Lue keskustelun säännöt.
Pieniä ja isompia pelkoja vauvaperheen arjesta
06.12.2013 |
Onko teille käynyt niin, että lapsenne ei ole ollut ensimmäinen lastenlapsi ja isovanhempien huomio, mielenkiinto, aika ja apu ovat olleet selkeästi vähäisempiä kuin perhepiirin/suvun ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla?
Toinen kysymys, jonka tiedän olevan paljon arkaluontoisempi ja yksityisempi, mutta oikeasti huolestuttaa minua, jos saisimme lapsen: Onko teille käynyt niin (vaikkapa vain hetkellisesti), että olette pitäneet omaa vauvaanne vähemmän suloisena ja ihastuttavana (tai jopa rumana ja vaativana ja uuvuttavana), kuin jo aiemmin tuntemianne toisten vauvoja, jotka ovat olleet helppoja ja suloisia lapsia?
Meillä ei ole vielä lapsia, mutta kai asia alkaisi tulla ajankohtaiseksi. Jostain syystä nuorempana, kun minulla oli vauvakuume, en osannut hahmottaa tai kuvitella, että vauva-arki voisi olla mahdollisesti hyvinkin rankkaa ja sitovaa.
Nyt vanhempana (vähän alle kolmikymppisenä) olen jostain syystä alkanut nähdä enemmän (ja nyt viime aikoina, kun kaverit ja tutut ovat saaneet vauvoja, melkein pelkästään) vauva-arjen mahdollisia ikävämpiä puolia. Tai ajatella sitä, kuinka on oikeastaan pieni ja isompi ihme, jos kaikki menee hyvin (lapsi terve, vanhemmat eivät täysin uuvu ja rakastavat vauvaansa, isovanhemmat ja lähipiiri auttavat). Ja tällainen kokonaisuus vaikuttaa todella haastavalta. Ikään kuin pelkään edes yrittää saada lapsia, jos lopputulos olisikin aivan jotain muuta kuin tuntemillani perheillä, jossa kaikki on mennyt hyvin ellei loistavasti.
Olisin kiitollinen ajatuksistanne ja kommenteistanne!
Kommentit (4)
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 13:00"]
Vastaan tuohon sun toiseen kysymykseesi. Meille tuli äärimmäisen kovaa kiljuva kaikkeen tyytymätön vatsavaivainen vauva. Lapsi kiljui ja valvoi ensimmäisen vuoden. Voin rehellisesti sanoa, että joskus mietin mielessäni mielikuvaa siitä kuinka vaan heitän vauvan sylistäni seinään. En tietenkään koskaan olisi niin oikeasti tehnyt, mutta ehkä tavallaan se mielikuva helpotti niitä paineita. En vauva-aikana ehtinyt kokea niitä pakahduttavia rakkauden tunteita, koska olin vaan joka hemmetin hetki aivan tolkuttoman väsynyt. Nyt kun lapsi on kohta neljä, on meillä ollut kohta muutaman vuoden jo paljon mukavampaa! Harmittaa ihan hirveästi että vauva-aika meni meiltä ohi enkä juurikaan muista siitä muuta kuin väsymyksen ja huutavan lapsen, mutta rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa ja lapseni on mun aarre :)
[/quote]
...jatkan. Ja jos joku heittäisi mut aikakoneella siihen hetkeen, kun mietitään koitetaanko vauvaa vai ei, niin kyllä mä edelleen siihen kaikkeen ryhtyisin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen lapsen hankkimiseen isovanhempia tarvita. Me emme ole saaneet koskaan mitään lastenhoitoapua välimatkojen takia, ja kaikki mennyt hyvin. Jos lapsi sairastaa paljon, sen suhteuttaa aina olemassa olevaan tilanteeseen (eli nyt voi tuntua kauhealta, mutta itse tilanteessa ei tunnu enää miltään). Oma lapsi on aina oma, jostain syystä siitä löytää aina parempia puolia kuin muista lapsista, vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta...! Ei kannata pelätä noita juttuja, mutta hyvä että tiedostat ne etukäteen.
Eivät nuo valitettavasti olleet yhtä nättejä ja hyväntuulisia, kuin joissain toisissa perheissä. Se ei kuitenkaan tippaakaan vaikuttanut siihen, että he ovat minulle kaikkein rakkaimmat ja siinä mielessä ihanimmat.
Lapseni ovat molempien isovanhempien ainoat lapselapset, joten siitä en osaa sanoa.
Vastaan tuohon sun toiseen kysymykseesi. Meille tuli äärimmäisen kovaa kiljuva kaikkeen tyytymätön vatsavaivainen vauva. Lapsi kiljui ja valvoi ensimmäisen vuoden. Voin rehellisesti sanoa, että joskus mietin mielessäni mielikuvaa siitä kuinka vaan heitän vauvan sylistäni seinään. En tietenkään koskaan olisi niin oikeasti tehnyt, mutta ehkä tavallaan se mielikuva helpotti niitä paineita. En vauva-aikana ehtinyt kokea niitä pakahduttavia rakkauden tunteita, koska olin vaan joka hemmetin hetki aivan tolkuttoman väsynyt. Nyt kun lapsi on kohta neljä, on meillä ollut kohta muutaman vuoden jo paljon mukavampaa! Harmittaa ihan hirveästi että vauva-aika meni meiltä ohi enkä juurikaan muista siitä muuta kuin väsymyksen ja huutavan lapsen, mutta rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa ja lapseni on mun aarre :)