Vaihdoin kolmosoluen tissuttelun alkoholittomaan olueen.
Olen parin viikon aikana puolittanut aikaisemman alkoholin käyttöni. Juon nykyään vähintään joka toisen oluen alkoholittomana. Ja viime viikonloppuna jo määräkin väheni eli meni yhteensä alkoholia kolmannes siitä mitä vielä pari viikonloppua sitten meni. Nyt jos tekee mieli juoda jotain, otan ensin alkoholittoman oluen ja sitten ei enää oikein teekään mieli mitään.
Mulla oli määrät lisääntyneet pikkuhiljaa ja lopulta viikonloppuisin meni jo aika isojakin määriä välillä. Myös viikolla oli jatkuva polte ottaa yksi tai kaksi. Se pakko on nyt hävinnyt jo parissa viikossa :)
Ensi perjantaina olisi pikkujoulut ja nyt mietin kuinka voisin salakuljettaa alkoholittomia oluita mukana. En tykkää limppareista enkä mehuista ja tuntuu, että pitäisi olla jotain juotavaa koko ajan kädessä. Siihen nuo alkoholittomat olisivat paikallaan. Toki sitten myöhemmin voisin ottaa päivällisellä viiniä yms., mutta saunalla riittäisi nuo alkoholittomatkin hyvin.
Vielä pari viikkoa sitten koin vähentämisen aivan mahdottomaksi ja olen aivan ihmeissäni kuinka helposti se on sujunut tuon alkoholittoman oluen avulla :)
Kommentit (7)
Kiitos! :) Mä olen tosi innoissani nyt, kun huomasin, ettei mun olekaan pakko juoda. Arkisin otan tosiaan sen alkoholittoman, jos tekee mieli jotain. Viikonloppuiltoina olen juonut muutaman alkoholittoman, lisäksi ehkä miedosti terästetyn glögin, lasin viiniä ja yhden saunaoluen. Tuo on siis todella vähän aikaisempaan käyttööni.
Mun mielestä alkoholiton on jopa ihan hyvää, täyttää hyvin sen tavan pitää tölkkiä kädessä ja tissuttaa. Nyt on ollut hiukan poikkeukselliset viikonloput, kun mies on ollut pikkujouluissa perjantait ja lauantaina niin heikossa kunnossa, ettei ole juonut mitään. Seuraavaksi mulla pikkujoulut, tekisi oikeasti mieli ottaa omat juomat mukaan ja ottaa vain harkitusti viiniä ja glögiä, sen sijaan, että vedän kaksin käsin ihan kuin viina olisi loppumassa jo alkuillasta.
Tsemppiä täältäkin! Olen sitä mieltä, että alkoholiton olut on oikein hyvää. Etenkin neloskaljassa se alkoholin maku on ihan hirveän voimakas. Sano, että oot lääkekuurilla, ja otat omat alkoholittomat mukaan. Punkkua, siideriä ja kuoharia saa myös alkoholittomana. Hyvä valinta, ole itsestäsi ylpeä!
Ps. Saatat vielä laihtua, alkoholissa on hirveesti energiaa.
Ps. Kaikkein mukavinta on seuraavana aamuna juhlien jälkeen, kun ei ole morkkista eikä kankkusta!
#4
Mistäköhän löytäisin alkoholitonta yhden tähden Jaloviinaa ja hyvää Cabernet Sauvignonia?
Kiitos! Lääkekuuri ei mene läpi, kun ollaan niin läheisiä työkavereiden kanssa. Mutta jospa sanon reilusti, että otin omat juomat ja tuuppaan ne jääkaappiin. En ole kokonaan absolutistiksi ryhtymässä, mutta olen tosi innoissani, että pystyn vähentämään reilusti eikä tee enää edes tiukkaa. Mennyt jo monta iltaa, ettei ole käynyt edes mielessä, että ottaisiko oluen. Ja tulee mieleen, otan sen alkoholittoman.
Meilläkin alkoi miehen kanssa tulla oluesta (yksi tai kaksi per ilta) joka iltainen tapa. Syksyllä vaihdettiin teehen. Se on ajanut aivan saman asian. En tiedä mikä siinä on että jotain pitää hörppiä. Ja mikään vesilasi ei kuitenkaan auta rentoutumaan. Kumma juttu.
Onnea ja tsemppiä yritykseen! minä vaihdoin vichyyn lasipulloihin ja sain tyydytettyä sen tarpeen tehdä jotain :)
Älä yritä liian varhain lopettaa alkoholittoman juontia. Saattaa käydä niin, että juo kahta kauheammin sitä kolmosta tai viinaa. Reippaasti vaan annat itselles aikaa oikeen kunnolla !