Miksi mies tuhoaa kaiken, mitä teen kotona?
Aloitin joulusiivon jo marraskuussa. Keittiöstä. Puunasin, pesin, järjestin hyllyt.
Seuraavana päivänä mies oli tehnyt ruokaa. Astiat lojuivat likaisina. Osaa kylmätavaroista ei oltu välitetty laittaa jääkaappiin. Hellan ympärys oli rasvaroiskeiden peitossa. Pesin, siivosin. Kahden päivän päästä sama juttu.
Ja omia ruoka-astioita ei saa tiskikoneeseen. EI vaan voi laittaa.
Siivoan keittiön pöydän päällisen. Siinä on iso keko miehen papereita ja ties mitä tavaroita. Laitan osan paikoilleen, osan koriin ja sen pöydän viereen, kun en tiedä, minne ne laittaisin.
Tulen kotiin, pöytä on taas sekaisin. Mies raivoaa, että hänen tavaroiden on oltava niin, että hän näkee ne. Jos joku tavara on kaapissa, niin sehän on vaiva mennä se sieltä ottamaan!
Siivoan vessan. Mies tulee uimasta, jättää kassin keskelle lattiaa, ei pyyhettä kuivumaan ei mitään. Menee pöntölle ja sen jälkeen se onkin sen näköinen, kuin ei olisi koskaan pesty.
Koko syksyn meillä on keskellä eteistä ollut miehen matkalaukku. Kylmälaukku miehen jonkun retken jäljiltä. Kolme muovikassillista miehen epämääräisiä papereita ja tavaroita. Yli kymmenen pullollista erilaisia juomia, joita mies hamstrannut, muttei juo.
Siivosin makkarin. Nyt siellä taas varmaan kymmenen paria miehen likaisia sukkia heitelty lattialle ja vaatekaapista etsitty jotain, niin osa tavaroista myös heitelty lattialle.
Mitä mä teen? En jaksa enää siivota miehen jälkiä!
Jos sanon asiasta, olen turhasta naputtava ämmä.
Ja sitten mies raahaa sukulaisiaan meille yllätyskäynnille, hekottelee rojujensa keskellä ja toistelee, tää tällainen eukko meillä on, ei se koskaan edes siivoa.
Tekisi mieli itkeä!
Kommentit (17)
Meillä vähän vastaavaa, oli neljänkympin edestä mm. luomulihoja kassissa 2h huoneenlämmössä kun mies ne unohti kauppareissun jälkeen. Siivous tuottaa vaikeuksia ja siihen ruvetaan vain äärimmäisessä hädässä.
Tuo heitto, ettet muka siivoaisi, on kyllä törkeä ja kuulostaa, ettei mies arvosta sinua. Mitä jos ottaisit pitkän loman, lähtisit oikeasti jonnekin vaikkapa viikoksi? Mies saisi itse siivota, pyykätä ja ruokkia itsensä. Etkä jättäisi hänelle mitään valmiiksi vaan esim. pyykeistä pesisit vain omasi ennen lähtöä etkä kokkaisi pakastimeen.
Miehet on perseestä. Aina vaan valittavat, tai valehtelevat kaikesta. Eivät anna huomiota, tai yritä edes. Parisuhteessa miehen kanssa olisi kuin lapsen kanssa tarhassa.. Vttu
Kaiken muun voisi vielä jotenkin sulattaa. Mutta en sitä, kun mies itse marisee, että meillä on sotkuista. Ja korostaa, että jos HÄN asuisi yksin, kyllä HÄNELLÄ olisi siivottu ja kaikki vimpan päälle.
Ja sitten tuo. Raahasi pari päivää sitten isänsä ja veljensä meille puolenyön aikaan. En ymmärrä miksi. Ja sitten naureskelee, kun meillä on niin sotkuista.
Meiltä kans löytyy vähän samanlaista. Juuri tuo; olen siivonnut keittiön. Mies tekee ruokaa. Keittiössä lieden läheisyydessä ruokatahroja ja rasvatahroja, likaiset pannut ym. siellä täällä. Jos touhuaa jotain omia juttujaan, kuten kokeilee uutta kaiutinta, kaikki johdot jää lattialle. Makkarissa likaiset sukat lattialla. Vaatteet kerääntyy yhteen paikkaan. Jos etsii jotain vaatekaapista, osa tippuu lattialle ja siinä ne sitten ovat niin kauan, että nostan.
Tuttua siis.
Kyllähän tuollaine alkaa syödä arvostuksen tunnetta. Ja ilman arvostusta ja kunnioitusta ei ole rakkautta.
En varmaan jaksais kattella tollasta kovin pitkää..
