Mistä voi hakea apua seonneelle sukulaiselle?
Jos läheinen voi tosi huonosti, sotkee kaikki asiansa ja sairastuttaa pikkuhiljaa lähipiirinsä syyttämällä, haukkumalla ja uhkailemalla. Lisäksi tietysti kaikilla on suuri huoli asiasta.
Olen soittanut kahdelle psykologille, jotka molemmat sanoi, että ihmisen on tultava omasta aloitteestaan vastanotolle. Ihminen ei kuitenkaan suostu, koska kokee, että muut vaan yrittää tehdä hänestä hullun. Auroran sairaalaankin soitin, mutta sinnekään ei oteta kun vain siinä tapauksessa, että on uhka itselleen tai muille.
Voiko läheinen sukulainen tehdä muuta kuin katsoa, kuinka toinen kärsii. Kuuntelu, ymmärtäminen, tsemppaaminen on jo kokeilu, tilanne kestänyt jo yli vuoden :(
Kommentit (10)
Onko hänellä esimerkiksi työterveyttä johon voisi soittaa?
Millaisia uhkauksia hän esittää? Jos voidaan ajatella että hän olisi itselleen tai lähipiirilleen vaaraksi niin silloin voidaan määrätä pakkohoitoon jolloin mahdollinen diagnoosikin voisi löytyä.
Ei ole työterveyttä, ei ole ollut työkykyinen aikoihin :(
Ei hän seonneelta vaikuta. Oikeasti sekava, ei tiedä missä on jne. Ketään ei voi auttaa väkisin, ei vaikka te muut olisitte väsyneitä. Ei kuulosta vakavalta.
En usko että löytyy keinoa puuttua asiaan ennenkuin hän tekee jotakin riittävän kahelia. Aikuisilla ihmisillä on täysi oikeus käyttäytyä järjettömästi ja sotkea omat asiansa. Puuttuminen asiaan on mahdollista todennäköisesti vasta siinä vaiheessa, kun toiminnasta alkaa aiheutua vaaratilanteita ympäristölleen.
Jos nykyään olisi edelleen mahdollista saattaa läheisensä tai lähisukulaisensa pakkohoitoon niin tuota oikeutta aivan varmasti käytettäisiin väärin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tahdosta_riippumaton_psykiatrinen_sairaalahoito
Valitettavasti en osaa sinua auttaa. Jaksamista hankalassa tilanteessa.
Ap jatkaa... En esimerkiksi tiedä, kuinka kauan meillä on varaa maksella hänen laskujaan, mutta sekin on ikävää, jos menee luottotiedot, aiheuttaa lisää hankaluuksia vanhojen päälle. Kerran riehui meillä kotona niin paljon, että oli pakko kutsua poliisi ja siitä suuttui niin verisesti, että täytti viikkotolkulla puhelimeni haukkuma- ja uhkausviesteillä... ja nämäkin viestit siis puhelinlaskussa maksoin lopulta minä.
Lopetatte hyysäämisen, oma on elämänsä. Te toimitte mahdollistajina niin kauan kun makselette hänen toilailujaan. Sama kun juopolle kantais kaljaa ja viinaa.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 00:11"]
Ap jatkaa... En esimerkiksi tiedä, kuinka kauan meillä on varaa maksella hänen laskujaan, mutta sekin on ikävää, jos menee luottotiedot, aiheuttaa lisää hankaluuksia vanhojen päälle. Kerran riehui meillä kotona niin paljon, että oli pakko kutsua poliisi ja siitä suuttui niin verisesti, että täytti viikkotolkulla puhelimeni haukkuma- ja uhkausviesteillä... ja nämäkin viestit siis puhelinlaskussa maksoin lopulta minä.
[/quote]
Minkä ikäinen ihminen on kyseessä?

Lopettakaa hänen laskujensa maksaminen heti, vaikka se tuntuisikin ilkeältä. Tehkää myös selväksi, ettette kuuntele tästä lähtien haukkumista tai vastaa uhkailuviesteihin millään tavalla. Nykyisellä tyylillä mahdollistatte vain tilanteen jatkumisen samanlaisena, eikä hän joudu vastuuseen käytöksestään.
Rajoja tosiaan pitää laittaa, vaikka kyseessä ongelmakimppu. Saatte muutoin varautua maksamaan laskuja piiitkään ja uuvutte itsekin. Surullinen tosiasia on, että ketään ei voi pakottaa hoitoon jos ei hlö itse halua eikä katso itsessään olevan mitään vikaa. Vasta sitten kun on hengenvaarallinen itselleen tai muille tai jos lääkäri toteaa että todellisuuden taju todella vaarallisesti mennyt, niin hoitoon voi ehkä päästä, mut sitä ennen pitäisi lääkärin potilas toki nähdä. Pahoittelen, 30 v kokemuksella pahoin pelkään, että ainoa millä hoitoa saa silloin kun hlö on sairaudentunnoton, on hlön totaalinen romahdus :o(
Voi että, kuullostaa surullisen tutulta :(
Itsellänikin on eräs läheinen jonka hoitoon saaminen tuntuu lähinnä mahdottomuudelta, kun hän ei itse koe olevansa avun tarpeessa :(
Voimia sulle ja koko suvulle ja kerro ihmeessä, jos keksit jonkin keinon saada ulkopuolista apua, minullakin on keinot vähissä!