollut melko hoikka sekä hiukset ovat pitkät ja suomalaiseksi paksuhkot, tosin nyt raskauden aikana kroppani on hieman muuttunut, sillä paino on noussut normaalin puitteissa. Kasvoni ovat jotenkin "maahismaiset" piirteiltään ja nenä on suomalaistyyppinen pottunokan ja hyppyrin yhdistelmä, josta sukulaiseni irvailevatkin (mm. eräissä sukujuhlissa tätini kysyi, että olenko viimein käynyt plastiikkakirurgilla, kun nenäni ei ole enää niin oudon näköinen kuin nuorempana). Ulkomailla minua luullaan joko islantilaiseksi (!)tai venäläiseksi/tsekkiläiseksi. Kuitenkin ko. sukulaiset ovat itse ihan tavallisen näköisiä ja sukulaisissani ei ole missejä tai valokuvamalleja. Äitini myös totesi esikoisemme nähtyään, että yllättyi, että minä voisin saada niin kauniin lapsen. Äitini itse on ollut aina melko kauniinpuoleinen ja olen sukulaisten kommenttien perusteella tullut enemmänkin isääni. Kommentit oikeasti loukkaavat ja en tajua, miksi sukulaiseni kokevat oikeutetuksi mollaamiseni. Olen koko ikäni uneksinut kauneusleikkauksista, mutta oikeasti olen ihan normaali/ok ja vain persoonallisen näköinen niin hyvässä kuin pahassakin ilmeisesti. Miksi kaikkien pitäisi olla samannäköisiä?
Kommentit (11)
Sorry, että kappalejaot jäivät pois kännykällä kirjoittaessa. :/ T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos on erityisen kaunis äiti ja ei-niin-viehättävä tyttölapsi
niin silloin kyllä puolitututkin jaksavat ilmoittaa että onpas isänsä näköinen tyttö. Luulen että ovat kateellisia äidin kauneudesta ja salaa iloitsevat siitä, että tyttö on edes vähemmän viehättävä ja sitten haluavat tuoda sen äidin tietoon hyväksytyllä tavalla eli sanomalla lasta isän näköiseksi= ei ole ainakaan naisellisella tavalla kaunis tyttölapsi.
Mulle totesi ystävä tyttäreni synnyttyä, että kuinka ton näköisistä vanhemmista voi tulla noin kaunis lapsi? Oli vähän sulattelemista. Olen kuvitellut itseni ihan nätiksi, kaunis en kyllä ole millään mittapuulla. Mieskin on suht. hyvännäköinen. Mutta kauneus taitaa olla suhteellista, ko ystävä on itse erittäin kaunis nainen. Tyttärestä on kyllä kasvamassa kaunotar, sen voi nähdä jo nyt 5v iässä. Miten sitten vaikuttaa lapseen se, että on todella kaunis ja jonka ulkonäköä kaikki ihailevat? Toivoisin ettei haksahtaisi johonkin misseilyyn tms. vaan seuraisi vanhempiaan akateemiselle uralle.
Itsekin sekosin sanoistani, kun kaunis työkaveri esitteli itseensä verrattuna vaatimattoman näköisen tyttären ja odotti kehuvia kommentteja tästä ihmelapsesta, josta olin siihen mennessä kuullut pelkkää ylistystä.Olin todella yllättynyt, koska odotin maailmanluokan kaunotarta.
Ei käy kateeksi tytärtä, jota aina verrataan äitiin. Se on jonkinlainen automaatio. Kuten itse sanot, olet varmasti täysin ok näköinen ja sukulaisesi tekevät väärin jos pitävät asiaa edelleen esillä. Jos taas sinä olet jäänyt kiinni vuosia sitten lausuttuihin kommentteihin (tiedän että niin käy helposti) niin suosittelen ratkaisukeskeistä tai käyttäytymisterapiaa tai NLP:tä.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 18:29"]Tyttärestä on kyllä kasvamassa kaunotar, sen voi nähdä jo nyt 5v iässä. Miten sitten vaikuttaa lapseen se, että on todella kaunis ja jonka ulkonäköä kaikki ihailevat? Toivoisin ettei haksahtaisi johonkin misseilyyn tms. vaan seuraisi vanhempiaan akateemiselle uralle.
