Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen oppinut täältä käsitteen "ihonalainen", ja nyt se otti yhteyttä, apua!
08.01.2014 |
Voi ITKU!
Yhdeksän vuotta sitten sanoin viimein hyvästit (päässäni) tuolle miehelle, joka oli vainonnut mua edelliset yhdeksän vuotta. Eilen se laittoi fb:iin kuvan itsestään ajoilta, jolloin tutustuimme, ja lähetin siitä pienen, hassun viestin (ollaan oltu satunnaisesti yhteydessä näiden vuosien aikana ilman mitään sen kummempaa). Sitten se äityikin vastaamaan jotain sanoen, että me ollaan koettu yhdessä ihan maagisia, ainutlaatuisia hetkiä, jotka on sille tosi tärkeitä. Mua alkoi itkettää, kun luin sen viestin, koska olen surrut sen tyypin vuoksi niin helvetin paljon ja odottanut jotain tuollasta aikoinaan vuosikausia.
Tämä oli siis eilen, ja nyt en saa ajateltua mitään muuta, vaikka koko juttu on ihan älytön. Meillä on molemmilla lapsia ja puoliso, eikähän tuossa nyt ollut yhtään mitään, ehkä kyseessä oli ennemminkin eräänlainen anteeksipyyntö menneistä. Itse olen joskus sanonut hänelle, että rakastan ja tulen aina rakastamaan häntä, mutta hän ei ole sellaista voinut sanoa mulle.
Eilen olin ihan fiilareissa, kun ajattelin, että hänellä kuitenkin on vähintään ollut tosi vahvoja tunteita mua kohtaan, mutta tänään taas musta alkoi tuntua siltä, että hän on alkanut kaivata mun ihailunai ja siksi puhuu tollasia pehmeitä, että saisi mut taas itseensä kiinni. Eikähän siis sanonut minusta henkilönä mitään, vaan muisteli meidän yhteisiä hetkiä, eli ehkä hän vaan rakastaa sitä kuvaa, jonka mä olen hänestä heijastanut, ei minua itseäni.
Kysymys on, mitä ihmettä teen nyt? Ajattelen asiaa IHAN koko ajan, odotan, josko hän laittaisi lisää viestiä, mutta sitä ei kuulu. Haluaisin melkein itse kirjoittaa jotain lisää (viimeinen, joka jotain lähetti eilen, olin minä, mutta viestini ei tosin kaivannutkaan vastausta), mutta ylpeys ei anna myötä. Ahdistaa vaan niin vietävästi, että ihminen, josta luulin täysi päässeeni eroon, palasi ryminällä mun ajatuksiini. Miten pääsen tästä pinteestä??????
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 16:08"]
Voi harmitus. Tuntuu tosi hankalalta ja ikävältä tilanteelta. Tunteilleen ei voi mitään (eikä tarvitsekaan) mutta tekojaan voi ohjailla. Kannattaa miettiä, ettei tee mitään sellaista, jota myöhemmin (katkerasti) katuu.
Tsemppiä!
(muuan ukko, jolta joskus ajatukset karkaavat harhapoluille...)
[/quote] Muuan ukko taitaa itse (katkerasti) katua tekemisiään...
Ap, ota nyt vain ihan rauhallisesti. Et ole pinteessä etkä ole tehnyt mitään pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä suosittelen ihan kokonaan katkaisemaan siteet ihmiseen, pois fb-listalta.
Satutat vaan itseäsi turhaan roikkumalla menneessä.
Auts.
Mulla on ollut vähän vastaava tilanne päällä monta kuukautta. Meni niin päin, että ihonalainen, josta en ollut kuullut vuosikausiin, otti yhtäkkiä yhteyttä. Suhde päättyi aikanaan vähän väärinymmärrykseen ja olin käsityksessä, että kaikki oli merkinnyt minulle paljon enemmän kuin hänelle. No, väärässä olin. Tämä mies on edelleen hyvin vahvasti kiinni minussa, ja herättää myös minussa hyvin vahvoja tunteita.
Nyt sitten yritämme rakentaa jotakin ystävyyssuhdetta, joka "normalisoisi" tilanteen. Molemmilla on perheet, mies haluaisi kuitenkin tavata (ja ties mitä muutakin) itse taas en halua tavata. Tai en uskalla. Rakastan nykyistä miestäni, mutta en luota itsehillintääni tämän "ihonalaisen" lähellä.
