Laskettuun aikaan viikko - millaisia oireita teillä oli???
Kommentit (16)
Vedet menivät 39+0 ja poika syntyi 13,5 tuntia myöhemmin.
Seuraava lapsi sektioitiin 38+6 ja kuopus 38+5.
Esikoisesta ei ollut mitään ennakko-oireita ja mies ryyppäsikin illalla eikä voinut lähteä ajamaan sairaalaan. Taksiakaan ei varmaan olisi helpolla saanut klo 3 pe-la -yönä ja amppari ei kai olisi huolinut kyytiin. Piti sitten itse lähteä ajamaan hirveissä supistuksissa talviliukkaalla tehokkaalla autolla. Ei ollut helppoa...
Mites supistuksen ja vatsan laskeutuminen? Onko ne ns. pakollisia oireita ennen synnytystä?
Muistan että viikkoa enne laskettua aikaa oli kivuttomia harjoitussupistuksia. Viikko lasketun ajan jälkeen muistan, että kävelin yliopsitolle maisteriksivalmistujaisjuhlaan ja jouduin 4 km matkalla pysähtymään 4-5 kertaa pyörittelemään nilkkkojani, kun ne väsyisvät. Oli kaunis aurinkonen päivä ja joku mummeli katseli mua huolestuneena, mutta mulla oli oikein hyvä olo.
Käynnistettiin 41+0, siihen mennessä ei ollut minkäänlaista merkkiä siitä, että synnytys olisi ajankohtainen. Ei edes ainoatakaan supistusta...
Ei tasan mitään, eikä 12 päivää lasketun ajan jälkeenkään. Sitten vedet vain meivät yhtäkkiä, mutta synnytys ei silti käynnistynyt, vaan odottelun jälkeen se piti lopulta käynnistää lääkkeillä.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 14:30"]
Mites supistuksen ja vatsan laskeutuminen? Onko ne ns. pakollisia oireita ennen synnytystä?
[/quote]
Vatsa laskeutuu noin 5 päivää ennen synnytystä. Huomaat sen sivuprofiilista. Kannattaa laittaa sairaalalaukku valmiiksi. Itselläni synnytys alkoi kauppareissulla.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 14:30"]
Mites supistuksen ja vatsan laskeutuminen? Onko ne ns. pakollisia oireita ennen synnytystä?
[/quote]
Vatsa laskeutuu noin 5 päivää ennen synnytystä. Huomaat sen sivuprofiilista. Kannattaa laittaa sairaalalaukku valmiiksi. Itselläni synnytys alkoi kauppareissulla.
[/quote]
...tai sitten se voi laskeutua 2kk ennen synnytystä, kuten minulla. Ihan neuvolassa hoitajan toteamana.
7
Ei mitään oireita kummassakaan raskaudessa.
Tyttö syntyi 2 päivää ennen LA ja poika päivä LA jälkeen.
Limatulppa vain irtosi päivää ennen synnytystä ja kun supparit alkoi niin se olikin tosi kyseessä.
Synnytyksen eteneivät hurjan yksilöllisesti, mutta tässä minun tarinani:
Vauva syntyi viikoilla 40+3.
-N. 1-2 viikkoa ennen limatulppa alkoi irrota ihan pieninä räkää muistuttavina klimppeinä.
-N. 1 viikkoa ennen aamuisin oli pöksyissä normaalia valkovuotoa kosteampaa.
-Kolme päivää ennen pientä ruskeaa tuhruvuotoa.
-Kaksi päivää ennen alkoi koko raskauden ensimmäiset supistukset. Kokemattomuudesta huolimatta tajusin ne heti supistuksiksi: kipu oli kuin miljoonakertaiset menkkakivut.
-2 vrk supistuksia tuli 15-50min välein 1-2min kestoisina
-Synnytystä edeltävänä iltana supistukset tihenivät alle 10 min ja sain sairaalasta luvan lähteä tulemaan. Vauva syntyi seuraavana päivänä.
Tsemppiä kaikille synnyttäjille! Se on kovaa hommaa!! :)
Ei oireita. Esikoisen synnytys käynnistyi supistuksilla 4 päivää la:n jälkeen ja tyttö syntyi 40+5. Mikään ei edellisenä iltana viitannut synnytyksen käynnistymiseen, aamulla heräsin supistuksiin.
Kuopuksesta oli kaikenmaan ennakoivia supistuksia, olin jo puolivälissä raskautta saikulla niiden takia. Oli nuhaa ja supistuksia ja vatsa löysällä ja limatulppaa tuli loppuaikoina, silti kohdunsuu oli täysin kiinni ja kanavaa senttitolkulla kun menin 39+ käynnistykseen verenpaineiden takia.
Tsemppiä loppumetreille, kyllä se sieltä tulee, oireilla tai ilman :)
Ei ole koskaan ollut mitään muita varsinaisia merkkejä synnytyksen lähestymisestä kuin vatsan laskeutuminen viikko pari ennen, mikä on aivan raskauden kulkuun kuuluvaa. Yksi synnytys on käynnistynyt hissukseen voimistuvilla supistuksilla, toisessa hulahti lapsivedet, kolmas oli kahden ensimmäinen välimuoto.
Ei mitään.
Kumpikin synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla, rv 41+3 ja rv 41+5. Niistä sitten helposti lähti synnytys eteenpäin, parissa tunnissa valmista.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 14:30"]
Mites supistuksen ja vatsan laskeutuminen? Onko ne ns. pakollisia oireita ennen synnytystä?
Vatsa laskeutuu noin 5 päivää ennen synnytystä. Huomaat sen sivuprofiilista. Kannattaa laittaa sairaalalaukku valmiiksi. Itselläni synnytys alkoi kauppareissulla.
Höpö höpö. Itsellä vatsa laskeutunut millon milloinkin, ja kaikki lapset on käynnistetty yliaikaisina.
Minulle tuli nuha 1-2 päivää ennen synnytystä. Limatulppa lähti samana päivänä, kun supistukset alkoivat.