Jos sairastuisit parantumattomasti.
Ja joutuisit loppuelämäksi laitokseen hoidettavaksi. Hyväksyisitkö, jos puolisosi tapaisi uuden kumppanin ulkomaailmassa? Hän kävisi silti sinua säännöllisesti katsomassa jne.
Tästä juttelimme töissä ja tuli puhetta yhdestä miehestä jonka vaimo on meillä hoidettavana. Joku oli nähnyt miehen kahvilla usein jonkun naisen kanssa. Keskustellessa meitä oli kolme ja oli yllättävää että me kaikki totesimme, että hyväksyisimme tilanteen myös omalle kohdallemme. Samalla muistelimme myös erään edesmenneen ihmisen puolisoa jolla oli uusi kumppani. Siitä huolimatta puoliso vieraili osastolla usein.
Kommentit (19)
Musta tuo on kilttiä, että ei eroa ja käy katsomassa puolisoaan kaikesta huolimatta, eikä hylkää. Tottakai sen ymmärtää, että ennemmin tai myöhemmin löytää jonkun toisen ulkomaailmasta.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:33"]
Avioero ensin. Reilu peli kaikille.
[/quote]
Olen samaa mieltä. Minä ainakin tuntisin, että puolisoni kävisi minua katsomassa vain säälistä ja/tai syyllisyydentunteesta, ja sellaista en missään nimessä haluaisi. En haluaisi kenenkään sääliä.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:33"]
Avioero ensin. Reilu peli kaikille.
[/quote]
Miksi? Ei se sairas kuitenkaan uutta puolisoa saa. Jos sairas hyväksyy puolisonsa uuden kumppanin ja tämä uusi kumppanikaan ei haikaile avioon niin miksi erota?
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:33"]
Avioero ensin. Reilu peli kaikille.
[/quote]
Miksi? Ei se sairas kuitenkaan uutta puolisoa saa. Jos sairas hyväksyy puolisonsa uuden kumppanin ja tämä uusi kumppanikaan ei haikaile avioon niin miksi erota?
Jos sairastuisin parantumattomasti, niin en ottaisi hoitoja vastaan vaan kuolisin mieluummin mahdollisimman nopeasti. Jos tuo aika (oli se mikä tahansa) olisi liian pitkä kuvitteelliselle puolisolleni, niin senkus etsisi jonkun toisen. Ei tarvitsisi käydä minua tapaamassa ollenkaan. Enkä kirjoita tuota katkeraan sävyyn vaan todeten.
ap lisää vielä, että tapauksissani suhteet ovat kestäneet useita kymmeniä vuosia.
En usko, että mies kauan minua katselisi jos niin kävisi. Eli mitä luultavimmin hän pistäisi avioeron vireille aika nopeasti tilanteen tajuttuaan, hoitamaan hän ei minua ihan varmasti alkaisi. Eli annan miehelleni täydet oikeudet mennä ja etsiä itselleen uusi orja. :)
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:33"]
Avioero ensin. Reilu peli kaikille.
[/quote]
Olen samaa mieltä. Minä ainakin tuntisin, että puolisoni kävisi minua katsomassa vain säälistä ja/tai syyllisyydentunteesta, ja sellaista en missään nimessä haluaisi. En haluaisi kenenkään sääliä.
[/quote]
Entä jos oma puolisosi, äitisi tai muu läheinen sairastuisi noin, kävisitkö tosiaan katsomassa vain säälistä vai kenties rakkaudesta?
Mun mielestä aika kylmä asenne jos uskoo rakkauden päättyvän vakavaan sairastumiseen.
No puolisoni on parantumattomasti sairas, ollut jo 15 vuotta, eikä tulisi mieleenikään, että alkaisin seurustella. Hän ei ole laitoksella, enkä ymmärrä mikä voisi johtaa siihen, että hän ei kykenisi olemaan kotona. Tietenkin hän tarvitsee avustajaansa ja minua, että suoriutuu monista normaaleista asioista.
Teillä kuitenkin hieman parempi tilanne kuin kertomissani tapauksissa.
ap
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:49"]
No puolisoni on parantumattomasti sairas, ollut jo 15 vuotta, eikä tulisi mieleenikään, että alkaisin seurustella. Hän ei ole laitoksella, enkä ymmärrä mikä voisi johtaa siihen, että hän ei kykenisi olemaan kotona. Tietenkin hän tarvitsee avustajaansa ja minua, että suoriutuu monista normaaleista asioista.
[/quote]
minä haluaisin että puoliskoni saisi leskeneläkkeen, voishan se uusi seurustelu tuntua katkeralta, mieluummin en tietäisi koko asiasta.
Saa mennä ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka, ei tarvitse minussa kiinni roikkua. Jos puhumaan pystyisin, niin luultavasti puheenaiheet koskisivat vain järjestelyitä lasten kanssa, yhteinen melkein 20 vuoden historia ei välttämättä meitä riittäisi yhdessä enää pitämään.
