Pohjoisessa kasvanut nainen yritti saada ystäviä pääkaupunkiseudulta, edelleen yksin, tässä asia jota hän ihmettelee!

Taas arvatenkin iltiksessä Siepin valituksia ja joku sponsoroitu kalaruokakuva. Taviksilla eri murheet.

Menossa jonnekin, kiiruhtavat liikennevälineeseen, joka voi viedä tunninkin päähän.

Sara on kyllä kaunis ja jotenkin hehkuu sitä pohjoisen elinvoimaisuutta. Ei kotiudu millään Cityn sykkivään sykkeeseen kaikki. Se pohjoinen "leima" ja "lappilaisuus" ei poistu Pirkka-Pekka Peteliuksen anteeksipyynnöillä kuitenkaan!

No jos niillä on johonkin kiire.

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Sama kaupunkien kohdalla: ”Kun olet Stadissa, tee niinkuin stadilaiset tekevät.”

Olen syntynyt ja kasvanut ensimmäiset 20 vuotta maalla, seuraavat lähes 20 keskikokoisessa kaupungissa ja sen jälkeen asuin 15 vuotta Helsingissä. Minä nautin siitä, että Helsingissä ei tuhlattu aikaa tarpeettomaan maleksimiseen. Välimatkat reippaasti liikkuen, ei seisota liukuportaissa vaan kävellään, otetaan tarvittaessa pari juoksuaskelta jotta ehditään metroon, etsitään maksuvälineet valmiiksi jo ennen kassaa, pakataan tavarat reippaasti jne. Minulle nuo ovat vain asioita, jotka pitää hoitaa pois päästäkseen tekemään asioita, joilla on merkitystä. En ymmärrä, miksi jäädä seisomaan jopa 10 minuutiksi odottamaan seuraavaa metroa, jos parilla juoksuaskeleella ehtii edelliseen ja on nopeammin perillä siellä, minne on menossa.

Nykyisin asun taas maalla mutta en koe mitään tarvetta palata siihen verkkaisuuteen, millaisessa nuoruudessani elin.

Tuokin juttu otettu tältä palstalta ja ap on otsikossaan poiminut asiat kahdesta eri kommentista.

Mutta jos nyt tätä otsikkoa miettii, niin kai nyt jokainen tajuaa, ettei kadulla niitä ystävyyssuhteita solmita.

Mikään ei ole niin parasta kuin sisäsavolaisen pikkukaupungin kiireettömyys.

Männään männään, elä hötkyile.

Millälailla se "ei kiire" oikein ilmenee? Käytännössä? Että jos on matkalla töistä kotiin, niin pysähtyy kahvilaan hetkeksi?

Voi olla, että niillä paikallisilla on esim perhe, joten ei voi elää sinkkuelämää omien aikataulujen mukaan. Tai sitten on harrastuksia, vaikka ryhmäliikunta johonkin aikaan jne.

Miten se kiireettömyys oikein ilmenee maaseudulla?

Sen mäkin panin ihan heti merkille, että ihmiset kävelevät tosi rivakasti ainakin Helsingin keskustassa. Olin tottunut verkkaisempaan etenemiseen. :D

Ja tämä siis jo muinaisella 80-luvulla, kun muutin sinne opiskelemaan.

Toinen seikka, minkä huomasin myös: Helsingissiä tuulee aina. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt ja kasvanut ensimmäiset 20 vuotta maalla, seuraavat lähes 20 keskikokoisessa kaupungissa ja sen jälkeen asuin 15 vuotta Helsingissä. Minä nautin siitä, että Helsingissä ei tuhlattu aikaa tarpeettomaan maleksimiseen. Välimatkat reippaasti liikkuen, ei seisota liukuportaissa vaan kävellään, otetaan tarvittaessa pari juoksuaskelta jotta ehditään metroon, etsitään maksuvälineet valmiiksi jo ennen kassaa, pakataan tavarat reippaasti jne. Minulle nuo ovat vain asioita, jotka pitää hoitaa pois päästäkseen tekemään asioita, joilla on merkitystä. En ymmärrä, miksi jäädä seisomaan jopa 10 minuutiksi odottamaan seuraavaa metroa, jos parilla juoksuaskeleella ehtii edelliseen ja on nopeammin perillä siellä, minne on menossa.

