On surullista miten vaikea erityislapsen on saada ystäviä .(

Jotain semmosta kaveritaitokurssia näille kai pitäis olla, ja näiden vanhemmille myös.

Kysele erityislasten ryhmistä kaveria somessa. Tai oman paikkakuntasi erityisten liittojen tms kautta käykää tapahtumissa, joissa muita vastaavia lapsia. Onko lapsella jo diagnoosi?

Meillä on adhd esikoistyttö, jolla on runsaasti kavereita ja on suosittua seuraa, koska on tosi ulospäinsuuntautunut. Pikkusiskolla ainoat kaverit ovat päiväkodissa, on paljon ujompi ja hitaasti lämpiävä vaikka ei ole ns.erityinen.

Mikähän siinä on, että en omasta lapsuudestani muista luokaltani tai pihapiiristä sellaisia erityisiä lapsia, joiden kanssa ei olisi pystynyt leikkimään. Nyt on omilla lapsilla ja monilla muilla sellaista erityisyyttä, ettei kaveruudet onnistu. Kärjistäen sanottuna monet ovat yksinäisiä ja kaverittomia, viettävät päivät sisällä kukin omassa huoneessaan. On tosi surullista.

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä kaverillani on tietääkseni ihan normaali poika joka on kuitenkin äärettömän ujo ja sulkeutuva, toiset lapset kun tekee tuttavuutta menee mykäksi ja juoksee pois. 7vuotias. Ei ole muita leikkikavereita kuin serkku ja pikkuveli.

Minäkin olin 7-vuotiaana tuollainen. Nyt aikuisena minulla on diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä vaikka vanhemmalla riittäisi ymmärrystä  siihen että hänen lapsellaan on erityislapsi  ystävänä niin tämä lapsi itse väistämättä ärsyyntyy ja kyllästyy toisen häröilyyn. Etenkin adhd-lapset osaa olla helkkarin rasittavia. 

Tämä. Vaikka vähän karkeasti ilmaistu, niin tämä.

Voin kertoa oman lapsen kokemuksesta, että tavallinen lapsi väsyy sen erityisen jatkuvaan, noh, erilaisuuteen. Kun mikään ei suju normaalisti, terve lapsi ei halua kauaa jatkaa tukihenkilönä olemista. Ja sitähän se on, kahden normaalin lapsen yhdessäolo ja leikki on parhaimmillaan mutkatonta ja rentoa, erityislapsen kanssa se on yleensä sen sietämistä että koko ajan joku takkuaa.

Lapseni luokkakaverin vanhempi tuli tässä taannoin kommentoimaan miten ihanaa oli, että heidän erityisensä oli saanut meidän tytöstä kaverin. Kun meidän lapsi on niin rauhallinen ja mukava. En sanonut mitään, en vaan pystynyt. Lapsi oli aivan puhki joka päivä monta kertaa oven taakse ilmestyvää, takertuvaa ja määräilevää, pienestä hermostuvaa luokkakaveriaan. Meidän oli lopulta pakko sanoa, että tämä vapaa-ajalla kaveeraaminen loppuu nyt.

Ymmärrän, että erityislapsella on rankkaa. Mutta kukaan normaali ei ole velvollinen heitä sietämään yhtään sen enempää kuin on pakko.

Heillä on vanhemmat. Ajattele heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä vaikka vanhemmalla riittäisi ymmärrystä  siihen että hänen lapsellaan on erityislapsi  ystävänä niin tämä lapsi itse väistämättä ärsyyntyy ja kyllästyy toisen häröilyyn. Etenkin adhd-lapset osaa olla helkkarin rasittavia. 

Tämä. Vaikka vähän karkeasti ilmaistu, niin tämä.

Voin kertoa oman lapsen kokemuksesta, että tavallinen lapsi väsyy sen erityisen jatkuvaan, noh, erilaisuuteen. Kun mikään ei suju normaalisti, terve lapsi ei halua kauaa jatkaa tukihenkilönä olemista. Ja sitähän se on, kahden normaalin lapsen yhdessäolo ja leikki on parhaimmillaan mutkatonta ja rentoa, erityislapsen kanssa se on yleensä sen sietämistä että koko ajan joku takkuaa.

Lapseni luokkakaverin vanhempi tuli tässä taannoin kommentoimaan miten ihanaa oli, että heidän erityisensä oli saanut meidän tytöstä kaverin. Kun meidän lapsi on niin rauhallinen ja mukava. En sanonut mitään, en vaan pystynyt. Lapsi oli aivan puhki joka päivä monta kertaa oven taakse ilmestyvää, takertuvaa ja määräilevää, pienestä hermostuvaa luokkakaveriaan. Meidän oli lopulta pakko sanoa, että tämä vapaa-ajalla kaveeraaminen loppuu nyt.

Ymmärrän, että erityislapsella on rankkaa. Mutta kukaan normaali ei ole velvollinen heitä sietämään yhtään sen enempää kuin on pakko.

Ja mikäköhän on normaali?

Vierailija kirjoitti:

Ei se kuule helpota aikuisenakaan! Olet hylkiö iästä riippumatta.

Onko mitään vertaisryhmiä? Missä löytäisi kavereita, aikuiset ja lapset?

Eivät erityislapset toimi yhteen. Jos ryhmässä kaikki kaihtavat kontaktia, ei siitä mitään tule. Tai jos joku vain häseltää koko ajan ja toiset ovat vetäytyviä. Se ei vain toimi.