Rasittaa toi uusperheiden
kritisointi mediassa. Joskus saa sellaisen kuvan, että uusperheet ja yksinhuoltajat ovat pahinta mitä lapselle voi tapahtua. Ei se aina ole niin, joskus se ydinperhe on se pahin.
Kommentit (5)
On aika selvää, että uusperheen perustaminen ja pyörittäminen on varmasti haasteellisin perhemuoto. Siis jos molemmilla on lapsia entuudestaan.
Tutkimuksessa kyllä todettiin uusperheen olevan lapsen psyykkeelle parempi asumismuoto kuin yksinhuoltajaperhe.
Olis ihan kiva, kun tulee kommentoimaan ketjuun, että olisi edes perehtynyt aiheeseen.
[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 20:13"]
Tutkimuksessa kyllä todettiin uusperheen olevan lapsen psyykkeelle parempi asumismuoto kuin yksinhuoltajaperhe.
Olis ihan kiva, kun tulee kommentoimaan ketjuun, että olisi edes perehtynyt aiheeseen.
[/quote]
Uskon tämän. Varmasti on lapsen kannalta parempi asua esim. äidin ja isäpuolen kanssa kuin pelkän äidin kanssa, mikäli siis isäpuoli on kaikin puolin järkevä tyyppi. Ei ole takuulla helppoa olla perheen ainoa aikuinen, varmasti nousee sen yh:n mieliala kun saa kumppanin saman katon alle.
Vaikeimpia tapauksia on varmasti ne perheet, joissa puolisoilla on jo lapsia ja sitten lyödään hynttyyt yhteen. Meillä miehellä on ennestään lapsia ja nyt meillä on yksi yhteinen, minusta tämä toimii melko ongelmitta. Tosin täytyy myöntää että vähän kauhulla odotan, kun miehen lapset kasvavat, että mitä haistatteluja ym. minua kohtaan sitten sataa...
Mutta jos jossain lukee, että uusperhe on parempi kuin yh, niin ei se sitten tarkoita että kaikissa tapauksissa. Itse viihdyin paremmin pelkästään äidin kanssa, kuin ulkopuolisen miehen kera. Tietysti jos äiti on meno päällä, niin tuollaisessa perheessä mies varmasti ois se rauhoittava tekijä.
Taidan lukea uutisia valikoiden, koska en löydä kritiikkiä muualta kuin täältä AV:lta. Pääasia, että itse tietää miksi haluaa perheitä yhdistää ja miten paljon jaksaa antaa aikaa lapsille ja parisuhteelle. Samat kompastuskivet ovat ns. ydinperheessäkin, mutta uusperheen jäsnten pitää olla erityisen kypsiä ihmissuhteissa.