Toisen lapsen hankkiminen ensimmäisen kaveriksi

Mitä mieltä olette ihmisistä, jotka tekevät näin ja kehottavat muitakin tekemään? Miksi lapsen leikkikaverit pitäisi repiä omasta jalkovälistä? Eikö tässä maailmassa ole tarpeeksi jo valmiita ikätovereita ja muita, joiden kanssa kaveerata? Ne äidit, jotka hankkivat 3-5 lasta parin vuoden välein ovat usein niin tööt ja kiireisiä oman laumansa kanssa ja sisarussuhteiden edistämisen kanssa että jääkö energiaa siihen, että elämää on omankin perheen ulkopuolella. Entä ne onnettomat ihmiset, joilla ei ole yhtään sisarusta tai eivät tule toimeen niiden kanssa? Ovatko he ikuisesti tuomittuja yksinäisyyteen? Perhekeskeisyys on ihan jees tiettyyn rajaan asti, mutta en ymmärrä ihmisiä, jotka käskevät suoraan hankkia monta lasta tietämättä ihmisten ongelmia, että miksi se ei aina onnistu niillä ikäeroilla kuin olisi sopivaa. Vissiin tuo on yksi tapa kertoa epäsuorasti, ettei halua kaveerata esim. minun kanssani eli jos mä haluan aikuisiällä itselleni seuraa, mun pitää ensin pullauttaa yksi seuralainen mun omasta jalkovälistä ja sitten sille pitäisi pullauttaa "kaveri" jos toinenkin, koska suurinta osaa naisista ei kiinnosta kaveruus vaan oma perse ja perseenhedelmät...

Tällaisia ajatuksia tuli kun sanoin yksi päivä eräälle naistuttavalle että olisi kiva jos mun lapsella olisi kaveri niin tämä käski pistää töpinäksi. Hmm... niin, että eikö tässä maailmassa ole muka valmiiksi ihmisiä jotka voisi kaveerata vai pitääkö tosiaan yrittää hankkia itseĺleen ja lapselleen seuraa omasta perseestä?