Lue keskustelun säännöt.
Miksi minun on vaikea tavata ihmisiä?
19.12.2013 |
Pidän monista ihmisistä, haluan nähdä heitä ja kuulla heistä. Sovin tapaamisia, pidän tapaamisten sopimisesta, pidän ajatuksesta että vietämme esim ystävien kanssa aikaa, ja viime hetkellä perun ne. Silloin kun saan itseni pakotettua johonkin tapaamiseen on aina hauskaa, mukavaa ja olen rento.
Mikä ihmeen sosiaalisten tilanteiden pelko minua vaivaa ja voiko tästä parantua?! Olen monta alkavaa ystävyyssuhdetta "ryssinyt" tämän takia.. Eihän kukaan jaksa sopia ja sopia ja sopia tapaamisia jotka kuitenkin todennäköisesti peruuntuvat. "Vanhat" ystävät onneksi jaksaa minua vielä..
Kommentit (17)
Pitää vaan rohkeasti hyväksyä oma introventtiys. Minä luen mieluummin kirjoja tai kuuntelen musiikkia kuin tapaan ihmisiä. Monia muistan hyvällä mutten kertakaikkiaan "ehdi" ottaa yhteyttä kun teen töitäkin kotoa käsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän tuo taitaa olla että pitäisi hyväksyä..
Jostain syystä koen kuitenkin syyllisyyttä asiasta..
T.ap
Mene tapaamisiin silti jos koet niissä olevasi toivottu kuitenkin. Mitä sitten jos vähän väsyy. Sitten levätään.
[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 13:28"]
Ap vielä. Väsyn myös paljon sosiaalisten tilanteiden jälkeen ja olen ihan poikki. Viihdyn hyvin yksin. Jo pienestä saakka ollut niin. Mutta ihmisellä kuuluu olla sosiaalisia suhteita. Eikö niin toistella joka puolella. Kuuluuko pakosti?
[/quote]
Olet selkeästi introvertti. Siinä ei ole mitään vikaa eikä pahaa. EIkä ihimisellä KUULU olla sosiaalisia suhteita. Niitä on hyvä olla, jos niitä kaipaa, mutta jos ei kaipaa, on täysin ok olla ilman. Itselläni ei esim. ole yhtään ystävää tai kaveria (eikä miestä, lapsia tms), ainoa ihminen jonka kanssa olen ehkä kerran kuussa tekemisissä on vanha äitini, ja olen oikein onnellinen elämääni.
Ette tiedä kuinka helpottavaa on kuulla että muitakin samanlaisia on! Mieheni on supersosiaalinen (älä kysy kuinka olemme toisemme löytäneet ja oikeiksi havainneet), mutta hänen on vaikea käsittää etten halua lähteä esim kylään tai kutsua usein vieraita. Pidän kyllä ihmisistä, mutta en vain jaksa olla kauheasti tekemisissä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten kuin minä, mutta en edes mielelläni sovi mitään tapaamisia tai pidä ajatuksesta yhteisestä ajasta. Tykkään olla yksin. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkään myös olla yksin. Jotenkin vaan päähäni on iskostunut että sosiaalisia suhteita pitää olla ja ihmisiä nähdä.. ja koen syyllisyyttä siitä. Ja ahdistusta.. Olen kyllä fb.ssä sosiaalinen, ja juttelen jos sattumalta törmään tuttuihin ihan luontevasti eikä tämän tyylinen tapaaminen ahdista.
Sovitun tapaamisen odottaminen tuntuu samalta kuin aikoinaan tenttiin meno. Huh kun se on ohi.
T.ap
T.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, joskus tosi voimakkaana tuo "pelko" sosiaalisesta tilanteesta (keväällä ja kesällä oli pahimmillaan, jäi parit pääsykokeetkin käymättä tämän takia), nyt on taas helpottanut ja näen taas säännöllisesti paria kaveria. Olen päättänyt että jos en jaksa ja on pakko perua, niin perun, vaikka sitten jollain valheella.
Olen ammattivalehtelija sovittujen tapaamisten perumisessa.. :/
T.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:07"]Tykkään myös olla yksin. Jotenkin vaan päähäni on iskostunut että sosiaalisia suhteita pitää olla ja ihmisiä nähdä.. ja koen syyllisyyttä siitä. Ja ahdistusta.. Olen kyllä fb.ssä sosiaalinen, ja juttelen jos sattumalta törmään tuttuihin ihan luontevasti eikä tämän tyylinen tapaaminen ahdista.
Sovitun tapaamisen odottaminen tuntuu samalta kuin aikoinaan tenttiin meno. Huh kun se on ohi.
T.ap
T.ap
[/quote]
minä oon just samanlainen. Nimenomaan tuo, että sattumalta tavatessa ei mitään ongelmaa, mutta sovitut tapaamiset ahdistaa. Niin ja mieskin on samanlainen kuin sinulla, itse tykkää seurasta ja haluaisi kutsua vieraita ja minä taas kärsin joka hetkestä, kun on joku kylässä (ja aina yötä, koska asumme kaukana). Sen sijaan mulle ei ole ongelma olla vaikka viikko 24/7 toisten seurassa, jos olen työkomennuksella missä pitää majoittua työkavereiden kanssa tai vastaavaa. Mutta etukäteen sovitut vapaa-ajan tapaamiset, äh kuinka ikäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä! Ja miksi?!! En käsitä miksi pitää tuntea näin.. On tässä ainakin muutama samanhenkinen nyt löytynyt. Olin kuvitellut olevani ainoa..
Ap
15 jatkaa. Mulla oli niinkin, että asuin viime vuoden kämppisten kanssa (paljon yli 20 v opiskelijoita oltiin kaikki) ja ei se ahdistanut mua ja tykkäsin kun oli kotona seuraa. Toisen kanssa tultiin jopa niin hyvin juttuun, että nykyään hän haluaisi olla ystävä, eli sopia tapaamisia... Ja nyt sitten mua ahdistaa vaan kun pitäisi tavata, vaikka ennen ASUIN ko. ihmisen kanssa ja tykkäsin hänen seurastaan. Olen ajatellut että oma ongelmani ei ole ihmisten seurassa vaan rentouden puutteessa. Kun asuu tai majoittuu jonkun kanssa, on tilanteet rennompia kuin sovittu parin tunnin tapaaminen.
Olen itse aivan samanlainen. Nuorempana olin jopa sosiaalinen ja tapasin päivittäin ystäviäni. Nykyään tuntuu, että kaikki perheen ja työn ulkopuolella olevat tapaamiset ovat työn ja tuskan takana. Minun kohdallani asia ja huono omatunto helpotti kuitenkin, kun hyväksyin itseni sellaisena, kuin olen. Viihdyn parhaiten yksin tai perheen kanssa, ei ole mitään pakkoa tehdä muuta.
Ap vielä. Väsyn myös paljon sosiaalisten tilanteiden jälkeen ja olen ihan poikki. Viihdyn hyvin yksin. Jo pienestä saakka ollut niin. Mutta ihmisellä kuuluu olla sosiaalisia suhteita. Eikö niin toistella joka puolella. Kuuluuko pakosti?