Nykyisin asun taas maalla mutta en koe mitään tarvetta palata siihen verkkaisuuteen, millaisessa nuoruudessani elin.

Mäkin kävelen likupottaissa. Tuntuisi älyttömältä vaan seistä paikallaan! Siis siinä tulee tunne, että miten laiska ihminen voi olla, ei voi olla terveellistäkään, vaan arkiliikunta on tärkeää.

T. Helsinkiläinen

Kyllä sellanen kiireinen vauhti tarttuu vaikkei itsellä olisi kiire. On vaikea kävellä omaan rytmiin kun kaikki ympärillä puolijuoksevat.

Mutta joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä että onko tosiaan kiire jonnekin vai ei. Ja pienten lasten kanssa on vaikea kiirehtiä, siksi keskustassa käyminen lasten kanssa on niin stressaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt ja kasvanut ensimmäiset 20 vuotta maalla, seuraavat lähes 20 keskikokoisessa kaupungissa ja sen jälkeen asuin 15 vuotta Helsingissä. Minä nautin siitä, että Helsingissä ei tuhlattu aikaa tarpeettomaan maleksimiseen. Välimatkat reippaasti liikkuen, ei seisota liukuportaissa vaan kävellään, otetaan tarvittaessa pari juoksuaskelta jotta ehditään metroon, etsitään maksuvälineet valmiiksi jo ennen kassaa, pakataan tavarat reippaasti jne. Minulle nuo ovat vain asioita, jotka pitää hoitaa pois päästäkseen tekemään asioita, joilla on merkitystä. En ymmärrä, miksi jäädä seisomaan jopa 10 minuutiksi odottamaan seuraavaa metroa, jos parilla juoksuaskeleella ehtii edelliseen ja on nopeammin perillä siellä, minne on menossa.

Nykyisin asun taas maalla mutta en koe mitään tarvetta palata siihen verkkaisuuteen, millaisessa nuoruudessani elin.

Mäkin kävelen likupottaissa. Tuntuisi älyttömältä vaan seistä paikallaan! Siis siinä tulee tunne, että miten laiska ihminen voi olla, ei voi olla terveellistäkään, vaan arkiliikunta on tärkeää.

T. Helsinkiläinen

Totta. Arkiliikuntaa pitää osata poimia sieltä täältä matkan varrelta.

Minäkin ihmettelen, että miten ollaan kiireettömästi. Jos tosiaan ollaan menossa aamulla töihin, niin pitäisikö jäädä hetkeksi rupattelemaan kanssamatkustajien kanssa? Sitä kyllä tapahtuu toisinaan pääkaupunkiseudullakin, että bussia odottavat alkavat jutella keskenään tai kaupan kassajonossa jutellaan tai mrtromatkalla. Mutta osa haluaa olla noissa tilanteissa rauhassa omissa ajatuksissaan.

Useat ihmiset on tekokiireisiä.

Vierailija kirjoitti:

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Sama kaupunkien kohdalla: ”Kun olet Stadissa, tee niinkuin stadilaiset tekevät.”

Se on kylläkin Hesassa ja hesalaiset.

