Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ruikutuksen raja lapsettomuushoidoissa käyvälle?

Vierailija
10.12.2013 |

Niin eli mikä on ok tahattomasti lapsettomalle, lapsettomuushoidoissa käyvälle nuorelle ihmiselle puhua aiheesta? Millainen on lapseton joka puhuu silloin tällöin aiheesta mutta ei ruikuta? Mikä on normaalia surua ja mikä ruikutusta?

 

Mietin vaan kun täällä usein puhutaan että tahattomasti lapsettomat ruikuttaa. Olen itsekin sellainen, 26-vuotias ja nyt odotan esikoista. Taustalla yritystä 3v, hoitoja ja kaksi keskenmenoa. Tämä raskaus alkoi luomusti. Raskaus on ollut melko vaikea, myönnän että ruikutettua tulee... Mutta vain muutamalle, harvalle ystävälle jotka on kokeneet samaa.

 

Moni muu on sanonut että "puhu vaan minulle jos haluat, jaksan kyllä kuunnella" mutta tätä palstaa lukiessa tulee olo, että onko tuo aitoa? Siis saako puhua?

 

Mitä yleensä sitten on järkevää kertoa niin ettei kaada sitä liian raskasta taakkaa ystävän niskaan? Saako puhua kun pettyy hoidon jälkeen kun raskaustesti on nega? Saako puhua kun on surullinen keskenmenosta? Entä saako puhua kun raskauden aikana on vaikeaa? Missä menee se ruikutuksen raja teidän mielestä?

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämästä saa puhua, miksi ei lapsettomuudestakin. Jos joku ei kestä, se on hänen ongelmansa. Miksi olisi suotavampaa jauhaa loputtomiin jääkiekkoharrastuksesta kuin lapsettomuushoidoista.

Vierailija
2/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oot oikeessa, täällä on kummallinen ilmapiiri. Oikea ystävä kyllä jaksaa kuunnella eihän sitä koskaan tiedä, koska on itse tue tarpeessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 19:56"]

Elämästä saa puhua, miksi ei lapsettomuudestakin. Jos joku ei kestä, se on hänen ongelmansa. Miksi olisi suotavampaa jauhaa loputtomiin jääkiekkoharrastuksesta kuin lapsettomuushoidoista.

[/quote]

Koska lapsettomuushoitotilityksen kuunteleminen on emotionaalisesti paljon raskaampaa kuin harrastuspulinan kuunteleminen. Siinä missä jääkiekkojutut ovat korkeintaan tylsiä, epämiellyttävissä tunteissa vellominen voi uuvuttaa myös keskustelukumppania.

 

Vierailija
4/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tää on av. Täällä kaikki on niin rikkaita ja itsenäisiä, ettei ketään läheisiä tarvitse "vaivata" millään asialla. Surujen ilmetessä palkataan terapeutti, muutossa auttaa firma, eikä naapuriapua yleensäkään tunneta.

Vierailija
5/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 19:56"]

Elämästä saa puhua, miksi ei lapsettomuudestakin. Jos joku ei kestä, se on hänen ongelmansa. Miksi olisi suotavampaa jauhaa loputtomiin jääkiekkoharrastuksesta kuin lapsettomuushoidoista.

[/quote]

Koska lapsettomuushoitotilityksen kuunteleminen on emotionaalisesti paljon raskaampaa kuin harrastuspulinan kuunteleminen. Siinä missä jääkiekkojutut ovat korkeintaan tylsiä, epämiellyttävissä tunteissa vellominen voi uuvuttaa myös keskustelukumppania.

 

[/quote]

 

Niin mutta mikä se raja on? :D Puhuu vain silloin kun jotain uutta tapahtuu vai?

 

ap.

Vierailija
6/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 19:56"]

Elämästä saa puhua, miksi ei lapsettomuudestakin. Jos joku ei kestä, se on hänen ongelmansa. Miksi olisi suotavampaa jauhaa loputtomiin jääkiekkoharrastuksesta kuin lapsettomuushoidoista.

[/quote]

Koska lapsettomuushoitotilityksen kuunteleminen on emotionaalisesti paljon raskaampaa kuin harrastuspulinan kuunteleminen. Siinä missä jääkiekkojutut ovat korkeintaan tylsiä, epämiellyttävissä tunteissa vellominen voi uuvuttaa myös keskustelukumppania.

 

[/quote]

 

Epämiellyttävissä tunteissa vellominen on mielestäni muiden ihmisten ikävää arvostelua selän takana yms. En laskisi siihen omista elämänkokemuksista kertomista.

 

Toisaalta myös jotkut ahdistuvat siitä, jos joku kertoo elämästään pelkkiä positiivisia asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 20:03"]

Niin mutta mikä se raja on? :D Puhuu vain silloin kun jotain uutta tapahtuu vai?

[/quote]

Jos olisin ystäväsi ja menisimme kahville, minulta voisi ihan hyvin kysyä, että voinko vuodattaa tästä asiasta vartin, ja sitten puhutaan jostakin muusta. Ja tuon vartin kuuntelisin myötätuntoisesti ja keskittyneesti, ja toivon mukaan sinullakin olisi sen jälkeen parempi olo. Kovin paljon enempää en kuitenkaan jaksaisi, koska reagoin muiden tunteisiin herkästi. Joskus äitini soittaa minulle tunnin puheluita omista murheistaan, ja niiden jälkeen olen täysin loppu.

Minusta näistä asioista kannattaa sopia suoraan ja avoimesti. Useimmat haluavat kuitenkin antaa tukea oman jaksamisensa mukaan.