[quote author="Vierailija" time="21.12.2013 klo 16:14"]
En varmaan jaksais kattella tollasta kovin pitkää..
[/quote]
No en mäkään.
Asuttiin ennen tosi ahtaasti ja mies vetosi siihen, että kun on kunnon koti, kyllä hän pitää järjestystä. Nyt on se isompi koti. Ja mies vetoaa nyt siihen, että ei ole tarpeeksi iso...
Sano se miehen vaimolle, että huomauttaa miehensä unohtelevan asioita. - Jonkunhan sitä avioliittoa on hoidettava, kun sinä et sitä tee.
Siis täähän on niin mepäloogista kun voi! Pienessä kodissahan sitä just pitäis pitää järjestys yllä että mahtuu elämään. Mutta en nyt osaa muuta sanoa kuin että säälin teitä sotkijamiesten kanssa eläjiä (ja samalla arvostan omaa suht siistiä miestäni vähän enemmän). Varmaan olisi vakavan keskustelun paikka! Ja jonkun ehdottama matkaidea on myös hyvä. Ota vielä vaikka ennen ja jälkeen kuvat asunnosta, niin ehkä mieskin tajuaa kuka teillä sotkee.
[/quote]
No en mäkään.
Asuttiin ennen tosi ahtaasti ja mies vetosi siihen, että kun on kunnon koti, kyllä hän pitää järjestystä. Nyt on se isompi koti. Ja mies vetoaa nyt siihen, että ei ole tarpeeksi iso...
[/quote]
Voi ei, muistan elävästi joulun 4 vuotta sitten. Olin siivonnut keittiötä 4 tuntia, pessyt kaikki kaakelinsaumat jne. viimeisen päälle ja joka paikka hohti puhtautta. Sitten tuli mies, joka otti tölkillisen punajuuria, avasi sen niin, että osa liemestä lensi kaakeleille, osa tiskipöydälle, osa lattialle, osa kaapinoveen. Mies sanoi "oho", otti punajuuren lautaselle, pilkkoi ja söi ja jätti likaisen lautasen tiskipöydälle siihen avatun tölkin viereen. Sitten hän meni olohuoneeseen.
Minä suutuin niin, että jätin kaiken silleen ja lähdin kodinhoitohuoneeseen lajittelemaan lasten vaatteita. Tuntia myöhemmin mies tuli huutamaan minulle, että hänen sukkansa ovat ihan märät, kun en ole siivonnut keittiötä.
Seuraavan kerran näimme lastenvalvojalla, jossa määriteltiin lasten tapaamisia. Mies hoki siellä, että "tässä ei oltaisi, jos sinä olisit erilainen". Totta. Ei olisi ikinä pitänyt ottaa miestä, joka pitää naista piikana.
Hyi että! En ikinä voisi asua tuollaisten sotkijoiden kanssa.
Jätä se sika, se vaan käyttää sua hyväksi eikä arvosta sua. Jos se nyt on sun mielestä perseestä, niin ootappa kun tulee lapsi tai toinenkin.
Jos meillä mies raahaisi yllätysvieraita sotkun keskelle ja naureskelisi että on vähän sotkuista kun eukko ei koskaan siivoa niin sanoisin kyllä siinä kaikkien kuullen että haista sinä sika paska...muuta en täällä ehdikään tehdä kuin siivota sinun paskojasi yötä päivää ja ottaisin kassin ja lähtisin saman tien viikon hermolomalle ja ovelta vaan huutaisin että ala sinä ukkokulta siivoamaan bye bye...
Mua järkyttää eniten se, että MUSSA on tosi paljon piirteitä noista teidän miehistä. Ja mä olen siis nainen.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2013 klo 16:14"]En varmaan jaksais kattella tollasta kovin pitkää..
[/quote]
Jaksoin katsella tuollaista noin kolme vuotta aikoinaan.
Kerro yksi järkevä syy, miksi ihmeessä sinä asut juuri sen miehen kanssa? Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että sinulla lähes pakkomielteisenä siivoojana olisi helppo löytää mies, joka suorastaan nauttisi siitä, että pidet kodin siistinä?
Ymmärrän sua niin...
Meillä taas asuu Pinoaja. Olen hänestä joskus tänne kirjoittanutkin. Kyllä tyhjentää tiskikoneen, mutta PINOAA astiat keittiön pöydälle. Josta minä sitten laitan ne kaappeihin... :(
"Siivoaa" lasten huoneita, mutta PINOAA tavarat johonkin nurkkaan tai pöydälle. Ja ihmettelee kun suutun siitä. Vie tavarat varastoon, mutta ei laita niitä paikoilleen vaan PINOAA ne ovensuuhun niin, ettei sisälle pääse. HUOH!!!