Synnytys on ihmisen elaman yksityisin ja intiimein asia ja silti naiset viela nykyaankin suhtautuvat synnytyssairaaloihin ja katiloihin kuin ylimpiin auktoriteetteihin. He ovat

enkä täten voi törmätä työssäni ap:n kaltaisiin ääliöihin.

itselleni jäi hyvä mieli omasta (vaikeasta) synnytyksestä kun ennen ponnistusvaihetta ehdin sanoa kätilölle että " minä luotan sinuun, kuuntelen sinua ja yritän tehdä ohjeittesi mukaan" . annoin ikäänkuin itse aktiivisesti osan omaa päätösvaltaani kätilölle, enkä vaan passiivisena alistunut määräilyyn.



minäkään en ymmärrä sellaista täälläkin palstalla tavattua asennetta että hahhaa, kätilön mielestä sellaiset ja sellaiset synnyttäjät ovat kaikkein rasittavimpia ja dääbädää. kaikkihan me työssämme joudutaan rasittumaan, jos ei kestä ihmisten erilaisuutta niin kannattaa varmaan hakeutua hiukan vähemmän asiakaspalvelutaitoa vaativaan hommaan.

Eli synnytyssairaala ja kätilöt määräävät tahdin vaikka kuinka puhutaan siitä, että äitiä kuunnellaan jne. Aika moni läheltä piti -tilanne tai ikävä seuraamus synnytyksestä johtuu muuten ihan siitä, että äitiä ei sittenkään kuunneltu/uskottu...



Kauhulla odotan tokaa synnytystä... ekasta jäi traumoja, joiden takia nyt mennään pelkopolin kautta. Silti olo on itsellä sellainen, että oma vika kun piti sitten tämä toinen lapsi alulle panna..! Että ei ole oikeutta valittaa tai pyytää mitään, kun on itse päättänyt " hankkiutua uudelleen raskaaksi" ... Samperi, kun Suomessa ei voi synnyttää yksityissairaalassa! Jos edes maksamalla saisi hyvää kohtelua.

" miksi porissa pakotetaan alatiesynnytykseen jos on perätila-lapsi" .



Ihan käsittämätöntä että naisten ihmisoikeuksia poljetaan tällä lailla. Kohdellaan kuin karjaa.

Vessassa käynti on minusta yksityisempää.



En näe mitään pahaa siinä, että kätilö ja hoitaja auttoivat synnytyssalissa, koska esim. kotisynnytyksessä ilman ammattitaitoisia työntekijöitä olisi tullut ongelmia. Ylin auktoriteetti synnytyssalissa olin kuitenkin minä, joka ratkaisin miten lapseni synnytän. Eli: tipalla ja puudutuksella. Jotenkin oletan, että pidät minua siksi myös heikkona tai huonona naisena/äitinä. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Ei aikuista ihmistä voi mihinkään " pakottaa" ja jos antaa suostutella eikä puolusta omaa näkemystään, niin oma vika. Ei se kätilö voi mistään arvata, mitä äiti haluaa jos äiti vain kohteliaasti vikisee, että minä olin vähän ajatellut sitä toista asentoa niinku.

Ottaa ja vaihtaa asentoa, ei se kätilö ala siihen toiseen asentoon väkivalloin repimään, se on selvää.



Tyypillistä eräälle ihmistyypille alkaa aina jälkikäteen inisemään, että voi voi kun kukaan ei kuunnellut minua eikä arvannut mitä haluan.



Ilmoitetaan ne omat toiveet ja tarpeet selkeästi ja silmiin katsoen eikä jätetä kätilöä arvailemaan, että mitähän rouvalle saisi olla ja mikä sitä nyt ahistaa.



En osaa kuvitella itselleni tilannetta, jossa minut " pakotetaan" hoitohenkilökunnan puolesta tekemään jotain. Olen synnyttänyt kolmesti ja joku kätilö on ollut toista tylympi ja ovat olleet myös eri mieltä kanssani, mutta en ole jäänyt alistumaan ja sitten jälkeenpäin syyttelemään. Jos ei halua tehdä niin kuin kätilö käskee, niin ei tee. Ei se ole yhtään sen kummempaa. Yleensä tosin kannattaa kysyä, miksi kätilö mitäkin käskee, koska hän on varsinkin ensisynnyttäjälle se asiantuntija-apu, joka kannattaa ottaa vastaan.

Menin sairaalaan synnyttämään, en elämysmatkalle.

Osittain olen samaa mieltä ap:n kanssa, osittain en.



Ensimmäisessä synnytyksessä minut vastaanottanut kätilö ei kuunnellut minua ja tuntemuksiani yhtään. Olin ponnistusvaiheessa sairaalaan tullessani, mutta kätilö ei ottanut asiaa yhtään vakavasti. Sanoin, että minusta tuntuu, että on pakko puskea tämä lapsi pihalle nyt tässä. Kätilö totesi siihen, että rauhoitu, käyt ensin suihkussa ja sitten katsotaan, mikä on siellä alapäässä tilanne. " Ensisynnyttäjällä se kestää aina vähän kauemmmin kuin kaksi tuntia..."



En suostunut suihkuun, pissalla kävin ja sen jälkeen sanoin kätilölle, että nyt kyllä tulee jo jotain muutakin kuin pissaa. Lapsi puski itse itseään ulos, tai siltä se tuntui. Kätilö käski makoilemaan tutkimuspöydälle, kopeloi jalkovälini ja valahti aivan valkoiseksi. Nappasi kädestä kiinni, veti käytävälle ja huusi siellä toiselle työntekijälle, että kiire, ponnistusvaihe menossa, sali kuntoon. Lapsi syntyi heti, kun pääsin seuraavan kerran makuulle.



Lopun aikaa hän kuunteli minua. Kyseli, että miten käyt suihkussa, haluatko, että autan lapselle rinnan suuhun jne... Olin avusta kiitollinen, ekaa kertaa hommassa mukana.



Toisessa synnytyksessä olin itse paljon varmempi. Taas sama tilanne, että olin täysin auki sairaalan mennessä. Sanoin kätilölle heti, että ensin tutkit ja sitten mietitään, mitä seuraavaksi tehdään. Sanoi, että olen täysin auki ja mennään suoraan saliin, saan alkaa ponnistamaan. Olo oli paljon parempi, kun sain sanottua, mitä haluan (ilokaasua) ja minua kuunneltiin.



Ensi synnyttäjiä kohdellaan varmasti usein käskevästi. Sillä asenteella, että sinä tästä mitään tiedä, minä olen ollut alalla jo 25 vuotta ja tiedän, mitä pitää tehdä.