Miten kestää miehen oman tilan tarve?

Vierailija kirjoitti:

Kommenttini meni tarkistettavaksi jostain syystä joten ehkä se tulee myöhemmin tänne. Vastaan tässä yleisesti eli muutan Iso-Britanniaan ja olemme olleet pari kertaa kuukauden yhdessä saman katon alla ja myös lyhyempiä aikoja. Olen tehnyt osa-aikatöitä jotta ehdimme nähdä useammin kuin lomilla. Miehelle olen sanonut että jos jään Suomeen joudun taloudellisesti etsimään vakituisempaa työpaikkaa eikä hän halunnut että näkemisemme harvenee. Mies ei tahdo enää käydä Suomessa, muutaman kerran ollut.

Tiedän että olen yrittänyt joustaa joka suuntaan ja ymmärtää häntä samalla kun pidän omatkin tarpeeni mielessä. Toivon kuitenkin että samassa maassa asuminen tasapainottaa ja helpottaa suhdettamme.

Ap

Sinä olet joustanut kaikin tavoin omista toiveistasi ja tarpeistasi. Mies sen sijaan ei jousta, ei halua tulla Suomeen, ei halua puhua videopuheluita jne. Miltä tämä sinusta kuulostaisi jos olisit ulkopuolelta katsomassa suhdettanne.

Vierailija kirjoitti:

Kommenttini meni tarkistettavaksi jostain syystä joten ehkä se tulee myöhemmin tänne. Vastaan tässä yleisesti eli muutan Iso-Britanniaan ja olemme olleet pari kertaa kuukauden yhdessä saman katon alla ja myös lyhyempiä aikoja. Olen tehnyt osa-aikatöitä jotta ehdimme nähdä useammin kuin lomilla. Miehelle olen sanonut että jos jään Suomeen joudun taloudellisesti etsimään vakituisempaa työpaikkaa eikä hän halunnut että näkemisemme harvenee. Mies ei tahdo enää käydä Suomessa, muutaman kerran ollut.

Tiedän että olen yrittänyt joustaa joka suuntaan ja ymmärtää häntä samalla kun pidän omatkin tarpeeni mielessä. Toivon kuitenkin että samassa maassa asuminen tasapainottaa ja helpottaa suhdettamme.

Ap

UK koostuu neljästä valtiosta. Uskonto on jo pelkästään erilainen kuin täällä.

Uskoisin skottien olevan lähinnä suomalaisia luonteenpiirteiltään.

Voit tietenkin miettiä, oletko mahdollisesti itse jotenkin keskimääräistä enemmän läheisriippuvainen tai takertuva? Silloin vastaus on opetella sietämään ajoittaista erossa oloa ja opetella antamaan toiselle omaa tilaa, vaikka päivä viikossa tai joku tietty aika päivässä. Myös jos keskustelette eikä toinen näytä saavan suunvuoroa, pidä huoli että opettelet hyväksi kuuntelijksi. Näistäkin voi keskustella etukäteen eikä tarvitse olla mitään kiveen hakattua. Voi myös olla että mies on keskimääräistä enemmän erakkoluonne, mutta toista ei valitettavasti voi muuttaa, vain itseään. 

Eiköhän tuo omasta tilasta huolissaan oleminen ole ihan ymmärrettävää. Itsekin olen hyvin introverttinen ihminen ja tarvitsen paljon omaa aikaa, eikä siihen riitä todellakaan että käyn jossain kävelyllä yksin. Olin huolissani oman tilan kaipuusta jo ekassa parisuhteessani, jo ennen yhteenmuuttoa, jo siinä vaiheessa kun tapailu muuttui seurusteluksi. Tuntui että "pitääks mun nyt olla ton kanssa koko ajan", vaikka siis rakastin häntä kyllä, siitä ei ollut epäilyksen sijaa. Se että tavallaan piti olla suuri osa ajasta yhdessä, aiheutti tietynlaista ahdistusta. Ajan kanssa kuitenkin totuin.

