Ruman miehen elämä on tälläistä

Vierailija kirjoitti:

On aika karua. Mutta se on ihan selkeästi tämä suomalainen kulttuuri. Ei ole mitään normaalia kanssakäymistä naisten ja miesten kesken muuten kuin esim. pariutumis/ seksimielessä. Kävin itse kaikki koulut Suomessa, siltä ajalta en voi sanoa tuntevani yhtäkään miestä. En ole ikinä jutellut kenenkään kanssa muuta kuin koulutehtävistä. Kun muutin ulkomaille niin jo kahden ensimmäisen viikon aikana juttelin kaikkien miesten ja naisten kanssa jotka oli samalla osastolla töissä ja sain kutsun bileisiin. Ihmiset on niin ihania ja avoimia. Ja se kanssakäyminen on niin luonnollista. On tapahtunut monta kertaa että joku osaston miehistä tulee vaan kysymään että ootko kohta menossa ruokatauolle ja sano sitten kun menet niin tulen sun mukaan. Tämmöistä ei varmaan edes tapahdu Suomessa, ei ainakaan tapahtunut mulle koskaan. Jokainen ajattelee vaan itseään ja sukupuolien välillä on suuri kuilu.

Varmaan aika paljon sinusta itsestäsi kiinni tuo, kyllä mulla on tuollaista ihan Suomessa aina mitä kuvailit että sulla ulkomailla..

Jännä et työn löytymiseen on täysi varmuus mutta ei naisen. 

Todella raskasta syyttää yksinäisyydestään pelkästään naisia. Missä on sinun kaverit ja sukulaiset?

Ei minullakaan ole eroni jälkeen ollut miehiä, mutta käy luonani sentään joku kaveri tai sukulainen pari kertaa vuodessa..

35-vuotias mies ei ole enää nuori, ohis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla joku diagnoosi tai epäily joskus ollut? Esim autismin kirjolla tms? Ei siksi että epäilisin vaan siksi että tuntuu olevan niin että autistit ei järjestään ymmärrä että se on autismi mikä on syynä naisettomuuteen eikä rumuus tai lyhyys tai kaljuus.

Lapsena epäiltiin asbergeria, mutta ei diagnoosia. Opettelen ulkoa ydinvoimalan kytkentkaaviot jos on tarvis, lentokoneen mekaniikan tunteminen on lastenleikkiä tmv. Luen paljon ja kaikenlaista. Yritän kuitenkin pitää fyysisestä kunnosta huolta. Neurotyypilliset ihmiset eivät tunnu ymmärtävät poikkeavia mielenkiinnon kohteita. Kouluaikana tein lähes kaikki ryhmätyöt yksin. Kouluaikana oli tyypillistä, että bestikset tekevät ryhmätyöt keskenään. Muita ei samaan ryhmään huolita. Tämä ahdisti. Työelämässä saan olla sellainen kuin olen, kunhan työt hoidetaan. Kavereita ei sieltä olla hakemassa. Kavereita ei siviilielämässä ole eikä niitä aikuisiällä kovin helposti muutenkaan löydy. Vaikka olisi neurotyypillinen.

ap

Hanskaat lentokoneen mekaniikan ja ydinvoimalan kytkentäkaaviotkin osaisit ulkoa jos vaan opettelisit mutta et kuitenkaan muista/tiedä miten asperger kirjoitetaan?

Toivottavasti olet jo ammattiavun piirissä, koska normaalia tuo ei ole.

Minä olen se joka asun ulkomailla ja kirjoitin aiemmin. Minä tunnen työkaverit tosi hyvin, myös miehet. Ollaan syöty ulkona yhdessä, joku työkaveri on kutsunut kaikki kotiinsa kotibileisiin, yksi kutsui jopa häihin. Tiedän ketkä yrittää lasta, ketkä etsii isompaa asuntoa, kenelle italialainen vaimo soittaa töihin vähintään kolme kertaa päivässä ja mies kertoo olevansa « tossun alla». Ihmiset jakaa ja luottaa aika paljon työkavereihinsa. Minusta se on hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Jännä et työn löytymiseen on täysi varmuus mutta ei naisen. 

Koska työelämässä odotukset ja vaatimukset ovat sellaisia, joihin voit pääosin itse vaikuttaa. Jälkimmäisessä vaikuttaa se, millainen geenipooli osuu kohdalle. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä et työn löytymiseen on täysi varmuus mutta ei naisen. 

Koska työelämässä odotukset ja vaatimukset ovat sellaisia, joihin voit pääosin itse vaikuttaa. Jälkimmäisessä vaikuttaa se, millainen geenipooli osuu kohdalle. 

ap

Älykkyys tulee perimässä ihan samalla lailla kuin ulkonäkökin. Alle normaaliälyn ei hankita kummoistakaan koulutusta eikä näin ollen päästä vaikuttamaan omaan uraan.

Et vaikuta ihan niin fiksulta kuin itseäsi pidät.