Mieheni on uhkaava

Hei. Asetelma on tällainen: Mies sanoi, että aikoo tyhjentää varaston kun alkaa tekemään remonttia. Mun kamat menee kuulemma pihalle pressun alle. En hyväksynyt sitä ja olin peräänantamaton. Silloin se tarttui mua käsivarresta vihaisesti. Lähdin pois enkä reagoinut. Meni varastoon, mä kohta perässä. Edelleen sanoin, et niitä ei heitetä ulos, vain täksi päiväksi. Et hyllyt hankitaan ja siirtää niitä sitten toiselle puolelle kun toinen on valmis.
Ei käynyt. Kun en antanut periksi, että mun omaisuutta ei raahata ulos, suutui täysin: Sähisi, et ole hiljaa, nyt turpa kiinni, älä sano mitään. Olin hiljaa ja siitä huolimatta alkoi viskoa tavaroita. Lähdin ovea kohti ja sain osumaa (onneksi) vain nyrkkeilyhanskoista. Painuin sisälle.
Tunnin päästä tuli sisälle, et lähdetäänkö syömään. Mä sanoin, et syön eilisiä. Se tuli lähelle ja sanoi, et ei mun kannata olla tollasesta vihanen.
Kerroin fiilikset, niin suuttu. Vika minun, tulin vittuilemaan. Yms. Sit sano, et soita poliisille ja et sun on varmaan parempi lähtä kävelee, jos pelottaa. Sit häipy.
Kiukuttelee asioista yhtäkkiä. On hyviä hetkiäkin, en muuten ois tässä. Varsinki riitojen jälkeen.
Yleensäkin jos kritisoin jostain, vetää syyn muhun. Kun ei paljoo puhu lapsille, sanon, et yritä vähän, aikaa arvostelemaan mun äitinä olemista. Et miten hän vois, kun mua ei tunnu kiinnostavan ne! Se tuntuu pahalta, koska välitän lapsista. Myöskin arvostelee niitä ja sanoo parisuhteen ongelmiksi niitä.
Kun teen omia hommia, ei tykkää. Pitäs olla enemmän sen kans. Sitten jos haluan seksiä, sanoo, ettei oo sillä tuulella, koska meidän välit on etäiset ja mä oon muissa maailmoissa. Ja et mun pitäs käyä enemmän jossain. Etc.
Seksi kyllä on molemmin puolin hyväntuntuista. Ei tee aloitteita, kehu vartaloa, (olen hoikka ja ihan ok), ei tee seksielämän eteen mitään. Minä en saa olla pahoilla mielin tai mitään häiriötekijöitä ei saa olla, että häntä kiinnostaa. Se harmittaa.
Ollaan puhuttu ja puhuttu. Osittain myöntää asiat. Silti ei muuta käytöstä. On ristiriitaista, välillä on niin rakastunut ja on ihanaa, sitten kiukuttelee. Yms.
Tiiän, et te sanotte, et eroa. Ei oo helppoa. Oon henkisesti kiinni siitä ja myös yksinhuoltajuus pelottaa. Välillä saankn voimaa, mutta en uskalla tehdä päätöstä.
Mitä te ootte mieltä, voiko tällaisella suhteella olla parempaa tulevaisuutta? Mies on kyllä pohjimmiltaan herkkä ja sitä rakastan eniten.
Kiitos, kun luit.