Parempi, että mies tässä vaiheessa kertoo noista huolistaan kuitenkin, kuin että asia tulisi esille vasta muutettuanne. Keskustelkaa. Oman ajan kaipuu ei todellakaan tarkoita, ettei mies rakastaisi sinua. Hankkikaa nyt ainakin tarpeeksi iso kämppä, jossa voi vetäytyä omiin oloihinsa eikä tarvitse tuijottaa toisen naamaa koko ajan.

Tilanne on hankala kun kyse on kaukosuhteesta. Jos asuisitte samassa maassa omissa asunnoissa, voisitte rauhassa katsoa, miten suhde etenee. Nyt etänä vaikuttaa aika vaikealta, jos mies ei halua pitää yhteyttä kovin tiheään.

Tavallaan ymmärrän kyllä sitä miestäkin, koska hän kuulostaa introvertilta. Silloin helposti pelkää, että yhteenmuutosta seuraa kaiken oman tilan ja ajan menetys. Niin pelkäisin itsekin. Mutta mä en sinuna ehkä uskaltaisi muuttaa noin vain yhteen uuteen maahan. Aika iso riski, että huonosti käy. Toki aina voi muuttaa takaisin Suomeen...

Vierailija kirjoitti:

Kommenttini meni tarkistettavaksi jostain syystä joten ehkä se tulee myöhemmin tänne. Vastaan tässä yleisesti eli muutan Iso-Britanniaan ja olemme olleet pari kertaa kuukauden yhdessä saman katon alla ja myös lyhyempiä aikoja. Olen tehnyt osa-aikatöitä jotta ehdimme nähdä useammin kuin lomilla. Miehelle olen sanonut että jos jään Suomeen joudun taloudellisesti etsimään vakituisempaa työpaikkaa eikä hän halunnut että näkemisemme harvenee. Mies ei tahdo enää käydä Suomessa, muutaman kerran ollut.

Tiedän että olen yrittänyt joustaa joka suuntaan ja ymmärtää häntä samalla kun pidän omatkin tarpeeni mielessä. Toivon kuitenkin että samassa maassa asuminen tasapainottaa ja helpottaa suhdettamme.

Ap

Kuuntelen nyt hyvä ihminen itseäsi. Mies ei enää halua, että sinä muutat Britteihin, eikä hän halua enää tulla Suomeen!

Teidän suhde on jo ohi.

Ei tuo tuosta enää tasapainotu millään muulla kuin että myönnät tosiasiat ja alat luoda omaa elämääsi.

Etsi Itsellesi kokoaikainen työpaikka. Jos haluat matkustaa, matkusta itse omilla ehdoillasi.

Ja muutenkin, Britteihin ei juuri nyt kannata muuttaa. Se paikka on mennyt tosi sisäsiittoiseksi asenteiltaan parin viimevuoden aikana. Pitävät suomalaisia itäeurooppalaisena roskaväkenä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän näitä ”peru muutto” kommentteja. Mies kuitenkin sanoo olevansa onnellinen kanssani ja ainoastaan oman ajan tarve huolettaa häntä muuttoon liittyen. Olemme olleet puolitoista vuotta yhdessä näin etäsuhteessa eli aika on kyllä sopiva muuttaa samaan maahan asumaan. Hän oli 8 vuotta yksin sinkkuna ennen minua ja kertoo tykkäävänsä yksinolosta. Haluaisin siis sovittaa tilan tarpeemme yhteen ja tehdä muutosta hänellekin helpon. Olemme kuitenkin yhdessä siitä sopineet jo aiemmin että minä muutan sinne.

Ap

Puolitoista vuotta etäsuhteessa ja olet valmis muuttamaan toiseen maahan! Herraisä... Tuo ei pääty hyvin, valitettavasti.

