MIllainen mies ei tule synnytykseen, vaikka rakastaa?

Mua ei haittaisi yhtään vaikkei mies tulisi synnytykseen. Ihan vaan koska en vain yksinkertasesti halua että mua siinä tilassa näkee kovin moni, ihan riittää ne kätilöt ja muut asiantuntijat siinä. Oishan se ihan kiva että ois alkuvaiheessa pitämässä kädestä kiinni, mutta siinä vaiheessa kun sitä lasta puserretaan ulos niin en usko että sillä on mitään merkitystä onko mulla siinä mies tukena vai ei, mielummin hoidan sen osion ihan yksinäni. Oon niin pinnallinen valitettavasti, että en vaan halua että mies näkee mua siinä tilassa avuttomana haarat levällään tuskanhikisenä :D Toki on tervetullut heti siinä vaiheessa kun lapsi on saatu maailmaan :)

Mutta en mä kieltämäänkään rupeisi jos välttämättä haluis mukaan tulla mutta sitten en kyllä hyväksyis mitään yökistelyä tai kauhistelua siitä miten kauheelta ja epähaluttavalta se oma eukko pystyykään näyttämään :D

Toi on niin omituista, että ainakin väitetään miehien halujen lopahtavan siihen, että näkee vaimonsa synnyttävän. Itse olen synnyttänyt vajaa kaksi viikkoa sitten ja mies kertoi heti kotiuduttuamme, että hänen arvostuksensa minua kohtaan naisena nousi synnytyksen näkemisen jälkeen niin paljon, että huomasi myös haluavansa minua enemmän kuin koskaan. Ja synnytts kesti kuitenkin kaikkineen 30h, kakkaamiselta en välttynyt ja mies näki kun minua kursittiin kasaan. Ihmeellisen pinnallisia miehiä sitten olemassa, jos synnytys halut vie. Rakastavassa suhteessa ei luulisi näin käyvän.

Mies joka ei ole lapsen isä.

Minkälainen nainen olettaa synnyttämisessä mukana olemisen olevan joku rakkauden mitta ja määre?

Mihin sitä miestä siellä synnytyksessä tarvitaan?

Isäni. Sairaalakammoinen alkoholisti... Tuli kyllä sairaalaan katsomaan pari päivää synnytyksestä, kännissä.

Onneksi olen löytänyt omille lapsilleni vastuuntuntoisemman isän.

En pidä synnytyksessä mukana oloa minään rakkauden mittarina, mutta ihmettelen näitä vastauksia että "hyh hyh, kukaa nyt haluaa nähdä vaimonsa revenneenä paskan keskellä?" Ei varmaan kukaan, mutta jos haluaa saattaa vaimonsa raskaaksi, ei ole mielestäni kohtuutonta olettaa, että kykenee katsomaan mitä siitä seuraa. Ei kukaan nainenkaan halua varmaan maata revenneenä paskan keskellä, mutta moni valitettavasti joutuu niin tekemään lapsen saadakseen. Jos ei halua tällaisen asioiden kanssa olla missään tekemisissä, ehkä isäksi ryhtymistä kannattaa lykätä. Piuhat saa poikki ja kondomia voi käyttää.

[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 11:44"]

En pidä synnytyksessä mukana oloa minään rakkauden mittarina, mutta ihmettelen näitä vastauksia että "hyh hyh, kukaa nyt haluaa nähdä vaimonsa revenneenä paskan keskellä?" Ei varmaan kukaan, mutta jos haluaa saattaa vaimonsa raskaaksi, ei ole mielestäni kohtuutonta olettaa, että kykenee katsomaan mitä siitä seuraa. Ei kukaan nainenkaan halua varmaan maata revenneenä paskan keskellä, mutta moni valitettavasti joutuu niin tekemään lapsen saadakseen. Jos ei halua tällaisen asioiden kanssa olla missään tekemisissä, ehkä isäksi ryhtymistä kannattaa lykätä. Piuhat saa poikki ja kondomia voi käyttää.

[/quote]

Ihmettelen myös tosiaankin, että mikä on sen lapsen osa näissä vastauksissa. Millainen mies ei halua nähdä lapsensa syntyvän, ja kuulla tämän ensimmäisiä parkauksia, jos tähän annetaan mahdollisuus? Vaikka lapsen syntymän näkeminen tarkoittaisikin sitä, että samalla joutuu näkemään vähän ikävämpiäkin asioita.

