Haluaako naiset kuulla miehensä pettämisestä tai säätämisistä?

En haluaisi. Siinä revittäisiin jotain lopullisesti rikki. Eron jälkeen ehkä.

Olet sinkkuna ystäväsi miehen "ystävä"? Onko some jotenkin sekoittanut hyvät tavat? Itselläni ei aikoinaan ollut mitään tarvetta soitella ystäväni poikaystävälle, miksi olisin? Eikä toisen poikaystävä tietenkään soitellut minulle.

Teini-ikäisen tyttären kaveripiirissä on ainakin yksi tyttö, joka luo aktiivisesti omia ystävyyssuhteita kavereidensa poikaystäviin, tai yrittää luoda. Kovin on omituista menoa.

En ole ystäväväleissä, en ole kenellekään soitellut. Normaalit välit ihmisiin normaalissa kaveruus- ja ystävällisyysmielessä. Sitten yllättyi kun itse erosi, että nämä tuttavat alkoi ehdotella yhtä sun toista. Mutta siis minun syytänihän tämä tosiaankin on, jotenkin edesautan ja vamppaan tuttavapiirini miehet enkä itse tosiaan sille mitään voi, eivätkä miehetkään, tietenkään. Ystävien miehistä en edes puhunut tässä. Voi saatana, olis pitänyt arvata, että tähän tää menee. 😅

Enkä siis todellakaan ole kertomassa kenellekään näistä ehdottelijoista, minuthan siinäkin ammuttaisi, kerta tässäkin. Vaikken mihinkään ole suostunutkaan vaan käskenyt kotiinsa vaimon/tyttöystävän luo. Ystävälleni kyllä kertoisin, siitä ei olisi kahta puhetta. Tuttavapiiristä nyt puhuin. Haistakaahan ihmiset... 😅

Haluaisin tietää

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi. Siinä revittäisiin jotain lopullisesti rikki. Eron jälkeen ehkä.

Ymmärrän. Haluaisit ennemmin elää onnellisuuskuplassasi ja kulississasi, valheessa niin pitkään kuin mahdollista. Näin olen vähän päätellytkin, että naisille tärkeintä parisuhteessa on päästä naimisiin ja korostaa joka tuutissa "mun mies, mun perhe" mantraa, pitää omaa ns statusarvoa yllä.

Miten luulet, että eron jälkeen olisi helpompi kuulla, että kaikki onkin ollut valetta? Entä jos koko kylä tietäisi, saisit eron jälkeen tietää, että olet ummistanut silmäsi totuudelta?

Vain ja ainoastaan mieheltä itseltään, en ulkopuolisilta. Ei siksi, että minulle olisi ollut tärkeintä päästä naimisiin (emme ole naimisissa emmekä mene naimisiin), ei siksi että mieheni kautta saisin jotain myyttistä statusta (mitä ihmeen statusta ja kenen silmissä, vain ja ainoastaan lähimmät sukulaiseni ja ystäväni ylipäänsä tietävät minun olevan parisuhteessa) vaan koska kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, millaisiin arvoihin ja periaatteisiin meidän suhteemme perustuu. Enkä jaksa lapsellisia "no mutta jos teillä kerran on avoin suhde niin mitä se sitten haittaa" -jankutuksia, koska kyseessä on kahden kauppa. Mitä jos koko kylä tietäisi? No, se olisi sen pettävän osapuolen häpeä, ei minun.

Vierailija<strong> kirjoitti:

Olet sinkkuna ystäväsi miehen "ystävä"? Onko some jotenkin sekoittanut hyvät tavat? Itselläni ei aikoinaan ollut mitään tarvetta soitella ystäväni poikaystävälle, miksi olisin? Eikä toisen poikaystävä tietenkään soitellut minulle.

Teini-ikäisen tyttären kaveripiirissä on ainakin yksi tyttö, joka luo aktiivisesti omia ystävyyssuhteita kavereidensa poikaystäviin, tai yrittää luoda. Kovin on omituista menoa.

Ei aloituksessa mainittu sanallakaan ystävän miestä eikä miehille soittelua, vaan puhuttiin miesten tekemistä aloitteista, tuttavapiirin miesten, eli voi olla tuttu harrastuspiireistä (en tunne vaimoa), tuttu töistä (en tunne vaimoa) kaverin kaverin kaverin tuttavan mies, (tiedän vaimon nimeltä mutta en tunne),

Tietenkin haluaa.  Pitäähän naisen tietää, missä ollaan menossa suhteessa.

Ja ettei vastaisuudessa kulje silmät kiinni.

Kun tietää tuollaiset asiat, osaa varautua jollakin tasolla tulevaan.

Ja parhaassa tapauksessa yrittää pelastaa liitto, eli saada mies takaisin itselleen, eihän sitä miehellä tarvitse kertoa, että tietää hänen pettämisestään.  Muuttaa vaan omaa käytöstään ja elämää, sillä jostainhan se miehen pettäminen johtuu.  Kotona ei ole tarpeeksi motivoivia asioita, jotta kannattaisi uskonnollisena pysyä.