[/quote]
Ei ainakaan kannata ottaa sellaista asennetta, ettetkö koskaan voisi kehua tyttäresi ulkonäköä siinä pelossa, että se menee heti päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmana ei ole edes se, että kyseessä olisi vuosia sitten kuullut kommentit, vaan sukulaiset ja oma äitini edelleen kommentoivat ulkonäköäni ikävällä tavalla, vaikka tosiaan olen varmaankin oikeasti ihan keskiverto ja joskus hyvällä tuurilla ja sopivassa asussa & kampauksessa jopa ihan ok-näköinen/siedettävän näköinen. Pyrin pitämään itseni kunnossa ja pukeutumaan ihan tyylikkäästi jne. Muut perheen ja suvun ulkopuoliset tuttuni ja kaverini pitävät mua ihan ok-näköisenä ja ihmettelevät epävarmuuttani ulkonäköön liittyen. Melkeinpä vain säikähdän aina, kun kuulenkin todella ala-arvoista kommenttia, kun suht harvoin näen pitkästä aikaa sukulaisiani. En vain käsitä, millä oikeudella he loukkaavat minua, kun siis itselleni ei tulisi mieleenkään kommentoida mitään negatiivista toisten ulkonäöstä. :( Kokonaisuutena (ja lapsuusajanosalta) olen päässyt asiasta pitkälti ylitse, mutta viimeisimmät kommenteista mietityttävät ajoittain edelleen. T. Ap
Nää on ikäviä asioita, mutta koska et asialle voi mitään, opettele sanomaan nätisti ja opettele ohittamaan nämä kommentit.
Mulla on toisinpäin, me vanhemmat ollaan tavantollon näköisiä, onneksi lapsemme molemmat ovat heittämällä mukavamman näköisiä, teini on suorastaan todella nätti. Muta kommentteja olen itsekin kuullut, myös lasteni ulkonäköä on arvosteltu, kun olivat pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas ikäviä sukulaisia. Ei kai tuossa ole kun 3 vaihtoehtoa mitä voit tehdä; oot entiseen malliin, mitään sanomatta, välttelet sukulaisia tai lähdet mukaan samaan hevosenleikkiin. Oijoi onpas tätille tullut ryppyjä iän myötä. Oon niin kateellinen sulle tuosta ohuesta tukasta kun tätä mun hevosenharjaa joutuu laittamaan ikuisuuden... jne kyllähän sitä kaikkea keksii
Mulla ollut sama tragedia... Äitini kilpaili ja menestyi nuorena kauneuskilpailuissakin, ja oli jonkinlainen seurapiirikaunotar, joka pyöri julkkisten kanssa. Lopulta kolmekymppisenä otti mieheksi isäni, joka myös on hyvin komea, pitkä tumma mies, myös menestynyt elämässään.
Veljestäni tulikin komistus, ja jotkut on sanoneet hänen saaneen geneettisen lottovoiton kun on juuri vanhemmillemme syntynyt. Mutta sitten olen minä, saman perimän saaja, josta tuli suorastaan ruma tyttö ja nainen. Olen lyhyt, roteva, punakkaihoinen, epämääräisen kellertävähiuksinen, kelta- ja vinohampainen, huonoryhtinen, kaulaton ja naamanmuoto on kummallinen munanmuotoinen, otsasta kapea ja leuasta leveä. Lapsena jo kuulin kauhistelua ulkonäöstäni ja vinoilj siitä etten ole ainakaan äitiini tullut, enkä oikein isäänkään. Se oli tosi rankkaa ja usein itkin salaa noiden kommenttien jälkeen.
vasta kolmenkympin iän jälkeen olen hyväksynyt täysin ulkonäköni eikä se hävetä ja inhota minua enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itse kokenut tuon, siltä kannalta että lapseni "rumuutta" ihmetellään. Tai siis että kuinka voi näin kauniista äidistä tulla tuon näköisiä lapsia. Joopa joo lapset 3 ja 1, ootellaanko vaikka 15 vuotta.. itsekin olin pienenä aika mitäänsanomattoman näkönen. Eikä lapseni ole rumia, vaan ihan normaalin näköisiä ikäisekseen, tytöllä lyhyt tukka niin tämä sitten on niiiiiin suuri miinus kaikille. Yksikin LÄHEINEN ystävä oli ihan sukulaisensa kanssa soittanut ja päivitellyt tyttöni ulkonäköä kun tämä sukulainen sattumalta lapseni näki. Tiedän että vielä ei lopullista ulkonäköä nää mutta kyllä se vituttaa noita kuunnella.
Sorry, että kappalejaot jäivät pois kännykällä kirjoittaessa. :/ T. Ap