Musta on jotenkin hupaisaa, että kun koko mun elämäni ajan yhteiskunnassa on menty talous edellä kaikissa asioissa, niin yhtäkkiä joku covid-19 onkin mukamas sellainen uhka, jonka rinnalla talouskin on toissijaista

Siis koko mun elämäni ajan olen saanut kuulla, miten mikään ei ole yhtä tärkeää, kuin talouskasvun ylläpitäminen (tämäkin on toki pohjimmiltaan tahdon asia, koska eihän talouden todellisuudessa ole "pakko" kasvaa). Mun syntymäni aikoihin (27-28 vuotta sitten) Suomessa ehkä vielä olikin täyskatettu hyvinvointivaltio, mutta sen jälkeen suuntana on ollut lähinnä senkin purkaminen vedoten taloudelliseen tehokkuuteen ja siihen, miten ihmisiltä pitää poistaa kannustimet olla työttömiä eli taloudellisesti tehottomia/vajaakäytössä olevia tuotannontekijöitä. Anglosaksistyylistä uusliberalismia on haluttu kovin puskea meillekin. On ylipäätään vaikea keksiä asiaa, jota ei pohjimmiltaan yleisessä keskustelussa punnittaisi talouden näkökulmasta tai sitä, mitä se yhteiskunnalle maksaa.

No nyt on sitten tullut joku tämmöinen maasta poljettu covid-19-virus, mikä ei kokonaiskuvassa vaikuttaisi olevan edes erityisen vaarallinen kuin harvoille ja sen myötä on otettu iso loikka irrationaaliseen. Yhtäkkiä onkin siirrytty kulttuuriin, jossa BKT ei olekaan kaiken mitta ja perimmäinen tarkoitus, vaan sellaiseksi on tullut riskiryhmien, erityisesti ikäloppujen vanhusten - siis talouden kannalta melko hyödyttömän - väestönosan suojeleminen tartunnoilta. Yleisenä mielipiteenä, jota erilaiset eliitit nimenomaan kovasti puolustavat, tuntuisi olevan nyt covid-19:n varjolla tapahtuva yhteiskunnan sulkeminen ja talouden rapauttaminen - viis työpaikoista, talouden kasvusta, yritystoiminnan kannattavuudesta, taloudellisen hyödyn tavoittelun maksimoimisesta jne. Epäjumalat siis vaihtuvat, mutta ihminen on edelleen yhtä irrationaalinen, hekumallinen ja päättömään laumakäyttäytymiseen taipuvainen kuin aina ennenkin.