Ap, tiedän miten raastavalta tuntuu! Ja pahinta on, että mitään helppoa ulospääsyä tällaisiin tilanteisiin ja tunteisiin ei taida olla... Aika auttaa? Hyvä, että pystyt analysoimaan, mitä mies mahtaa kaivata (esim. sitä ihailua) ja et ole ihan sinisilmäinen hänen suhteensa. Mitä itse toivoisit, mikä olisi se lopputulema, mistä luulisit tulevasi onnelliseksi?
Eli nämä ihailunkipeät (eli itsetunto-ongelmaiset) keski-ikäiset perheenisät yrittävät päästä käyttämään teitä hyväkseen ja tekemään samalla tuhoa sekä teille että omille perheilleen. Sellaisilta pelkureilta ei kannata odottaa mitään hyvää; katsokaa nyt pikkuisen mihin ryhdytte. Ei kannata olla mukana luomassa tilannetta, jossa joku hunajaisesti luritteleva has-been saa pönkitystä itsetunnolleen sillä hinnalla, että ympärillä naiset ja lapset kärsivät. Nämä jampat eivät ole sen arvoisia. Tiedän yhden tällaisen, ja on kuulkaa huipputyyppi! Melkein yhtä arvokas olio kuin sittiäinen.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 16:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 16:08"]
Voi harmitus. Tuntuu tosi hankalalta ja ikävältä tilanteelta. Tunteilleen ei voi mitään (eikä tarvitsekaan) mutta tekojaan voi ohjailla. Kannattaa miettiä, ettei tee mitään sellaista, jota myöhemmin (katkerasti) katuu.
Tsemppiä!
(muuan ukko, jolta joskus ajatukset karkaavat harhapoluille...)
[/quote] Muuan ukko taitaa itse (katkerasti) katua tekemisiään...
[/quote]
Oliko viestissäni jotain vikaa vai mistä moinen kommentti?
En ole tehnyt mitään tämänkaltaista, jota olisi (katkerasti) tarvinnut katua. Ainahan sitä jotain pientä on. Ajatusrikoksia on kyllä tullut harrastetuksi mutta niitä ei lasketa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No juteltiin sitten fb:ssä tänään, aika vähän, koska molemmilla muuta hommaa, mutta hän lupasi palata asiaan huomenna... Puhuttiin elämästä ja vanhenemisesta, ja ehkä se on tuo neljäkymppiä, joka tekee molemmille tepposet tai ajaa samaan tilanteeseen, siis miettimään, mitä kaikkea on saavuttanut, mitä jättänyt taakseen, mitä katuu, mihin on tyytyväinen, jne.
Mä tiedän, että se on edelleen yhtä ihana tyyppi kuin ennenkin (meillä on yhteisiä ystäviä ja siksi ollaan aina oltu yhteydessä jollain tavalla), mutta toisaalta yhtä hölmö. Kyseessä ei ole mikään hunajaisesti luritteleva jamppa, vaan aika aito tyyppi, siksi hänestä tykkäänkin.
Ja se, että se laittoi vielä sen vanhan kuvan, voi itku... Tuntuu, kuin olisin palannut aikaan melkein 20 vuotta sitten. Katson sitä kuvaa samalla tavalla kuin 20 v. sitten. Olen ihan lääpälläni, mutta tunnen itseni älyttömän rumaksi niin komean tyypin seurassa.
Tästä on kyllä todella pitkä matka mihinkään, mikä olisi laskettavissa pettämiseksi, ellei sitten jotain kahvihetkeä julkisella paikalla lasketa sellaiseksi. Voisinhan mä siitä miehellenikin kertoa, mutta miksi pitäisi? Eikä me nyt siis olla edes sinne kahville nyt menossa, ei ole ollut edes puhe, mutta luulen, että se tulee vielä eteen, koska ollaan töissä aika lähekkäin.
