Mitä häpeisit eniten, jos saisit lapsen ukkomiehelle?

En ainakaan lastani häpeäisi, ei mun mielestäni yhdenkään tuollaisessa tilanteessa olleen, olevan tai tulevan olemaan, pitäisi lastaan hävetä.

Ehkä miesmakuani pitäisi tarkistaa.

Sitä, etten ole saanut ukkomiestä eroamaan muijastaan.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 23:34"]

Sain lapsen ukkomiehelle. Oli kova työ potkaista vaimo ja lapsi pois näiden yhteisestä talosta ( josta vaimo ei ollut maksanut latin latia, mutta virallisesti omisti puolet). 

[/quote]

Miksi potkaisit lapsenkin pois? Eikö ukkomiehen mukula sovi sun kuvioihisi? Jos ottaa ukomiehen, pitäs sen lastenkin kuulua sun elämään.

Harmittaa nyt vimmatusti kun en tehnyt lasta rikkaalle rakastajalleni ja nyt se on myöhäistä. Häntäkin asia harmitti.

No olen tehnyt tietoisesti lapsen ukkomiehen kanssa enkä kyllä keksi mitä häpeämistä siinä on. Halusin perheen mutta en löytänyt sopivaa parisuhdetta riittävän ajoissa. Perheellinen mies taas halusi lahjoittaa sukusolujaan koska on itse pitänyt vanhemmuutta parhaana lahjana elämässään. Siispä tilanne oli molemmille hyvä.

Lapsi on minulle todella rakas ja olen onnellinen päätöksestäni, vaikka moni vanhoillinen houkka siitä kalpeneekin. Tällä hetkellä suunnittelen toista lasta, varmaan saman ukkomiehen kanssa. Joskus vierailemme heillä lapsen kanssa ja vietämme aikaa lapsen puolisisarusten kanssa. Tunnen myös miehen vaimon, ja saimme häneltä aikanaan lahjojakin vauvani synnyttyä. Hänkään ei siis kärsi pikkumaisesta omistamisenhalusta kuten ilmeisen moni muu esimerkiksi tällä palstalla...

Hämmästyttää välillä että miten ikivanhoja moraalisääntöjä ihmiset oikein pitävätkään pystyssä! Onneksi niistä ei oikeasti tarvitse välittää. Olisi varmaan jo aika tajuta että elämä on nykyään aika erilaista kuin 1820-luvulla eivätkä kaikki enää tarvitse sitä aviomiestä elättäjäkseen. Toivottelen siis aloittajalle ja muille paheksujille avoimempaa mieltä ja rohkeutta elää ihan sitä omaa elämää! Se onnistuu parhaiten kun ei tuhlaa aikaa muiden elämien pohtimiseen ja ratkaisuiden paheksumiseen.

Tuli vielä mieleen että tätäkin palstaa lukee esim moni lapsettomuushoidoista apuja saanut eli myös mahdollisen ukkomiehen lasta odottanut ja sitä myöhemmin miehensä kanssa kasvattanut äiti. Että silleen.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 23:51"]

No olen tehnyt tietoisesti lapsen ukkomiehen kanssa enkä kyllä keksi mitä häpeämistä siinä on. Halusin perheen mutta en löytänyt sopivaa parisuhdetta riittävän ajoissa. Perheellinen mies taas halusi lahjoittaa sukusolujaan koska on itse pitänyt vanhemmuutta parhaana lahjana elämässään. Siispä tilanne oli molemmille hyvä.

Lapsi on minulle todella rakas ja olen onnellinen päätöksestäni, vaikka moni vanhoillinen houkka siitä kalpeneekin. Tällä hetkellä suunnittelen toista lasta, varmaan saman ukkomiehen kanssa. Joskus vierailemme heillä lapsen kanssa ja vietämme aikaa lapsen puolisisarusten kanssa. Tunnen myös miehen vaimon, ja saimme häneltä aikanaan lahjojakin vauvani synnyttyä. Hänkään ei siis kärsi pikkumaisesta omistamisenhalusta kuten ilmeisen moni muu esimerkiksi tällä palstalla...

Hämmästyttää välillä että miten ikivanhoja moraalisääntöjä ihmiset oikein pitävätkään pystyssä! Onneksi niistä ei oikeasti tarvitse välittää. Olisi varmaan jo aika tajuta että elämä on nykyään aika erilaista kuin 1820-luvulla eivätkä kaikki enää tarvitse sitä aviomiestä elättäjäkseen. Toivottelen siis aloittajalle ja muille paheksujille avoimempaa mieltä ja rohkeutta elää ihan sitä omaa elämää! Se onnistuu parhaiten kun ei tuhlaa aikaa muiden elämien pohtimiseen ja ratkaisuiden paheksumiseen.

Tuli vielä mieleen että tätäkin palstaa lukee esim moni lapsettomuushoidoista apuja saanut eli myös mahdollisen ukkomiehen lasta odottanut ja sitä myöhemmin miehensä kanssa kasvattanut äiti. Että silleen.

[/quote]

No oletpas sä cool. 

Miltäköhän lapsesta tuntuu, kun on saanut alkunsa tuolla tavalla. Hylätty?

Ihmettelen sitä naista, joka roikkuu miehessä jolle on vauva tulossa. Suhde on kuitenkin ollut vasta alussa, joten ainakin minä olisin ottanut jalat alleni. En paheksu niitä, jotka hankkivat lapsen ukkomiehen kanssa ja voisin tehdä itsekin niin, mutta suhteeseen en kelpuuttaisi miestä, jolla on lapsia. Olen lapseton yli kolmekymppinen ja jos en tapaa ajoissa lapsetonta miestä, mietin toisen tavan asian hoitamiseen. Itselleni huonoin vaihtoehto on jonkun toisen naisen jämä, jolla penikat pyörii riesana harva se viikonloppu, yöks, yöks, yksinkin parempi.

Ei hävettänyt kun se ukkomies oli mun kanssa naimisissa.

Jos olisi jonkun toisen mies (en voisi edes kuvitella että varattuun hairahtuisin - ehkä jos mies olisi valehdellut suhdekuvioistaan) niin itseäni häpeäisin, miestä ja suhdetta. Lasta en, syytön koko juttuun.