Lähes 300 uutta koronatartuntaa. Minne perheesi matkustaa syyslomalla?
Kommentit (55)
Kotipihalla. Oli tarkoitus matkailla kotimaassa mutta onneksi ei tullut varattua matkaa. Kiitos Mika, kiitos Sanna!
Espoosta Rovaniemelle junalla.
Ollaan terveitä nyt, mutta ahdistaa junamatkat, on melko täydet junat.
Ei mitään matkustelua, kotoilua ja rahat käytetään herkutteluun.
No, ei oo matkusteltu vuosiin, joten miksi nytkään.
Ei mihinkään. Ollaan karanteenissa. Nyt vain odotellaan, muuttuuko näyte positiiviseksi.
Helsinkiin ystäväperheen luokse täältä pohjoisesta.
Ruotsin risteilyn jälkeen lähdemme tyttöjen kanssa viikoksi Ghanaan.
Mummolaan, eipä oikein muualle mahdollisuutta lähteä.
Olemme töissä, joten normiarkea tiedossa. Opiskelevat lapsemme tulevat kotiin lomille opiskelupaikkakunniltaan. Ja koululainen osallistuu harrastuksensa päiväleiritointaan.
Miksi pitäisi matkustaa jonnekin? Juurihan kesän lomasesonki päättyi eikä sitä nyt taas jaksa lähteä.
Ollaan ihan vain kotona, tai no, loma onkin vain lapsilla, ei meillä vanhemmilla. Lapset ovat kotona, kun syysloman leiritkin peruttiin tässä koronahysteriassa.
Italiaan liput jo ostettu. Ihanaa päästä välimeren rannikoille. Jaksaa sitten taas täällä Suomessa, kun akut ladattu :)
Sama mitä muinakin vuosina. Ollaan kotona.
Takapihan porealtaaseen