Huokaus. Ihan siltä varalta että tämä ei olisikaan provo niin kuin oletan, kaikki kojetaulun varoitusvalot loistavat punaisena kilometrin päähän. Tulet saamaan itkua ja hammastenkiristystä riittämiin, jos noin hataralta pohjalta Britanniaan lähdet. Kukaan oikeasti välittävä, ihastunut tai rakastunut mies ei sano tai käyttäydy noin.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo omasta tilasta huolissaan oleminen ole ihan ymmärrettävää. Itsekin olen hyvin introverttinen ihminen ja tarvitsen paljon omaa aikaa, eikä siihen riitä todellakaan että käyn jossain kävelyllä yksin. Olin huolissani oman tilan kaipuusta jo ekassa parisuhteessani, jo ennen yhteenmuuttoa, jo siinä vaiheessa kun tapailu muuttui seurusteluksi. Tuntui että "pitääks mun nyt olla ton kanssa koko ajan", vaikka siis rakastin häntä kyllä, siitä ei ollut epäilyksen sijaa. Se että tavallaan piti olla suuri osa ajasta yhdessä, aiheutti tietynlaista ahdistusta. Ajan kanssa kuitenkin totuin.

Parempi, että mies tässä vaiheessa kertoo noista huolistaan kuitenkin, kuin että asia tulisi esille vasta muutettuanne. Keskustelkaa. Oman ajan kaipuu ei todellakaan tarkoita, ettei mies rakastaisi sinua. Hankkikaa nyt ainakin tarpeeksi iso kämppä, jossa voi vetäytyä omiin oloihinsa eikä tarvitse tuijottaa toisen naamaa koko ajan.

Oman ajan kaipuu on tietenkin ok mutta se ei kyllä ole tämän kaksikon ongelma, vaan se, että mies ei yksinkertaisesti halua olla oikeassa parisuhteessa, missä otetaan molempien tarpeet huomioon. Eihän hän edes halua ap:n muuttavan luokseen, ei halua tulla Suomeen... Nyt on aika ap:n herätä.

Vaikea sanoa. Ehkä mies ei vain ole that into you. Tai ehkä hänellä on huonoja kokemuksia tai jostain muusta syystä pelkää, että veisit hänen kaiken aikansa. Keskustelkaa asiasta enemmän.

Mies on varmasti introvertti, viettää paljon aikaa itsekseen. Häntä ei haittaa että samassa tilassa teemme omia juttujamme esim hän pelaa ja minä luen. Itse koen olevani ambivertti eli tykkään seurasta sekä yksinolosta. Haluan siis tukea häntä tässä elämänmuutoksessa missä kumppani eli minä olisi fyysisesti enemmän paikalla. Olemme puhuneet että hankin oman asunnon Briteistä jotta tämä tilan saaminen mahdollistuu paremmin. Onko muita siis jotka toivoisivat enemmän yhteistä aikaa ja miten siihen tottuu? Auttaako harrastukset ja enemmän kaverien kanssa olo siihen seuran kaipuuseen?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies on varmasti introvertti, viettää paljon aikaa itsekseen. Häntä ei haittaa että samassa tilassa teemme omia juttujamme esim hän pelaa ja minä luen. Itse koen olevani ambivertti eli tykkään seurasta sekä yksinolosta. Haluan siis tukea häntä tässä elämänmuutoksessa missä kumppani eli minä olisi fyysisesti enemmän paikalla. Olemme puhuneet että hankin oman asunnon Briteistä jotta tämä tilan saaminen mahdollistuu paremmin. Onko muita siis jotka toivoisivat enemmän yhteistä aikaa ja miten siihen tottuu? Auttaako harrastukset ja enemmän kaverien kanssa olo siihen seuran kaipuuseen?

Ap

Aloita siis hankkimalla Briteistä työpaikka ja asunto niin, että voitte jatkaa lähisuhteessa mutta erillään asuen. Älä lähde sinne miehen varaan.

Vierailija kirjoitti:

Häntä ei haittaa että samassa tilassa teemme omia juttujamme esim hän pelaa ja minä luen.

