Kertoisitteko läheisellenne jos tuttavanne antaisi huonoa palautetta hänen ammattitaidostaan? Esim.
kertoisi että heidän lapsensa oli kokenut läheisen inhottavaksi opettajaksi ja kertoisi esimerkkejä kamalasta käytöksestä?
Kommentit (6)
Miksi kertoisin, miksi sekaantuisin asiaan?
Tuskin hyödyttäisi ketään.
Kysyisin tuttavalta, että miksi hän kertoo tästä minulle, ja oikeampi osoite olisi se minun läheiseni. Ja jatkaisin, että tuttavani taitaa olla pelkurin lisäksi juoruakka. Olisi varmaan entinen tuttava aika pian, mutta en jäisi tuollaista tuttavaa kaipaamaan.
En. Lapset monesti kertoo esim juuri opettajista ihan kauhutarinoita "se hullu vaan ragee koko ajan siel tunnilla!" ja kun tarkemmin tilannetta selvittelee, niin oppilaat on itse olleet ihan kauheita ja opettajan on sen vuoksi tarvinnut sanoa hieman topakammin.
Mitä hyötyä siitä olisi muutenkaan pahoittaa läheisen mieli kertomalla mitä juttuja hänestä liikkuu kylillä.
Tietenkin jos läheinen voisi kehittää itseään palautteen ansiosta, niin sitten. Jos esim hänen yrityksen nettisivut koetaan epäselviksi ja sen vuoksi hän menettää asiakkaita, niin siinä tapauksessa kertoisin ilman muuta.
Karmeaa jos lasta/nuorta ei lähtökohtaisesti uskota ja pidetään heti valehtelijana. Todella väärin lasta kohtaan.
Ei se ole mitään juoruamista jos haluaa sanoa kyseisen opettajan ollen kiusaaja. Siinäpähän saavat miettiä.
Kertoisin.