Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka laskevat vuosia, jolloin saa aikaa itselle?
02.12.2013 |
Mulla on kehitysvammainen lapsi. Aivan ihana, mutta haastava. Perhe-elämämme on edelleen on pikkulapsiaikaa tarkkoine ruoka-aikoineen, päiväunineen ja iltanukutuksineen, vaikka lapsi on jo 12v.
Eskoisen kanssa ikäeroa vain 1,5 vuotta. Muistan elävästi kun molemmat oli ihan pieniä. Keinutin takapihan terassilla vauvakeinussa isompaa ja toisella kädellä rullasin vaunuja edestakaisin. Hoin mielessäni, 5 vuotta vielä sitten helpottaa. No se 5 vuottta meni ja toinenkin. Ei helpota vielä kuin esikoisen kohdalta. Paitsi, että murrosikä pukkaa päälle. Nyt jaksan sillä, että 6 vuotta vielä, 6 vuotta vielä. Noh, enhän edes tiedä saanko pojalle jonkun asuntolapaikan kun täyttää 18v
Kommentit (12)
Juu, mikään ei ole selviä kun se maaginen 18v. tulee täyteen. Minulla kotona 18v. ja 17v. nuorimiehet, enkä millään haluaisi että lähtisivät vielä vähään aikaankaan mihinkään koska nyt kaikki vaan on niin leppoisaa.
Kyllä minäkin mietin silloin kun pojat olivat pieniä että sitten ja sitten.. Mutta se ei vain mene niin. Aikaa kuluu näin nyt ajateltuna vähän liiankin nopeaan.
Toivon voimia sinulle lapsiesi kanssa, etenkin tämän enemmän vaativan kanssa. Tiedän, että helppo se on sanoa kuin käytännössä. Tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en odota että lapset kasvaa, siksi mulla onkin nuorin vasta 3v ja esikoinen jo 19v, mutta eläkkeelle voisin jo jäädä =D
Luojan kiitos olen tajunnut jo nuorena että tuollainen ei ole minua varten. En halua aikaa itselle joskus vuosien ja vuosien päästä, vaan koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 21:18"]
Luojan kiitos olen tajunnut jo nuorena että tuollainen ei ole minua varten. En halua aikaa itselle joskus vuosien ja vuosien päästä, vaan koko ajan.
[/quote]
Eikö yksinäinen vanhuus pelota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäinen vanhuus voi yllättää kenet tahansa - myös lapsia hankkineet. Monella yksinäisellä vanhuksella on -yllätys yllätys- lapsia, joita ei näy eikä kuulu...
Tunnen täsmälleen samoin kuin kutonen. En osaa ajatella omaa aikaa ylimääräiseksi luksuksesi. Minulle se on hyvän elämän ehdoton edellytys. Olen kaikkein onnellisin, kun saan tehdä mitä haluan, milloin haluan. Parasta, mitä tiedän, on uppoutua maalaamiseen, kirjoittamiseen tai hyvään keskusteluun tunneiksi kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meinasin heti vastata, että en laske, koska sellaista aikaa ei tule koskaan vammaisten lasten takia, mutta tuleehan sitä :) Ovathan hekin joskus isompina kesäleirillä - tai mistä sen tietää, vaikka haluaisivat muuttaa omilleen jonkun muun kuin vanhempien tukemina!
Vanhin lapseni asuu yhä kotona, täyttää 23. Hän on lievästi kehitysvammainen. Muuttaa kuitenkin joskus omilleen. Nuorempien kanssa odotan lähinnä sitä ensimmäistä kesälomaviikkoa, jolloin pääsen miehen kanssa vaikka lomamatkalle. 10 vuotta on jo mennyt niin, että pisin yhtäjaksoinen hoitotauko on ollut 2vrk. Siinä ei ehdi kovin pitkälle lipettiin :D
En tuhlaa aikaa moiseen, elän päivittäin itsekkäästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka ihme hankkii useita kehitysvammaisia lapsia? Luulisi että viimeistään kahdesta vahingosta viisastuisi. Hirveätä tuoda uusi ihminen kehitysvammaisen elämään.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 22:04"]
Kuka ihme hankkii useita kehitysvammaisia lapsia? Luulisi että viimeistään kahdesta vahingosta viisastuisi. Hirveätä tuoda uusi ihminen kehitysvammaisen elämään.
[/quote]
Hei taas, sinä aurinkoinen! Terveisiä sinne!
No minä odotan, että työelämän paine helpottaa. Olen yksityisyrittäjä ja ajattelin jaksaa vielä muutaman vuoden tätä. Jos terveenä pysyn.