Ap

Kuinka jalomielistä.

Mieti oikeasti onko tuo tasaväkinen parisuhde. Mitä hän tekee sinun vuoksesi, sinua tukeakseen?

Minä olin nuorena kaukosuhteessa Atlantin yli. Olimme tavanneet maassa joka oli meille molemmille vieras ja viettäneet siellä seitsemän kuukautta yhdessä. Erossa ollessamme mies kirjoitteli ahkerasti ja puhuimme puhelimessa tunnin-pari päivässä. Hän oli asunut luonani Suomessa kuukauden. Kun minä sitten lähdin hänen luokseen Kanadaan hänen tarpeensa omaan tilaan osui kasvoihin kuin märkä rätti.

Hän ei yksinkertaisesti halunnut viettää paljon yhtään aikaa kanssani. Hän halusi lukea. Jos sain hänet kanssani vaikka kahville, hän siemaisi sen minuutissa ja alkoi tehdä lähtöä kotiin lukemaan.

Kun puolen vuoden päästä palasin Suomeen, hän oli taas tosi rakastava, soitteli päivittäin ja vakuutti rakkauttaan. Kun hän parin kuukauden päästä saapui luokseni Suomeen, sama veisu jatkui parin päivän sisään: hän halusi olla rauhassa ja lukea. Lopulta erosimme ja hän palasi Kanadaan - kului kuukausi ennenkuin hän alkois soitella että on ikävä ja hän haluaa palata yhteen. en suostunut. Vielä pari vuotta myöhemmin hän laittoi viestiä ja haikaili perääni.

Uskon kyllä että hän rakasti minua, mutta en ole ennen tai jälkeen törmännyt niin suureen oman ajan tarpeeseen. Tavattuani nykyisen mieheni totesimme molemmat että meille on tärkeää että puolisolla on samansuuntainen läheisyyden/oman ajan tarve. Hän oli seurustellu ennen minua bilehileen kanssa joka halusi lähinnä hummata kaupungilla riennoissa ja osallistua opeskelijapolitiikkaan. Ei siitä ollut tullut mitään.

Sanoisin siis että tilanteesi voi olla vaikea. Sanoisin myös että jos et lähde kokeilemaan paraneeko asiat, se voisi jäädä kaihertamaan mieltäsi. Onko mahdollista että et muuta pysyvästi vaan esim puoleksi vuodeksi, kokeilisit vähän maaperää?

En tuossa tilanteessa edes harkitsisi yhteen muuttamista, varsinkaan toiseen maahan. Valoja päälle nyt ap!

Miksi ihmeessä roikotat itseäsi tuollaisessa ”suhteessa”? Ihan sama mitä mies sanoo, kai sinulla on omiakin mielipiteitä? Tekstailette ja pelaatte yhdessä, ja mies jo nyt voivottelee sitä miten muuttosi jälkeen joutuu viettämään aikaa kanssasi. Eeh...

Ei tuo ole mikään parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Mies on varmasti introvertti, viettää paljon aikaa itsekseen. Häntä ei haittaa että samassa tilassa teemme omia juttujamme esim hän pelaa ja minä luen. Itse koen olevani ambivertti eli tykkään seurasta sekä yksinolosta. Haluan siis tukea häntä tässä elämänmuutoksessa missä kumppani eli minä olisi fyysisesti enemmän paikalla. Olemme puhuneet että hankin oman asunnon Briteistä jotta tämä tilan saaminen mahdollistuu paremmin. Onko muita siis jotka toivoisivat enemmän yhteistä aikaa ja miten siihen tottuu? Auttaako harrastukset ja enemmän kaverien kanssa olo siihen seuran kaipuuseen?

