Lue keskustelun säännöt.
On järkyttävää tajuta miten vähän vielä 80-luvulla osattiin pikkukylän terveyskeskuksessa diagnosoida vaivoja jotka
30.09.2020 |
Eivät olleen luunmurtumia tai korvatulehduksia. Äidilläni on silmämigreeni, ekat oireet tuli 82 ja diagnoosin sai 93. Kävi töissä ja kasvatti kolmea lasta tässä välissä. Ja sedälläni taas todennäköisesti oli keliakia jo 90-luvun alussa, mutta löydettiin vasta 98.
Kommentit (8)
90-luvun alussa mulla oli paha ihottuma joka puolella kehoa. Meni mooooonta vuotta ennen kuin pääsin erikoislääkärille ja diagnosoitiin vaikka mitä allergioita ja atooppinen iho. Sitä ennen tk-lääkärit määräsivät vain kaiken maailman voiteita, joista ei tietysti ollut yhtään apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olen ajatellut. Paljon yleisempiinkään vaivoihin ei aina löytynyt syytä, lääkäristä riippuen.
Astuin jo lapsena oikealla jalalla väärin, mikä aiheutti kipuja polveen. Isällä oli samantapainen mutta vaikeampi vika. Käytiin yhdessä lääkärissä, käskettiin kävellä malliksi. Diagnoosia ei löytynyt ja saaliina oli putkilo Mobilatia, vaikka isänkin ontuminen näkyi kauas.
Myöhemmin hämmästeltiin jännetupen tulehdusta siinä samassa polvessa.
Nyt vasta tiedän, että lantio on toispuoleinen ja nikama yliliikkuva. Sen luulisi nähneen paljaalla silmällä jo silloin, kun kasvu oli kesken eikä jalkojeni pituusero ollut ehkä niin selkeä.
Mummo taas sai reumadiagnoosin ilman reumatismia, kyse oli enemmänkin nivelten vaivoista.
Vierailija kirjoitti:
Jep, atopiani oli muka maitorupi. Kuka vuonna 1990, vielä kutsuu 12-vuotiaan atopiaa maitoruveksi? No varkauden tk:n yleislääkäri!
Sama tautihan tuo on.
Se oli kyllä todella paljon kiinni siitä millainen lääkäri tai lääkäreitä siellä pikkukylän terveyskeskuksessa oli. Hyvä lääkäri, jota oikeasti kiinnostaa, niin toki hoito oli hyvää. Ja tänäkin päivänä on. Sitten kun sattui joku vähän outo tai välinpitämätön tai esim. alkoholiongelmainen tapaus, hoito saattoi olla todella surkeaa. Isovanhempieni asuinkylällä oli vapaa-ajallaan juoppoporukassa kulkenut lääkäri, jolla olli lähinnä 2 hoito: särkylääkettä ja 2 viikkoa saikkua tai jos nämä ei auta, erikoissairaanhoitoon. Antibiootteja se sentään joskus määräsi näiden lisäksi.
Keliakiaan oli täällä myös mahdotonta saada diagnoosia vielä edes 90-luvulla. Yksi tuttava oireili todella voimakkaasti koko elimistöllisiä oireita, ei ainoastaan suolisto-oireita. Lopulta lääkäri yritti saada potilasta pakko hoitoon suljetulle osastolle koska ei keksinyt mikä tätä vaivasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tämä osaamatomuus ja kyvyttömyys ollut yksin omaan sivummalla sijaitsevien terveyskeskusten ammattiaidottomuudessa. Välillä tuntuu, että silloin oli potilaan kannala jopa parempi, koska pideiin tärkeänä, että syrjemmälläkin on oma terveyskeskus ja siellä työntekijöitä ja poliklinikka käynti oli kohtuuhintainen. Entä nyt? Katso itse vaivasi googlesta
Ei kiirellisessä tapauksessa toivotaan, että edes naapurikylällä olisii tk:ssa tilaa ja aika pääsisi edullisesti ja joku keikkalääkäri käväisisi siellä kuukauden aikana ja ehtisi vilkaista ennen laskunsa kirjoittamista, .
Sinänsä uskomatonta, koska Suomessa on varmaankin enemmän lääkäreitä kuin koskaan ennen mutta niiden tavoitettavuus ja saaminen potilaan luokse on ennätyksellisen vaikeaa... .
90-luvulla ala-asteella mulla oli (myöhemmin ihotautipolilla diagnosoidusta) nikkeliallergiasta johtuva laaja, rakkulainen ihottuma kaikissa raajoissa. Tk-lääkärin mielestä se oli syyhypunkin aiheuttama. Äiti ei uskonut vaan vei yksityiselle ihotautilääkärille, ja sain sieltä lähetteen sairaalaan allergiatesteihin.
Jep, atopiani oli muka maitorupi. Kuka vuonna 1990, vielä kutsuu 12-vuotiaan atopiaa maitoruveksi? No varkauden tk:n yleislääkäri!