Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi, valitettavasti taas!
03.12.2013 |
Olen ihan loppu. En tiedä miten tätä ihmistä pitäisi käsitellä?! En varmaan osaa edes kunnolla selittää, mutta naljailee, ilkeilee ja v*ttuilee silleen "asiallisesti" ja hyvin häilyvällä rajalla, että jos menet itse sitten kettuilemaan takasin, olet itse se pahis...on minusta vähän martyyri. Menen aina ihan hämilleni sen toimista ja sanoista ja sitten myöhemmin niitä murehdin ja kelaan. Kun en voi olla varma, oliko se aitoa vai jotain kieroilua.
Levittää valitettavasti myös meidän asioita pitkin kyliä. Kertoo kaikki meidän asiat mun miehen ex-tyttöystävälle (nuoruuden hairahdus). Sen kanssa on hyvää pataa?!?!?! mutta me läsnäolevat minijät ollaan niin vaikeita. Mä en oikein tiedä, voiko tähän ihmiseen luottaa / onko musta jo tullut ihan vainoharhainen hänen suhteen. Luulenko kaikesta jotain piilomerkitystä vaan juurikin tuon luottamuspulan takia? Minusta tuntuu, että en vaan pääse samalle viivalle hlön kanssa. Se harmittaa minua, sillä toisinaan tuntuu, että oltais löydetty yhteinen sävel, joka voi seuraavalla tapaamis kerralla olla taas täysin poissa. Olemme tunteneet toisemme kuitenkin jo 15v.
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 11:03"]
Älä yritä löytää mitään yhteistä säveltä. Pidä kohtelias etäisyys ja käyttäydy itse asiallisesti. Mahdollisella piilokettuilulla älä vaivaa päätäsi, ajattele että jos kettuilee niin omapa on häpeänsä, ei liikuta sua. Koska oikeasti - onhan se vähän säälittävää jos ihminen piiloilkeilee.
[/quote]
Aika hyvin sanottu ja anoppina lisäisin: älä puhele perheen sisäisistä asioista anoppisi kanssa. Sen mitä lasket suustasi ulos annat hänelle ikäänkuin luvan huudella muille. Sama sääntö pätee yksityisasioihisi!
Tämä nyt on tietysti taitolaji mutta onnistuessasi voitte kaikki paremmin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan nelosta ja vitosta. Olen töissäni kohdannut tänä syksynmä samanlaisen ihmisen. Voi, miten se syö! Nimenomaan olo on vainoharhainen ja sitä epäilee itseään, mutta pitää yrittää kehittää teflon-pinta, mihin tuollainen ei pääse tarttumaan. Se ei kyllä ole helppoa. Mulla tilanne on sitä paitsi vain töissä, sukulaisilta se on taatusti pahempi.
Mä ehdotan samaa kuin 7. Älä kerro anopillesi mitään sellaista, mitä et halua eteenpäin. Minä en yrittäisi puhdistaa ilmaakaan, koska anoppisi saattaa saada senKIN käännettyä sinua vastaan. Yritä opetella jättämään anoppisi kommnetit omaan arvoonsa. Se ei ole helppoa, mutta siitä voisi olla paljon hyötyä. Tuo mainitsemasi vainoharhaisuus tekee sen vaikeammaksi, mutta luulen, että kyseessä on tuon kaltaisten ihmisten "lahja": saada toinen epäilemään itseään.
Pari huvittavaa esimerkkiä "minun" tapauksestani. Sanoin kerran hänelle suoraan erään asian ja hän vastasi: "Tuo, mitä yrität sanoa rivien välistä..." Totesin hänen vain haluavan itse tunkea asioita rivien väliin. Paljon.
Hän syytti minua aiemmin selittelystä. Jouduin perumaan tapaamisemme enkä selitellyt, koska hänhän ei siitä pitänyt. Hän suhtautui perumiseeni mielestäni passiivis-aggressiivisesti.
Olen tulkinnut hänet niin, että hän syyttää muita siitä, mitä itse on. Hän ikäänkuin ulkoistaa omia vikojaan muihin. Voisiko olla, että sinun anoppisikin on syvästi epävarma ja syyttää ja sysää tunnetta muille. Se on rankkaa ja anoppisi käytös on syvältä, mutta jos opit suhtautumaan hänen aloitteisiinsa välinpitämättömästi, kutistuu hänen merkityksensä omaan mitättömyyteenaä.
Toivotan sinulle voimia anoppisi kanssa toimimiseen. Muista, että voit muuttaa vain omaa suhtautumistasi. Harjoittele uutta suhtautumista ensin vähitellen ja tietoisesti, siitä se vähitellen muuttuu.
Mä jäin pohtimaan, että miten anoppi tietää teidän yksityisasioista? Miksi tuo ex-tyttöystävä oli selitetty nuoruuden hairahduksella? Eikö kaikilla ole jonkin sortin ex, eikä ne selittyjä tarvii, kun ovat eksiä.
Voimia!
Minulla on samanlainen veli. Joka asiaan se aina sanoo että mitä toi nyt tarkoitti ja mitä toi nyt taas tarkoitti.
Ja minä sanon kaiken aina ihan suoraan, jos on jotain sanottavaa. En piikittele enkä ilkeile, mutta jos on jotain sanottavaa sanon sen suoraan enkä yhtään jätä minkäänlaista rivienlukemisvaraa. Eikä veli ymmärrä.
Kai sekin on joku syndrooma, ei kestä että joku puhuu totta. Tai sitten se itse valehtelee niin paljon koko ajan ettei enää ymmärrä jos joku puhuukin totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten pitäisi käsitellä? Tiedät kyllä itsekin, miten. Et ole tuollaisen ihmisen kanssa enää missään tekemisissä, sanot suoraan, että "meidän asiat ei sinulle kuulu, pidä huolta vaan omista jutuistas." Ja miehellesi sanot, että puhuu järkeä äitinsä päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän fiiliksesi ja sellaisen kanssa on aika harmillista elää. Pitää vaan unohtaa keskusteluja ja antaa olla kun ei se mitään hyödytä kelailla asioita. Näyttelemisen lahjoja tarvitaan.
Älä yritä löytää mitään yhteistä säveltä. Pidä kohtelias etäisyys ja käyttäydy itse asiallisesti. Mahdollisella piilokettuilulla älä vaivaa päätäsi, ajattele että jos kettuilee niin omapa on häpeänsä, ei liikuta sua. Koska oikeasti - onhan se vähän säälittävää jos ihminen piiloilkeilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Minun anoppi loukkasi tosi syvältä, en meinaa päästä siitä millään yli koska pidin häntä ystävänäni. Tai pääsisin jos en joutuisi tapamaan häntä vähän väliä, ja joka kerta vanhat haavat aukeaa ja olen pari päivää masentunut ja alakuloinen. Mietin juuri että jospa ottaisin tavoitteeksi sen etten tapaa häntä kevääseen asti ollenkaan, keksin vain jonkin tekosyyn aina. Pitäkööt sukulaiset pöpinä, tämä on mun elämä enkä millään jaksaisi muuutaman viikon välein tuntea että koko maailma ja kaikki sen ihmiset on kaksinaamaisia paskoja.