 

Vierailija
8/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä itse samassa tilanteessa, tahattomasti pitkään lapsettomana, olen puhunut aika vähän ystävilleni tai tutuille. Mutta joidenkin tuttujen kanssa asia tulee esille, ja silloin puhun. Olen itse vähän ajatellut niin, että tarvitsen niitä ystäviäni pitämään mut pinnalla ja normaaleissa asioissa, joten puhun siltä kantilta mielelläni jostakin muusta kuin lapsettomuudesta. Pitääkseni yllä elämässä jotakin vastapainoa. Onhan se itsellekin juuri emotionaalisesti tosi raskasta ja kuormittavaa, ja niin on varmaan ystävillekin, jos sitä emotionaalista kuormaa on keskusteluissa mukana kovin paljon. Mutta tää on mun oman linjanveto, ei aina ehkä se toimivinkaan... kuitenkin on tarve saada ja voida puhua asiasta. Puhunkin asiasta ehkä enemmän satunnaisille tutuille kuin ystäville, jopa puolitutuille jossakin yhteydessä. Ja esim. vanhemmilleni en lainkaan, en halua että he ottavat koskaan asiaa esille, jollen itse ota. Joten en sitä aihetta heille "annakaan", jaa heidän kanssaan, sitten. Tarpeen tullen kirjoitan surut ja murheet päiväkirjaan, se on auttanut. 

Mut sitä mieltä olen, että jos puhuminen sua helpottaa ja siitä on apua, ja haluat jakaa asian ystäviesi kanssa, niin se varmaan on myös hyvä tapa. Omien lapsettomuudesta kärsivien ystävien kanssa asiaa myös joskus puidaan, joskus taas heitetään huumoriksi, samoin kuin miehen kanssa. Eihän tätä muuten kestäisikään. Itse olen joutunut tarttumaan myös ulkopuoliseen keskusteluapuun, se on auttanut. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on tuttu,joka on nyt lapsettomuushoidoissa. Alussa ymmärsin että hänellä on tarve puhua siitä, mutta nyt alkaa tulla korvista ulos se puhuminen. Jokainen tapaamisemme keskittyy niihin hoitoihin, piikkeihin ja ilmeisesti niistä johtuviin hormoni/mieliala heilahduksiin. Näemme kuitenkin aika usein, mutta emme ole mitään läheisiä, joten ko. ihmisen avautuminen niistä asioista on vain vaivaannuttavaa. Tätä on nyt jatkunut kaksi vuotta... Joojoo, olen varmasti hirveä ihminen, mutta en usko että moni muukaan jaksaisi kuunnella miltei vieraan hmisen avautumista lapsettomuushoidoistaan pari kertaa viikossa kahden vuoden ajan..

Toisaalta en ole asiasta mitään huomauttanutkaan. Uskon kyllä että ko.asia käy hänen mielenterveydelleen. Tuo juttu vain vie energiaa minultakin, ja uskokaa pois, tarvitsen sitä omaa jaksamistani omiin asioihini.

Vierailija
10/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsettomuuteni aikana en puhunut kellekkään yhtään mitään ongelmistani. Olisi kannattanut ruikuttaa yleisesti, vaiti kärsiminen tuhosi palan minusta, ystävyys- ja sukulaissuhteista ja rassasi kahta enemmän parisuhdetta.

Vasta nyt kahden saadun lapsen jälkeen on suhteet muihin ihmisiin normalisoituneet. Eli antaa ruikuttaa vaan jos siltä tuntuu ja jakakaa ongelmanne, älkää aliarvioiko ystäviänne tai yliarvioiko omaa jaksamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
10.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 21:48"]

Mulla on tuttu,joka on nyt lapsettomuushoidoissa. Alussa ymmärsin että hänellä on tarve puhua siitä, mutta nyt alkaa tulla korvista ulos se puhuminen. Jokainen tapaamisemme keskittyy niihin hoitoihin, piikkeihin ja ilmeisesti niistä johtuviin hormoni/mieliala heilahduksiin. Näemme kuitenkin aika usein, mutta emme ole mitään läheisiä, joten ko. ihmisen avautuminen niistä asioista on vain vaivaannuttavaa. Tätä on nyt jatkunut kaksi vuotta... Joojoo, olen varmasti hirveä ihminen, mutta en usko että moni muukaan jaksaisi kuunnella miltei vieraan hmisen avautumista lapsettomuushoidoistaan pari kertaa viikossa kahden vuoden ajan..

Toisaalta en ole asiasta mitään huomauttanutkaan. Uskon kyllä että ko.asia käy hänen mielenterveydelleen. Tuo juttu vain vie energiaa minultakin, ja uskokaa pois, tarvitsen sitä omaa jaksamistani omiin asioihini.

[/quote]

 

Tuo kuullostaa kieltämättä jo aika paljolle. Miksi hän puhuu sulle jos ette ole hyviä ystäviä? Mistä sinä sitten avaudut hänelle kun hän sinulle noin avautuu? Kannattaisi sanoa ihan suoraan, ettet jaksa.. Itse en nyt noin paljoa viitsisi yhtä ihmistä rassata, mutta jos olisin niin tehnyt niin toivoisin kuulevani sen suoraan että nyt riitti. Voi sen sanoa kauniistikin, sanot vaikka että nyt on itsellä niin paljon asioita jotka vaatii jaksamista, ettet jaksa nyt kuunnella hoidoista mitään.

 

ap.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi yhdeksän