Oma mieheni on sairaala ja osittain verikammoinen ihminen. Raskauden alkuvaiheessa hän ei ollut edes ollenkaan varma siitä, että haluaa mukaan synnytykseen. Onneksi hänen jo isäksi tulleet ystävänsä, jotka ovat jo saaneet lapsia, hoitivat ylipuhumisen puolestani. Kukaan ei katunut synnytyksessä mukana oloa. Ja se kaveri, joka oli missannut toisen lapsensa ennen aikaisen syntymän työmatkan takia, oli asiasta hyvin, hyvin pahoillaan. Mieheni tuli siis esikoisen syntyessä mukaan synnytyssaliin, vaikka joutui pitkän synnytyksen aikana kääntämään päänsä ja pistämään silmät kiinni useassa kohtaa. Loppuvaiheessa, kun touhu muuttui veriseksi, ei ollut myöskään kätilöiden tiellä, vaan kasvojani - ei varmaan mikään kaunis näky sekään ponnistaessa - katseli. Mutta kun kätilöt kertoivat hänen lapsensa pään vihdoin olevan ulkona, hyvin verikammoinen mies unohti nopeasti, että siellä toisessa päässä oli jotain ällöttävää myös. Halu todistaa lapsen syntymä ja ensimmäiset parkaukset oli suurempi. Jälkeenpäin mies sanoi, että kauheinta katseltavaa oli ollut epiduraalipiikin pistäminen. 

Kyllä, on luultavaa, ettei mieheni tule koskaan suhtautumaan minuun samalla tavalla kuin ennen lapsen syntymää. Mutta toisaalta, ei hänen pidäkkään, ja synnytys on vain pieni osa muutosprosessia. Vain melko kehittymätön kekara voi olettaa, että parisuhde ei muutu vanhemmuuden myötä monestakin eri syystä. Omalla kohdallani mies näki minun myös imettävän. Mutta vaikka en olisi imettänyt, niin ihan jo se huomio, jonka pieni, avuton ihminen vaatii hoitajiltaan, eli yleensä vanhemmilta, muuttaa suhdetta. Eikä välttämättä huonompaan suuntaan, me kyllä ainakin arvostamme ja rakastamme toisiamme enemmän nähtyämme, että se toinen on paitsi hyvä puoliso, myös hyvä vanhempi. 

Jonkun toisen mies.

Ajattelen samoin kuin 29 - mielestäni on normaalia ja oikein haluta olla mukana lapsensa syntymän hetkellä. Itse en synnytyksissä ole tarvinnut miestä mihinkään, mutta synnytyksen jälkeen on kyllä ollut jos nyt ei välttämätöntä niin kuitenkin erittäin miellyttävää jakaa ensimmäiset hoivan hetket miehen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 11:18"]Minkälainen nainen olettaa synnyttämisessä mukana olemisen olevan joku rakkauden mitta ja määre?[/quote]

Se on rakkauden mitta, jos lapsi on yhdessä suunniteltu ja tehty ja nainen haluaisi miehen mukaan (eikä ole mitään oikeaa estettä, esim. ylitsepääsemätön sairaalakammo). Olisi aivan helvetin haljua jos oma mieheni jättäisi minut yksin tuollaiseen koettelemukseen koska "ei haluaisi nähdä paskaa ja verta", ihan niinkuin se minulle jotain mukavaa ja lepposaa olisi. Jumaliste.

Miehelläni on veri- ja sairaalakammo, pyörtyy jos tulee sinne (vaikkei joutuisi edes näkemään verta). Joudun siis varmaankin synnyttämään yksin.

mun mies ei tullut koska pelkää lääkäreitä ja sairaaloita. Ja minäkin ajattelin että parempi kun ei tule, koska minun ei tarvitse sitten hänen pärjäämisestään huolehtia. tuli sitten osastolle kun sinne pääsimme. Ei se tee hänestä huonoa isää!

[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 12:39"]

[quote author="Vierailija" time="10.01.2014 klo 11:18"]Minkälainen nainen olettaa synnyttämisessä mukana olemisen olevan joku rakkauden mitta ja määre?[/quote]

Se on rakkauden mitta, jos lapsi on yhdessä suunniteltu ja tehty ja nainen haluaisi miehen mukaan (eikä ole mitään oikeaa estettä, esim. ylitsepääsemätön sairaalakammo). Olisi aivan helvetin haljua jos oma mieheni jättäisi minut yksin tuollaiseen koettelemukseen koska "ei haluaisi nähdä paskaa ja verta", ihan niinkuin se minulle jotain mukavaa ja lepposaa olisi. Jumaliste.

[/quote]

Jep, tai ei välttämättä aivan täsmällisesti rakkauden mitta, mutta tuollainen asenne olisi sen merkki, että mies ei ole mulle sopiva/hyvä (arvostan puolisossa paljon tietynlaista epäitsekkyyttä, vastuuntuntoisuutta ja "miehekkyyttä", joihin tuollainen kommentti ei sovi). Joku toinen nainen voi tietysti kokea eri tavalla. Ja oikea verikammo on tietysti eri asia.