Kai mä olen joku sohvapsykologi sille.
ap
Mutta siis MITEN voi olla mahdollista, että vain muutamalla sanalla ihminen, jonka olen pakottanut itseni unohtamaan melkein kymmenen vuotta sitten, voi pistää pään ihan sekaisin? Onko tää kovinkin yleistä? Vai olenko päästäni vialla?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on varmaan ihan normaalia, en tiedä kuinka yleistä.
Mä kyllä kerroin miehelleni heti alkuun yhteydenotosta ja olen pitänyt mieheni ajan tasalla. Hyvä niin, ja mies on onneksi suhtautunut ymmärtäväisesti koko soppaan.
t. 6
Huhhuh, no koetan tässä panna jäitä hattuun. Juttu on kuitenkin niin, että hänellä on älyttömän kaunis ja varmasti ihanakin vaimo (koska ovat tunteneet toisensa vielä kauemmin kuin me kaksi, ja koska tämä vaimo ikään kuin ajoi mun ohitseni aikanaan) ja lapsia, eli hän kaipaa vaan ihastuneita korvia kuuntelemaan elämäntuskaansa. Eikä siinä mitään pahaa, se on ystävyyttä, mutta mä en ole koskaan onnistunut olemaan ystävä tän henkilön kanssa muuten kuin näennäisesti, koska pinnan alla on aina kuohunut.
Mä en nyt tiedä, onko hän ollut tietoinen asiasta (kyllä varmaan, tosin, koska olen säännöllisin väliajoin aina kuohahtanut ja päästänyt tunteeni pintaan) ja nauttinut saamastaan huomiosta, vai onko hänellä saman tyyppisiä tunteita mua kohtaan. Ahdistaa vaan aivan mielettömästi se, että yhtäkkiä pohdin taas samoja juttuja kuin vuosia sitten, vaikka mun pitäisi olla ihan aikuinen ja kaukana tällaisesta.
Kyllä mäkin voisin miehelle kertoa, mutta en nyt näe siinä mitään pointtia. En todellakaan oleta, että hänkään jakaisi mun kanssani kaikki fb-keskustelunsa, edes exien kanssa käymänsä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 19:42"]
Mä en nyt tiedä, onko hän ollut tietoinen asiasta (kyllä varmaan, tosin, koska olen säännöllisin väliajoin aina kuohahtanut ja päästänyt tunteeni pintaan) ja nauttinut saamastaan huomiosta, vai onko hänellä saman tyyppisiä tunteita mua kohtaan. Ahdistaa vaan aivan mielettömästi se, että yhtäkkiä pohdin taas samoja juttuja kuin vuosia sitten, vaikka mun pitäisi olla ihan aikuinen ja kaukana tällaisesta.
ap
[/quote]Ai siis sinulla on aika raskaita fiiliksiä, ja tämä eksäsi siis nauttii saamastaan huomiosta. Oletko sinä sokea? Hänhän käyttäytyy sadistisesti ja kusipäisesti. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että sinulla on oikeus parempaan ja tasapuolisempaan kohteluun?
Niin siis tällä tavalla yritän nyt asiat nähdä, se olisi eduksi tilanteelle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt se ei sitten kuitenkaan kirjoita. Ja mun pitäis tehdä töitä, olen ihan liemessä kokouksessa kohta...
Ap
Voi apua, mä varmaan tulen hulluksi. Ihan totta, näin ei voi käydä. Siis että menee noin sekaisin parista sanasta, eikä kuitenkaan ole ihan teini enää. Mitä mä nyt voin tehdä, että rauhoittuisin ja pääsisin samaan olotilaan kuin kaksi päivää sitten, jolloin ei ainakaan tarvinnut ajatella tuota ihmistä. Jotenkin olin siinä illuusiossa, että siitä oli tullut mulle ihan yhdentekevä. Olen kyllä säälittävä pelle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi htti mä oon heikko! Laitoin sille viestin. Tuttaa...
ap
Alue: Aihe vapaa
Voi harmitus. Tuntuu tosi hankalalta ja ikävältä tilanteelta. Tunteilleen ei voi mitään (eikä tarvitsekaan) mutta tekojaan voi ohjailla. Kannattaa miettiä, ettei tee mitään sellaista, jota myöhemmin (katkerasti) katuu.
Tsemppiä!
(muuan ukko, jolta joskus ajatukset karkaavat harhapoluille...)