Tukkapöllyistä luopuminen ja PISA-tulosten lasku ovat yhteydessä toisiinsa
En perustele tätä sen enempää, koska te ette sitä kuitenkaan tajua ennen kuin joku professori päätyy tutkimuksessaan samaan tulokseen. Ja tuskin silloinkaan. Mutta näin se vaan on!
Kommentit (14)
Varmasti ovatkin. Kolmenkymmenen vuoden väli selittyy helposti kuun reaalimagneettivoimien stattisella kiertymisellä.
Käsittääkseni pelkkä tukkapöllyistä luopuminen ei ole syynä vaan se, että insestistä tehtiin rikollista. Asiahan nostettiin kunnolla esille siihen aikaan, kun nyt PISA-testeissä vastanneet nuoret olivat pieniä.
Lasten kasvatuksella ja yhteiskunnan muutoksilla on ihan varmasti vaikutusta asiaan, samoin varmasti voidaan tutkia ruokamme sisältämiä lisäaineita sekä haitallisia ympäristöjäämiä. Väkivallalla sen sijaan ei ole koskaan saatu parempia tuloksia eikä tulla koskaan saamaan, mutta jos ei lapsia osata kasvatttaa ilman väkivaltaa, voivat seuraukset näkyä.. nyt siis opettelemaan kuria ja kasvatusta väkivallattomasti.
2 lisää: tuo ikäryhmä, jonka tulokset huonompia kuin enenn sattuu olemaan myös 90-luvun laman jälkeen syntyneitä ja nyt yläkoulussa.
Itä- ja Pohjois-Suomen pojilla menee koulu heikosti. Ei muuta kun opettaa jo vauvasta lähtien kirjojen maailmaan. Lukea kovasti satuja ja painottaa että koulunkäynti tärkeää. Eikä osteta niitä härpäkkeitä enneku koulu sujuu. Kannustetaan ja motivoidaan lasta. Katsotaan että tehtävät tulee tehtyä ja ollaan aktiivisesti opettajiin yhteydessä Wilman kautta.
Tukkapölly on väkivaltaa. Rajat ja rakkaus.
Käytettiinkö muka tukkapöllyä enemmän 10 vuotta sitten, kun Suomen Pisa-tulokset olivat loistavat? Tuskin. Sen sijaan lapset lukivat silloin kotona kirjoja selvästi enemmän kuin nyt.
Eipä tukkapölly lapsena tehnyt minusta mitään traumaattista ihmistä. Ihan asiasta olen rangaistuksen saanut. Joten miksi se nykyään traumatisoisi meidän lapsiamme?
Ja nyt ei mitään puolen sivun kirjoituksia siitä, kuinka isi kännissä paiskoi pientä lasta pitkin seiniä. Sillä ei ole mitään tekemistä päähän nippauksen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 11:29"]
2 lisää: tuo ikäryhmä, jonka tulokset huonompia kuin enenn sattuu olemaan myös 90-luvun laman jälkeen syntyneitä ja nyt yläkoulussa.
[/quote]
jälkeenpä hyvinkin. Nyt yläkoulussa olevat lapset ovat syntyneet 1990-luvun lpun ja 2000-luvun taitteen nousukaudella. Laman lapset ovat jo yliopistoissa tai työelämässä, jos sitten se lama ei heitä syrjäyttänyt.
Oikeasti pisatulosten huononeminen vain paljastaa, että ne meidän korkeakoulutetut opettajat ei ät sittenkään nole niin ammattitaitoisia kuin halusimme kuvitella.
Mä olin mukana ensimmäisissä PISA-testeissä Suomessa v. 2000 eikä mun ikäryhmää kyllä piesty kotona. Ok, ehkä jotain on, mutta ei se niin yleistä ollut kuin esim. vanhempieni lapsuudessa.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 11:59"]
Eipä tukkapölly lapsena tehnyt minusta mitään traumaattista ihmistä. Ihan asiasta olen rangaistuksen saanut. Joten miksi se nykyään traumatisoisi meidän lapsiamme?
Ja nyt ei mitään puolen sivun kirjoituksia siitä, kuinka isi kännissä paiskoi pientä lasta pitkin seiniä. Sillä ei ole mitään tekemistä päähän nippauksen kanssa.
[/quote]
Eli olet sitä mieltä, että oppi menee parhaiten päähän nippaamalla ja tukistamalla, ei esimerkiksi lukemalla ja olemalla esimerkkinä? Miksi ihmeessä koulussa ei enemmän käytetä tätä "pienen ulkoisen kivun metodia", jos se kerran saa opittavan aineksen aivoihin oppitunteja paremmin?
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 11:59"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 11:29"]
2 lisää: tuo ikäryhmä, jonka tulokset huonompia kuin enenn sattuu olemaan myös 90-luvun laman jälkeen syntyneitä ja nyt yläkoulussa.
[/quote]
jälkeenpä hyvinkin. Nyt yläkoulussa olevat lapset ovat syntyneet 1990-luvun lpun ja 2000-luvun taitteen nousukaudella. Laman lapset ovat jo yliopistoissa tai työelämässä, jos sitten se lama ei heitä syrjäyttänyt.
Oikeasti pisatulosten huononeminen vain paljastaa, että ne meidän korkeakoulutetut opettajat ei ät sittenkään nole niin ammattitaitoisia kuin halusimme kuvitella.
[/quote]
Käsittääkseni kyse ei ole opettajien osaamisesta vaan lasten kotikasvatuksesta / päiväkotitaustasta. Nyt PISA-tutkimukseen vastannut ikäluokka on sitä, josta 97% oli eskarissa ja on nähtävissä selkeä syy-yhteys eskarin ja huonon koulumenestyksen välillä. Kun eskarissa oppi päiväkodin tavoin riehumaan, huutamaan ja saamaan tahtonsa läpi karjumalla, jatkuu sama koulussa eli eskarissa ei ole opetettu oppimaan vaan siitä tuli säilytyspaikka. Alkuopetuksesta tuli pelleilyä ja sen jälkiä nyt saadaan seurata.
Koulusta leikit pois, tilalle opetusta. Kasvatus kotien tehtäväksi ja venhemmille rangaistus, jos lapsi ei ole ihmisiksi. Noin se menee Aasian maissakin, miksi siis ei Suomessa?
Ot. Jos ap PISA-testistä murehtimisen sijaan keskittyisi miettimään keinoja omaan itsehillintäänsä. Tukkapöllyt eivät tue ap:n lapsiparkojen oppimista yhtään. Keinoja lapsen väkivallattomaan kasvatukseen on monia.
Eli tämä koskee heikointa oppilasryhmää, Pohjois- ja Itä-Suomen poikia? Vai olisiko kyse siitä, että kyläkoulut lakkautettu ja päivä menee matkatessa bussilla isompaan kouluun ja loppuaika koneella pelatessa?
Pään hölskyttely tukkaa puristaen ei ole tehnyt vankiloiden asukeista ainakaan maistereita, heillä tätä kovaa koulua on useinmiten lapsuudessaan ollut.