Ap

Nyt sinä valehtelet joko meille lukijoille tai pahimmassa tapauksessa myös itsellesi. Aloituksestasi ei käy millään lailla ilmi se, että olisit muuttamassa omaan asuntoon, vaan "samaan fyysiseen tilaan" miehen kanssa. Oman itsesi vuoksi pidä huoli siitä, että puhut miehen kanssa selvin ja suorin sanoin etkä yritä antaa hänen vain ymmärtää.

Mies on jo yhden kerran sanonut, että älä muuta, ja muutenkin vaikuttaa vastentahtoiselta. Tunnetko sinä edelleen itsesi tervetulleeksi hänen elämäänsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommenttini meni tarkistettavaksi jostain syystä joten ehkä se tulee myöhemmin tänne. Vastaan tässä yleisesti eli muutan Iso-Britanniaan ja olemme olleet pari kertaa kuukauden yhdessä saman katon alla ja myös lyhyempiä aikoja. Olen tehnyt osa-aikatöitä jotta ehdimme nähdä useammin kuin lomilla. Miehelle olen sanonut että jos jään Suomeen joudun taloudellisesti etsimään vakituisempaa työpaikkaa eikä hän halunnut että näkemisemme harvenee. Mies ei tahdo enää käydä Suomessa, muutaman kerran ollut.

Tiedän että olen yrittänyt joustaa joka suuntaan ja ymmärtää häntä samalla kun pidän omatkin tarpeeni mielessä. Toivon kuitenkin että samassa maassa asuminen tasapainottaa ja helpottaa suhdettamme.

Ap

Kuuntelen nyt hyvä ihminen itseäsi. Mies ei enää halua, että sinä muutat Britteihin, eikä hän halua enää tulla Suomeen!

Teidän suhde on jo ohi.

Ei tuo tuosta enää tasapainotu millään muulla kuin että myönnät tosiasiat ja alat luoda omaa elämääsi.

Etsi Itsellesi kokoaikainen työpaikka. Jos haluat matkustaa, matkusta itse omilla ehdoillasi.

Ja muutenkin, Britteihin ei juuri nyt kannata muuttaa. Se paikka on mennyt tosi sisäsiittoiseksi asenteiltaan parin viimevuoden aikana. Pitävät suomalaisia itäeurooppalaisena roskaväkenä.

Siis tämä! Ymmärsin vasta jälkikäteen, miten minuun oli suhtauduttu. Olin tekemässä gradua, ja hiukan samassa tilanteessa kuin ap. Tapasin erittäin kivoja ihmisiä joka paikassa, mutta minua pidettiin aksentin perusteella hollantilaisena tms.

Mieskandidaatin lähipiiri sen sijaan tiesi mistä tulen, ja kohtelu oli erittäin jäätävää ja epäluuloista. Ymmärsin vasta jälkikäteen, miten jäätävää, koska Suomessa se olisi mennyt normaalin vaihteluväliin. Minua pidettiin onnenonkijana ja riesana, eikä miestä uskottu lainkaan kun hän yritti selittää ympäristölleen, että hänen nähdäkseen täällä menee yhteiskunnalla taloudellisesti paremmin kuin heillä, ja että vanhempani asuivat leveämmin kuin hänen. Olin kuitenkin niin lääpälläni häneen, että en älynnyt ottaa tätä vakavasti. Kuvittelin, että se oli vain yksi tekosyy, koska äitinsä suhtautui erittäin epäluuloisesti kaikkeen muutenkin. Mutta tarkemmin ajatellen, hänen asenteensa olivat todella oikealla ja hän oli epäilemättä melkoinen patriootti jo tuolloin. Nyt varmaan silmät hohtaen oli ajamassa kaikkia itäpellejä pois pyhästä maastaan.

Minusta aloittajan kannattaisi miettiä skaalaansa tarkkaan. Jos britti on hiukan nuiva ja vaisu, me emme ymmärrä miten kielteinen hänen todellinen kantansa silloin on. Jos hän oikeasti haluaisi ap:n sinne, hän käyttäytyisi täysin toisin, oli miten introvertti pelinörtti tahansa.

