Syntyvyysvajeen korjaaminen
https://yle.fi/uutiset/3-11154410
Onko ajatus, että syntyvyysvaje korvataan ulkomaalaisilla mielestänne rasistista ajattelua? Miksi ei korjata juurisyitä, miksi suomalaiset eivät voi lisääntyä? Monihan ei nykyisin saa haluamaansa lapsimäärää eri syistä johtuen.
Kommentit (2)
Suomalaiset ovat tutkimusten mukaan epäempaattisia ja muihin ihmisiin, myös lapsiin suhtaudutaan lähtökohtaisesti negatiivisesti. Se on jonkinlaista junttikulttuuria, koska eihän sivistynyt ihminen suhtaudu toisiin sillä tavoin. Kuitenkin, miksi lapsia ei alunperinkään synny Suomeen, on se juurisyy, johon pitäisi vaikuttaa. Miksi esim. lasten ja työn yhdistäminen on Suomessa näin vaikeaa? Miksi työelämä on niin poikkeuksellisen raskasta Suomessa? Voisiko lapsilisiä nostaa? Miksi kunnat eivät tue edullista kaikille mahdollista lastenhoitoapua kerran viikossa iltaisin, että vanhemmat pääsivät liikuntaharrastuksiin? Tällä olisi yhteiskunnallisia terveysvaikutuksia. Miksi lastensuojeluilmoituksia voi tehdä nimettömästi? Miksi lastensuojelu suhtautuu perheisiin lähtökohtaisesti negatiivisesti? Ketä he luulevat suojelevansa tuolla asenteella, kun heidän tehtävänsä olisi perheiden stressin vähentäminen? Jos lastensuojelu ottaa esikoisen lapsen vanhemmat hampaisiinsa, seuraavaa lasta tuskin syntyy tuollaisen kauhukokemuksen jälkeen.
Kokemuksesta voin sanoa että isoja perheitä suorastaan halveksitaan. Aivan järkyttävää mitä ihmiset suustaan päästävät jos lapset otan mukaan esim. kauppaan. En usko että 2-3 lapsen äideille tuolla tavalla vieraat tulevat ilmaisemaan huolensa ilmasto asioista tai ottavan kantaa Suomen syntyvyyteen. Ja tosiaan ihan arkisissa asioissa kuten ruokaostoksilla.
Toinen ongelma on se että jos olet ollut lasten kanssa kotona esim. 8 vuotta, et saa enää töitä. Sama suhtautuminen kuin pitkäaikaistyöttömällä. Kaikki se koulutus ja työkokemus ennen lapsia hukkaan heitetty. Se on joko ura tai lapset.
Jos haluat hoitaa lapset 3.v asti kotona, suistut lapsiperheköyhyyteen. On hienoa palata jälleen 100 vuotta taaksepäin, parsia sukkia, keitellä makaronivelliä ja kierrättää lapsilla keskiaikaisia suksia ja luistimia.
Tämä maa on kyllä niin lapsivihamielinen maa ettei ihme että syntyvyys laskee.