Anneko siellä kirjottelee?

Vierailija kirjoitti:

Vain ja ainoastaan mieheltä itseltään, en ulkopuolisilta. Ei siksi, että minulle olisi ollut tärkeintä päästä naimisiin (emme ole naimisissa emmekä mene naimisiin), ei siksi että mieheni kautta saisin jotain myyttistä statusta (mitä ihmeen statusta ja kenen silmissä, vain ja ainoastaan lähimmät sukulaiseni ja ystäväni ylipäänsä tietävät minun olevan parisuhteessa) vaan koska kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, millaisiin arvoihin ja periaatteisiin meidän suhteemme perustuu. Enkä jaksa lapsellisia "no mutta jos teillä kerran on avoin suhde niin mitä se sitten haittaa" -jankutuksia, koska kyseessä on kahden kauppa. Mitä jos koko kylä tietäisi? No, se olisi sen pettävän osapuolen häpeä, ei minun.

Tämä oikea asenne. Monilla naisilla asenne ei ole sama. Tätä statussoopaa itsekin ihmetelleenä, jotkut ihmiset oikeasti pitävät sitä jonain tavoittelemisen arvoisena ja tuovat sitä esiin joka käänteessä.

Itse haluaisin tietää. Mutta vain selvittääkseni asian miehen kanssa kahdestaan. Voisihan olla vain ilkeistä sanoista tai pahansuopuudesta kysymys. Ymmärrän senkin, ettei kukaan tällaisesta tietävä tai kokeva uskaltaisi edes tulla kertomaan.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin haluaa.  Pitäähän naisen tietää, missä ollaan menossa suhteessa.

Ja ettei vastaisuudessa kulje silmät kiinni.

Kun tietää tuollaiset asiat, osaa varautua jollakin tasolla tulevaan.

Ja parhaassa tapauksessa yrittää pelastaa liitto, eli saada mies takaisin itselleen, eihän sitä miehellä tarvitse kertoa, että tietää hänen pettämisestään.  Muuttaa vaan omaa käytöstään ja elämää, sillä jostainhan se miehen pettäminen johtuu.  Kotona ei ole tarpeeksi motivoivia asioita, jotta kannattaisi uskonnollisena pysyä.

Ei kai toista voi omistaa? Kuulostaa hivenen kostonhimoiselta ja katkeralta. Itse en ottaisi pettävää miestä takaisin. Menisi maku koko tyypistä, olkoonkin mitä tahansa vaakakupissa, hänelle se yhteinen menneisyys ei ole merkinnyt mitään enkä minäkään.

Haluaisin tietää, koska tykkään että tiedän missä mennään. Ei tule sitten yllätyksenä, jos vaihtaa läpsystä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin haluaa.  Pitäähän naisen tietää, missä ollaan menossa suhteessa.

Ja ettei vastaisuudessa kulje silmät kiinni.

Kun tietää tuollaiset asiat, osaa varautua jollakin tasolla tulevaan.

Ja parhaassa tapauksessa yrittää pelastaa liitto, eli saada mies takaisin itselleen, eihän sitä miehellä tarvitse kertoa, että tietää hänen pettämisestään.  Muuttaa vaan omaa käytöstään ja elämää, sillä jostainhan se miehen pettäminen johtuu.  Kotona ei ole tarpeeksi motivoivia asioita, jotta kannattaisi uskonnollisena pysyä.

Ei kai toista voi omistaa? Kuulostaa hivenen kostonhimoiselta ja katkeralta. Itse en ottaisi pettävää miestä takaisin. Menisi maku koko tyypistä, olkoonkin mitä tahansa vaakakupissa, hänelle se yhteinen menneisyys ei ole merkinnyt mitään enkä minäkään.

Sama. Meitä ei sido yhteiset lapset, yhteinen omaisuus eikä yhteiset velat, joten jos mies kertoisi ihastuneensa toiseen niin hän saisi kyllä ihan vapaasti lähteä onnensa perään. Takaisin ei kannattaisi yrittää tulla.

Jos olisi yhteiset velat vaan ei lapsia niin jäisitkö sitten tai haluaisitko sitten tietää vai olisiko silloin parempi. elää "pumpulissa"?

Jos joku yksittäinen harha-askel, niin en todellakaan halua tietää. Jos jotain, mistä uhkaa tulla tai on jo tullut vakituista, niin ehdottomasti haluan.

Tietysti. Täytyyhän minun sukupuolitautitesteihin päästä.  Sen jälkeen alan tehdä mieheni elämästä helvetin, mutta en sano mitään. 

Tuohan se olis kaikkien kannalta aikuismaista käytöstä. Minä kättelisin uuden ja toivottaisin onnea. Voi olla että sitä jo olisi tai sitten sitä tarvisi matkan varrella...