Kataisen ristiriitaiset käsitykset vapaudesta ja holhouksesta
"Pääministerin mielestä suomalaiset kaipaavat hänen mukaansa yhä enemmän yksilöllisiä ratkaisuja ja valinnanvapautta. Kataisen mukaan muutos pitää ottaa huomioon myös uudistuksissa, joita Suomessa tehdään.
Uudistuksia on tehty perinteisesti auktoriteettien sanelemana, mutta enää ylhäältäpäin sanelu ei Kataisen mukaan toimi. Hän muistuttaa, että ihmiset sitoutuvat muutoksiin paremmin, kun heillä on mahdollisuus vaikuttaa niihin.
- Enää ei koeta oikeana, että joku ylhäältä tekee elämäämme koskevia keskeisiä valintoja puolestamme. Holhouksen sijaan haluamme olla oman elämämme päättäjiä, silloin kun siihen on valmiudet."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013123117883312_uu.shtml
"Katainen julisti pakkoruotsin puolesta"
http://yle.fi/uutiset/katainen_julisti_pakkoruotsin_puolesta/6185063
Kommentit (9)
Hmm. Katainen ei nyt oikein ole selvillä Suomen katajaisen kansan suuresta haaveesta: saada takaisin Kekkosen kaltainen presidentti, joka kertajyrähdyksellään pistää maan asiat raiteilleen. Näin ainakin, mikäli mielipidetidusteluihin on uskominen.
Ressukka yrittää nyt vaan solkata jotakin. Suotakoon se hänelle.
Suomen kielipolitiikka on muutenkin täynnä ristiriitaisuuksia. Ahvenanmaalla on ihan OK, että ei opiskella pakolla pientä vähemmistökieltä (suomea), vaan siellä annetaan lasten opiskella isoja maailmankieliä. Manner-Suomessa saman ehdottaminen ruotsin kielen suhteen leimataan rasisimiksi, natsismiksi, persuiluksi, sivistymättömyydeksi, laiskuudeksi, tyhmyydeksi ja ruotsinkielisten vihaamiseksi.
Ka, Kattaisen poeka se jorissoo mitä jorissoo, kuhan aikansa kuluks jottai joutavia haastelloo ja horissoo, se on vuan nii pösilö mikä pösilö! Selvä juttuhan tuo on kaekille ollunna jo vaeikka kuinka kauan: Jyrki on pösilö, ei siitä ole ollunna yhtään mihinkkään! Eihän tuo pahanen oo ollunna oikkeissa töissä iees ikipäeivänä! Hehehehhehhehehhehhehehhehhehhehehhehe oikkee piäministeri heh heheh heh ehhehh heeeehhehheehehhehhe hehhhehehehehhe hehhehehhehehhehhheeeehhehehehheheeee heehehhehhehehhhehehehehhe heeeeeeeeeeeee eeeeeeeeeeeeeeh!
"Vuonna 2008 Katainen arveli Suomen tarvitsevan vuoteen 2025 mennessä 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jyrki_Katainen
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 21:35"]

[/quote]
No kuinka Jyrki voisi tietää tarkan luvun? Jyrki on sikarikkaiden sätkynukke, joka tekee juuri niin kuin kokoomukset taustapirut (=Elinkeinoelämän keskusliitto EK) käskee. Tavoitteena on saada Suomeen halpatyövoimaa (=köyhiä ulkomaalaisia), joille ei tarvitse maksaa työstä palkkaa ja jotka tyytyvät kulahtaneeseen neukkuvuokrakuutioon Itä-Vantaan lähiössä, kirpputorien tuotetarjontaan ja halpaan jämäruokaan (HK-sininen + pakasteranskanperuna).
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 21:44"]

Paitsi yhdessä asiassa: EK haluaa luopua pakkoruotsista, mutta Jyrki ei. Siinä onkin Jyrkillä ollut vaikea valinta. Toisella puolella EK ja toisella puolella RKP + ruotsinkieliset rikkaat säätiöt. Kumpaako kannattaisi totella...
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 21:47"]

Nooooh, raha ratkaisee! Suomenruotsalaisilla on sen verran pätäkkää, että kaikki suomalaiset poliitikot, Jyrki boy joukon jatkona, kumartavat setelinippua ja puolustavat pakkoruotsia. Pakkoruotsi on täällä ja pysyy, suomenruotsalainen raha ja korruptio ratkaisee.
Och samma pä finska: Koshka Shuomen shoshiaali- ja terveyshpalvelut valtion oshalta tullaan shlakkauttamaan, kantakaa itshe vashtuu itshestänne tai ottakaa vakuutush. Pääminishteri toivottaa tervetulleekshi keshki-ajalle.