Jos tilanne olisi toisinpäin, niin kyllä minäkin jatkaisin jossakin vaiheessa normaalia elämää enkä sitä mitenkään häpeäisi tai peittelisi. Aikaa voisi mennä vuosi tai parikin, tekisin ensin surutyön loppuun, mutta sitten jatkaisin elämääni, moikkaamassa kyllä kävisin.
Pitäisi ehkä ihailla miestä, joka tapaa edelleen sairasta vaimoaan uuden suhteen sivussa.
Moni mies juoksee kiireesti tiehensä, jos vaimo sairastuu syöpään.
Naiset hoitavat sairaita puolisoitaan. Miehet hylkäävät sairaat puolisonsa.
Tiedän pariskunnan, jossa mies oli hoitokodissa ja lopulta päätyivät eroon, nainen aloitti uuden elämän 300 km päässä. 4 kk myöhemmin palasi takaisin (eli koeajan jälkeen) ja ilmoitti miehelleen, että ei hänellä ole sydäntä tehdä sitä. Hän on luvannut olla puolisonsa kanssa ja vaikka olivat jo virallisesti eronneet, ei nainen jättänyt miestä. Sitä ei voi tietää, oliko hänellä muita suhteita, mutta kahdesti viikossa kävi miestään katsomassa.
Ehdottomasti haluaisin, että mieheni jatkaisi elämäänsä. Tosin olisin maailman onnellisin jos mieheni kävisi minua tapaamassa ja pitäisi uuden suhteensa omana tietonaan, mikäli olotilasani jotain tajuaisin.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:46"]
Mun mielestä aika kylmä asenne jos uskoo rakkauden päättyvän vakavaan sairastumiseen.
[/quote]
No, jos puoliso rakastuisi toiseen sinä aikana, kun minä olen vakavasti sairaana sairaalassa kenties vuosia tai vuosikymmeniä, niin tietenkään en haluaisi hänen tulevan minua katsomaan, koska se tapahtuisi vain säälistä ja/tai syyllisyydentunteista. Siitä tässä ketjussa on kyse, eikö?
Eli haluaisin sen avioeron ennen kuin mies aloittaa suhteen toisen kanssa, kiitos. Ja sitten pysyy poissa sairaalasänkyni viereltä. Jokohan tuli tarpeeksi selvästi sanottua?
4
[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:46"]
Mun mielestä aika kylmä asenne jos uskoo rakkauden päättyvän vakavaan sairastumiseen.
[/quote]
No, jos puoliso rakastuisi toiseen sinä aikana, kun minä olen vakavasti sairaana sairaalassa kenties vuosia tai vuosikymmeniä, niin tietenkään en haluaisi hänen tulevan minua katsomaan, koska se tapahtuisi vain säälistä ja/tai syyllisyydentunteista. Siitä tässä ketjussa on kyse, eikö?
Eli haluaisin sen avioeron ennen kuin mies aloittaa suhteen toisen kanssa, kiitos. Ja sitten pysyy poissa sairaalasänkyni viereltä. Jokohan tuli tarpeeksi selvästi sanottua?
4
[/quote]
AP tässä, ei tosiaan ole säälistä kyse. Ei ainakaan ollenkaan näissä tapauksissa mistä minä kerron. Kyseessä on liitot jotka ovat kestäneet usein 60:n vuotta. Kyllä näissä käynneissä on ihan aidot tunteen mukana. Hellyys ja se menetetty rakkaus. Kyse on hoitopaikoista joissa hoidettava on elämänsä loppuun asti. Osa lähemmäs 10-vuotta, osa vähemmän.
Ehkä nuoremmilla sukupolvilla on kysymys enemmänkin elämän jatkamisesta ja säälistä. En tiedä. Ja näissä tapauksissa lapsetkin ovat jo aikuisia oman perheen perustaneita. Jotka ehkä jopa tietävät vanhempansa uudesta kumppanista.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:52"]
Teillä kuitenkin hieman parempi tilanne kuin kertomissani tapauksissa.
ap
[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 21:49"]
No puolisoni on parantumattomasti sairas, ollut jo 15 vuotta, eikä tulisi mieleenikään, että alkaisin seurustella. Hän ei ole laitoksella, enkä ymmärrä mikä voisi johtaa siihen, että hän ei kykenisi olemaan kotona. Tietenkin hän tarvitsee avustajaansa ja minua, että suoriutuu monista normaaleista asioista.
[/quote]
[/quote]
Oliko jollain muulla tuohon otsikkoosi vastanneella? Aloituksesi alkoi "Jos sairastuisit parantumattomasti. Ja joutuisit loppuelämäksi laitokseen hoidettavaksi."
Avioero ensin. Reilu peli kaikille.