Tilasin tänään ekat moniteholasit. Miten olette tottuneet niihin kellä on?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut monitehot noin 8v. Silmäni ovat niin eriparia, että alussa silmiä kirveli ja väsytti, mutta parin viikon jälkeen totuin laseihin. En ollut hommannut laseja aiemmin, kun en tiennyt näköpuutoksista. Sitten kun sain lasit, näön korjaus linsseillä oli iso. Alussa meinasin heittää lasit roskiin, mut onneksi sinnittelin. Nyt näen niin hyvin!
Jatkan vielä...
Hain silmälasit juuri ennen ystävien lomaviikonloppua Tampereella. Meni kyllä viikonloppu pilalle sopeutumattomuuden vuoksi. Olisi kannattanut aloittaa totuttelu vasta reissun jälkeen.
Tsemppiä!
Ekat maksoi tonnin. Olivat jotain sveitsiläistä uusinta tekniikkaa silloin noin 7 vuotta sitten. En tottunut niihin millään ja kaikki säädöt ja mittaukset tehtiin uudelleen ja valmistettiin
uudet lasit. . Parissa viikossa sitten totuin niihin. Ihan täydellisen hyvät lasit. Vuosi sitten hankin nämä nykyiset. Maksoi 600 euroa. Kuljen paljon luonnossa ja nämä uudet eivät ole kovin hyvät, kun joutuu katsomaan lukuosuudella jalkoihin kulkiessani. Tulee huonovointinen olo.
Minulla meni puoli tuntia tottuessa. Sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa. Vavuutta on kauas katsoessa -6 ja lähelle katsoessa -5, lisäksi hajataiton korjausta.
On monitehot ja totuin parissa päivässä. Ainoa mihin ei totu, on hinta. Pelkät linssit 400€ / kpl. Siihen vielä laadukkaat kehykset niin hintaa tulee lähemmäs 1500 euroa. Haluan silmälasien verovähennysoikeuden takaisin! Mullakin pitää olla kahdet lasit kaiken varalta, en pärjää ilman.
Totuin heti. 770 euroa maksoi. Olisi pitänyt aiemmin hankkia lasit, monitehot paransi elämänlaatua, kun vihdoin ja viimein näkee kunnolla mm. pienet präntit, eikä kännykkää tarvii työntää metrin päähän naamasta, että näkee.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sekä lukulasit että monitehot. Monitehoja käytän lähinnä telkkaria katsoessani että voin mainostauolla räplätä puhelinta :D Lukulasit päässä lukiessa ja koneella. Kaukonäkö on hyvä.
Sama juttu, tosin olen jämähtänyt käyttämään ukulaseja, kun monitehot on niin hankalat tietokoneella. Pitäpä kaivaa taas harjoittelukäyttöön monitehot.
Vierailija kirjoitti:
En ole tottunut monitehoihin viiteen vuoteen. Lukemista varten tarvittaisiin ehkä tarrat otsaan ja lasien ylälaitaan. Silti pitäisi optikon mukaan käännellä päätä rivien mukaan eikä silmiä. Ei onnistu ihan vähällä harjoituksella.
Mutta perusvika lienee se, että silmät ovat eri paria varsin nuorena tehdyn kaihileikkauksen jälkeen. Toinen silmä plussaa ja toinen miinusta.
Yritin, että joko uusinta auttaisi. Lasit maksoivat 1200 euroa ja tulos surkea.
Onneksi pärjään jotenkin myös ilman laseja.
Niissä laseissa on jotain vikaa, samoin 19:n laseissa. Myös optikko on ammattitaidoton, jos väittää että päätä pitää käännellä rivien mukaan lukiessa. Ilmeisesti lukualue on väärälle etäisyydelle , sillä kyllä normaaleilla monitehoilla näkee lukea ilman mitään kommervenkkejä tavalliselle lukuetäisyydelle.
Eriparisuus ei tuota aiheuta, sillä minullakin on eripariset, ja vielä hajataittoiset. Kunnon optikolta olen saanut hyvät lasit, mutta yhdet olen joutunut palauttamaan.
Jos nuo ovat sinun ensimmäiset lasit, et ehkä edes tiedä, että niissä on jotain vikaa etkä varsinkaan sitä, mikä vika niissä on verrattuna oikeisiin laseihin. Monitehoihin nimittäin sopii paljon enemmän virheitä kun yksitehoihin.
Totta kyllä, että vähän aikaa menee sen oppimiseen, että alaosalla näkee lähelle. Portaita alaspäin kulkeminen uusien monitehojen kanssa oli aika haastavaa.
En tottunut ollenkaan. Pitää yrittää hakea uudelleen jotkut lasit.
En tiedä miten onnistuivat specseaverilla tekemään lasit, jossa ei ole tarkkaa kohtaa olleenkaan.
Ekan viikon halusin itkeä. Oli ihan hirveää, kun ei nähnyt kaupoissa hintoja kunnolla, ellei kääntänyt päätä alas ja luonnossa liikkuessa ei nähnyt jalkoihinsa. Mutta niin vaan minäkin totuin. Muutama viikko siihen meni.
Kuulun ilmeiseen vähemmistöryhmään, joille moniteholasit eivät sovi. Vekslaan päivittäin peräti kolmien lasien kanssa: kauko-, näyttöpääte- ja lukulasit. En selviydy muuten töistäni.
Kai nyt jokainen aikuisen ymmärryksellä varustettu tajuaa, että on silmiä ja silmiä eikä pidä erityisen kehumisen aiheena sitä, että kävelin kaupasta ulos ja kaikki jees.
Vierailija kirjoitti:
En tottunut ollenkaan. Pitää yrittää hakea uudelleen jotkut lasit.
En tiedä miten onnistuivat specseaverilla tekemään lasit, jossa ei ole tarkkaa kohtaa olleenkaan.
Specseaverin lasit palautin välittömästi, oli ollut jo ennestään monitehot, joten ei ollut tottumiskysymys.
Exä oli optikko, sain ekat synttärilahjaksi, oli siis pakko totutella. Pöytä ja kaikki tasaiset pinnat aaltoili .
Tottumiseen meni viikko tai kaks.
Ei kuulu aloitukseen, mutta toiset (en katsonut hintaa, tais olla aika kalliit) lahjasangat valitsin itse, tyttärensä kommentoi: no nyt sinä näytät optikon vaimolta. Enpä silloin tajunnut vastata: kiitos, nämä eivät olekkaan isäsi valitsemat sangat! Exä oli töissä tosi kalliissa yksityisessä optikkoliikkeessä.
Ne ekat sain valita kahdesta hänen kotiintuomastaan vaihtoehdosta, taisivat olla firman halvimmat....
Mulla on ollut monitehot noin 8v. Silmäni ovat niin eriparia, että alussa silmiä kirveli ja väsytti, mutta parin viikon jälkeen totuin laseihin. En ollut hommannut laseja aiemmin, kun en tiennyt näköpuutoksista. Sitten kun sain lasit, näön korjaus linsseillä oli iso. Alussa meinasin heittää lasit roskiin, mut onneksi sinnittelin. Nyt näen niin hyvin!