Voiko nelikymppinen aloittaa elämänsä alusta?

vattu kirjoitti:

Kiitos kaikille näistä viesteistä, ovat elämän makuisia ja antavat toivoa. Olen itse valmistunut korkeakoulusta sosiaalialalle 32-vuotiaana. Tavallaan asiat on hyvin, palkka riittää omaan elintasoon ja ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka on ollut hyvä. Toisaalta tuntuu rauhattomalta, koska haluaisin omistaa oman asunnon Helsingin lähiössä ja haluaisin myös lapsen, mutta kumppania ei ole. Nyt tavallaan harmittaa, etten koskaan tule tienaamaan kuten ne kaverit, jotka tajusivat opiskella rahakasta alaa. Pelottaa, että jään lapsettomaksi ja elän loppuelämän vuokranantajan rumien tapettien ympäröimänä tulojen takia. Pohdin aika usein, että pitäisikö vielä kerran lähteä opiskelemaan. Tällä kertaa jotain, joka aikanaan oikeasti antaisi mahdollisuuksia toteuttaa unelmiani.

Tämä on kuin omasta kynästäni! Tosin itsellä se tilanne, että tämä osottautui todella vääräksi alaksi, luulin pitäväni ihmisistä, mutta tässä työssä huomasin, että ahdistun ihmisistä, ja haluan keskittyä asioihin enkä tunteisiin. Haluaisin edetä uralla ja ottaa haltuun uusia asioita, mutta olen loukussa, koska tällä kouluksella on paljon avoinna juuri niitä paikkoja, joihin en sovellu, mutta mitään pelkkää analyyttistä työtä ei juuri ole tarjolla. Ainoa ratkaisu, mithin itse olen päätynyt, on että pitäisi opiskella tyyliin insinööriksi, missä toivottavasti saisi töitä jossa saa keskittyä yksityiskohtiin ja asioihin ilman että ympärillä on koko ajan ihmisiä tarvitsemassa sinulta jotain.

Mutta sinulle! Nyt on ostajilla parempi tilanne asuntomarkkinoilla! Voit hiljalleen katsella vaihtoehtoja, nuo hinnat tuskin muutaman vuoteen lähtee nousuun, eli siinä olet vahvoilla! Ja lapsen suhteen sanoisin kuten aiemmat, että turhaan etsit (unelmien) kumppania, tee se lapsi itse nyt, ja puoliso löytyy kun löytyy jos löytyy, sen ehtii vaikka 80-vuotiaana sitten, mutta lasta ei.