Oili saattaa olla oikeassa, kaukosuhteisiin hinkuvat juuri ne, jotka eivät lähisuhteissa pärjää, syystä tai toisesta. Miettikää nyt sitäkin, minkälaiset miehet lähtevät vaimonhakuun köyhiin maihin. Kanadalaisellakin saattaa olla samaa meininkiä pohjalla, kuvitteli pitävänsä Köyhälän Oilia kesäkissana. Tai sitten ei tosiaan olisi ikipäivänä kyennyt siihenkään, ei moraalisista syistä vaan siksi, ettei kestä sitoutua senkään vertaa.

Onkohan tuo kumppanisi lievästi autistinen, esim asperger? Heillä oman tilan tarve on suuri ja jaksavat ”esittää” normaalia hetken, kunnes väsähtävät ja sulkeutuvat kokonaan.

Aloin kaukosuhteeseen kerran aspergerin kanssa. Hän ei kertonut minulle aspergeristaan/autismistaan, enkä niiden neljän vuoden aikana, jolloin opiskelimme eri paikkakunnilla, havahtunut siihen, että mies olisi jotenkin erityisen oman tilan tarpeinen, koska kun näimme noin joka toinen viikonloppu, hän oli innoissaan ja käyttäytyi mielestäni normaalisti.. toki joitainmerkkejä olisi varmaan pitänyt tuolloin jo osata katsoa/epäillä, mutta nuorena ja rakastuneena sitä ei vaan huomannut.

Aloin odottaa lasta ennen kuin asuimme edes yhdessä kokoaikaisesti. Ensimmäisen lapsen jälkeen menimme naimisiin, mutta tummia pilviä oli kerääntynyt jo taivaalle, enkä aina osannut lukea ennusmerkkejä. Mies vetäytyi enemmän ja stressaantui perhe-elämästä.

Aloin odottaa toista, ja kun vielä odotin, tiesin että tarvitsisimme parisuhdeterapiaa.

Terapia ei johtanut mihinkään ja erosimme nuorimmaisen ollessa 2 ja vanhimman 4.

Nuorin sai autismidiagnoosinsa 10 - vuotiaana, jolloin palaset loksahtivat paikoilleen ja ensimmäistä kertaa näin asiat niiden oikeassa valossa. Merkit olivat toki kaikki näkyvillä jo päivästä1, mutta en osannut niitä tulkita.

Nyt pidän huolen että lapseni tietää olevansa autistinen, hänen kumppaninsa tietää sen ja puhumme asiasta avoimesti, ilman häpeää. Nuorimmaiseni on autismistaan huolimatta menestynyt elämässään, mutta ei ole mitään syytä kasvatella virtahepoja olohuoneessa.

"Etänä ollessa mies ei tykkää soitella tai olla videopuhelussa, välillä myöntyy vuokseni. Tekstailemme hyvät yöt ja huomenet sekä välillä pelaamme netin kautta yhdessä. No miehellä on tapana vetäytyä tai mököttää niin että emme tee sitä vähääkään yhdessä. Eri maissa ollessamme tuntuu etten ole parisuhteessa lainkaan."

Millä tavalla sinä koet olevasi suhteessa tai mitä saat tältä suhteelta? Mitä sellaista ihanaa miehessä on, jota et voisi löytää Suomessa asuvalta mieheltä, jos tavatessanne tykkäätte tehdä arkisia asioita yhdessä ja hän huomioi sinua? Riittääkö arkisten asioiden tekeminen ja huomiointi parisuhteen perustaksi? Kuulostaa siltä, että vain toinen teistä kokee olevansa parisuhteessa ja se ei todellakaan ole mies. 

Älä missään tapauksessa muuta miehen varaan asumaan ja elämään, vaan hanki oma työpaikka ja asunto. Muutto voi olla piristys ja uusi mahdollisuus, mutta turvaa selustasi ja mieti etukäteen mitä teet, jos suhdetta ei olekaan tai se päättyy nopeasti.