Tämän takia onkin keksitty sunnuntaikävely. Ennen kun liikkeet eivät olleet auki sunnuntaisin, hidastui tahti ja kaduilla voi vaeltaa rauhaisammin.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt ja kasvanut ensimmäiset 20 vuotta maalla, seuraavat lähes 20 keskikokoisessa kaupungissa ja sen jälkeen asuin 15 vuotta Helsingissä. Minä nautin siitä, että Helsingissä ei tuhlattu aikaa tarpeettomaan maleksimiseen. Välimatkat reippaasti liikkuen, ei seisota liukuportaissa vaan kävellään, otetaan tarvittaessa pari juoksuaskelta jotta ehditään metroon, etsitään maksuvälineet valmiiksi jo ennen kassaa, pakataan tavarat reippaasti jne. Minulle nuo ovat vain asioita, jotka pitää hoitaa pois päästäkseen tekemään asioita, joilla on merkitystä. En ymmärrä, miksi jäädä seisomaan jopa 10 minuutiksi odottamaan seuraavaa metroa, jos parilla juoksuaskeleella ehtii edelliseen ja on nopeammin perillä siellä, minne on menossa.

Nykyisin asun taas maalla mutta en koe mitään tarvetta palata siihen verkkaisuuteen, millaisessa nuoruudessani elin.

Mun on kyllä vaikea muualla Suomessa matkaillessa sietää sitä tupelointia. Että sitä tuoppia ei voi baarissa laskea rivakasti ja ottaa multa rahaa, vaan tarjoilija hinaa ahteriaan pitkin tiskiä mahdollisimman hitaasti ja juoruaa muiden kanssa, että kaupassa tupeloidaan kassoilla, että ihmiset pyörii edessä päättöminä ääliöinä osaamatta päättää meneekö ne eteen taakse vai istahtaako ne maahan. Mulla ei kyllä riitä kärsivällisyys.

Ensinnäkin kaikki nopeasti Helsingissä kiiruhtavat eivät ole helsinkiläisiä, aika moni tulee tänne kaukaakin töihin. Lisäksi moni kulkee julkisilla, ja se voi kaupungin sisälläkin viedä pitkän aikaa jos joutuu sompailemaan monella välineellä laidalta toiselle tai muuten hankalan matkan päähän. Puhumattakaan niistä kauemmas menijöistä, kuka tahtoo kupeksia jos myöhästyminen tietää 0,5-1 h odotusta, ei kaikkialle mene vuoroja 10 minuutin välein? Jos töiden jälkeen pitää ehtiä hakemaan lapsia tarhasta tai harrastuksiin, niin kyllä siinä reipasta tahtia painellaan että ehditään.

Voin kertoa esimerkin omasta elämästä. Lapsi oli tarhassa kun sattui yksi oikein luminen talvi jolloin liikenne takkusi kun lumenkaatopaikat täynnä eivätkä aura-autot ehtineen viedä lunta pois tarpeeksi nopeasti. Tarhaan oli kotoa reilusti matkaa, ja vielä vastakkaiseen suuntaan työpaikasta. Puoliso ei työnsä vuoksi voinut joka päivä osallistua lapsen kuskaamiseen, joten joskus minun piti hoitaa kumpikin. Yhtenä tällaisena päivänä istuin 3+ h julkisissa, kun lumen takia liikenne junnasi. Toisella kerralla bussi juuttui lumeen ja tukki koko kapean kadun, joten piti kipittää isomman kadun varteen ja napat seiltä toinen bussi, joka ei tietenkään mennyt ihan perille asti. Ei todellakaan tehnyt mieli hitaasti lomppostaa kaupungin vilinää ihmetellen, kyllä siinä itsekin riensi tukka putkella.

Mua kiinnostaa kovasti, että miten se kiireen poissaolo näkyy?

Olen kirjoittanut tänne aiemminkin, että kesälomareissulla maakunnassa kävin kauppakeskuksen vessassa ja kun olin pesemässä kädet, joku paikallinen nainen alkoi ärsyyntyneenä valittaa, että miksi minulla pitää olla niin kiire. Pesin siis käsiä! Jotenkin olemuksestani paljasti hänelle, että olen helsinkiläinen ja hänen mielestään minulla oli siis kiire! Niin älytön juttu, että jäi todella mieleen.