Minun piti olla toimistosihteeri ja assistentti, mutta minä olenkin nuorten yms. ohjaaja
Ilmeisesti aamuinen aloitukseni poistettiiin, joten teen tämän eritavalla. Minä olen ihan mielelläni opastanut muita, työkokeilijoita, harjoittelijoita yms. Mutta pikkuhiljaa nämä ovat koko ajan enemmän vastuullani. Meill on ollut myös erityisnuoria ja heidänkin kanssa on mennyt hyvin, kun osaa vain antaa tasolle sopivia tehtäviä.
Nyt on taas yksi. Hän on ahkera ja mukava. Mutta minä olen täysin väsynyt siihen, että en saa enää hetkeäkään omaa rauhaa. Hän tekee työt (antamani sopivan yksinkertaiset) nopeasti ja sen jälkeen tulee selkäni taakse katsomaan mitä teen, teinpä kuinka keskittymistä vaativaa hommaa tahansa. Olen tästä puhunut esimiehelle, ja vastaus on ollut, kun sinä pärjäät niin hyvin. Hän on ehdottanut jopa toimenkuvani muuttamista ohjaajaksi, kun toimistohommiin varmasti saadaan tekijöitä. Kysyin lisää palkkaa, naurahti että ei sen nyt niin vaativaa ole.
Hyvin minä työni olen hoitanut, mutta olen aivan poikki, kuin olisin lastenvahti, tuntuu välillä. Onko muuta vaihtoehtoa kuin etsiä uusi työ?
Kommentit (5)
Assistenttihan on avustaja, joka avustaa eri tehtävissä työpaikalla, joten jos ei maistu pitää hakea muuta työtä.
No jonkun kontolle ne työpaikoilla aina laitetaan opastus-perehdyttämishommat.
Eikä niistä mitään lisiä palkkaan ole saanut, en ainakaan minä.
Siinä olen hoitanut ne oman toimen ohellani, ja yritän aina keksiä heille tekemistä vaikka mistä, koska jouten olo heitä itseäänkin hermostuttaa ja kyllästyttää.
Mitä tuo selkäsi taakse tullut nuori sitten tekisi, jos hänellä ei ole yhtään mitään tekemistä.
Teet esimiestyötä assistentin palkalla?
Vaikka he ovatkin "vain" harjoittelijoita/kokeilijoita, niin olet heidän lähin esimiehensä.
Näistä jutuista on yleensä kyllä mainintaTES:ssa. Saattaa hyvinkin löytyä peruste palkankorotukselle ja sille, että työsopimustasi muokataan sisältämään myös esimiestehtäviä.
Kyseinen nuori siis seuraa minua ihan joka paikkaan. Jopa vessaan. Hänellä on tietyt työt, jotka kuuluu hoidettavaksi, mutta hän ei aloita niitä ennen kuin olen sanonut, että nyt voit tehdä tuon seuraavan homman ja jos huomaa että lähden jonnekin, hän saattaa myös keskeyttää työt ja tulla perässä. Olen pyytänyt ohjaukseen apua, niin että joku muu vahtisi häntä edes hetken, mutta kukaan muu ei suostu.
No työni on oikeasti vaativampaa muutenkin kuin assarin työ, mutta toimistosihteeri ja suunnitteluassistentti lukee työsopimuksessa. Suunnitteluassistenttina teen helpohkoja suunnittelutöitä, joita sanmoja tekee välillä oppilaitosten harjoittelijat - minä neuvon myös nämä ja tästä hommasta kyllä tykkäänkin.
Muutin muutaman yksityiskohdan, että ei minua ei tunnistettaisi.
Esimiehesi on vastauksensa antanut...