Elinluovutuskortti lompsassa?
Elinluovutuskortti pitäisi olla näkyvillä, vai riittääkö suullinen ilmaisu?
Kommentit (15)
Anteeksi, hirvee sana tämä LOMPSA vai pitäisikö sanoa LOMBSA
Hetkinen eikö nykyinen laki sano että jokaiselta oikeus ottaa elimiä, ELLEI sitä ole erikseen KIRJALLISESTI KIELTÄNYT. Itselläni rahapussissa kortti varmuuden vuoksi.
Hyvä juttu, paitsi vanhuksia niin paljon ettei niiltä mikään elin kelpaa luovutukseen.

Uusi elinluovutuslaki astui voimaan
Elokuun 1. päivä 2010 Suomessa astui voimaan lakimuutos, jonka mukaan elimiä, kudoksia ja soluja saa irrottaa toisen ihmisen hoitoa varten mikäli vainaja ei ole elinaikanaan tiettävästi vastustanut toimenpidettä. Täysivaltaisen henkilön elinluovutuskieltoa on edelleen aina noudatettava. Jos kuollut on alaikäinen edellytetään, että hänen huoltajansa ei vastusta toimenpidettä. Eduskunta hyväksyi lain hallituksen esityksestä kesäkuussa. Uuden lain odotetaan lisäävän elinsiirtojen määrää Suomessa. Nyt voimaan astuneen oletetun suostumuksen mukaiset lait ovat olleet jo käytössä Euroopan maista mm. Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Ranskassa, Itävallassa, Italiassa ja Portugalissa. EU-alueella elinsiirtoja jonottavien listoilla on tälläkin hetkellä noin 60 000 ihmistä. Suomessa elinsiirtoa odottaa runsaat 300 ihmistä. Vuosittain heistä menehtyy 5-10 prosenttia.
Prinssi Daniel vetosi pari viikkoa sitten Ruotsin TV:ssä elinluovutusten puolesta. Ruotsissa 85 % ihmisistä suhtautuu positiivisesti elinluovutukseen, mutta vain 15 % on rekisteröitynyt elinluovuttajaksi. Ohjelman esittämisen jälkeen valtava määrä ihmisiä rekisteröityi.
Tiedot tulee automaattisesti: " Suomessa astui voimaan lakimuutos, jonka mukaan elimiä, kudoksia ja soluja saa irrottaa toisen ihmisen hoitoa varten mikäli vainaja ei ole elinaikanaan tiettävästi vastustanut toimenpidettä." Lompsaan voi laittaa tiedon jos ei hyväksy.

Mun täysi-ikäisillä lapsilla on lompakossa kortti, jossa kieltävät elintenluovutuksen. Jos joutuvat onnettomuuteen, heidät hoidetaan eikä irroteta elimiä varaosiksi.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 20:53"]

[/quote]
Arvatenkin ottaisivat kuitenkin tarvittaessa vastaan luovutetun elimen? Ihmisten itsekkyydellä ei ole rajaa.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 21:23"]

Kerro lisää itsekkyydestäsi. Kerroin ainoastaan siitä, että heitä ei tapeta siksi, että tarvitaan kansanedustajalle maksa tai ministerin siskonpojalle munuainen. En kertonut mitään siitä, ottaisivatko vastaan elimen vai ei.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 21:28"]

No ottaisivatko? Ei ketään jätetä hoitamatta elintenluovutuksen vuoksi.
Uuden lain mukaan kaikilta kuolleilta saa ottaa elimiä elintenluovutukseen, jos sitä ei ole erikseen kielletty.