Halpa ja helppo ruoka , mutta myös maistuva?!
Kommentit (5)
Tomaattimurska-porkkana-sipuli-linssisosekeitto. Maustetaan chilillä.
Halpaa, maukasta ja täyttävää
Kaalilaatikko
Makaronilaatikko
Kasvissosekeitto
Hernekeitto
Täytetyt letut. Sisälle riisiä ja jauhelihaa tai tonnikalaa tai kasviksia. Kuorruta juustoraasteella.
Leivo itse sämpylät, paista vohveleitä, lättyjä, pannareita.
Mikä on rahasumma per ateria käytettävissä.
Edullisesti syntyy mm. kasvissosekeitto ja kaveriksi itseleivotut sämpylät.
Broilerinkoivet riisipedillä ovat myös hyvin edullisia, samoin joskus voi syödä vaikka uuniriisipuuroa, sekin on melkoisen edullinen ruoka.
Perunasta syntyy ruokaa edullisesti, esim. juustoperunat eivät kaipaa välttämättä mitään lisuketta. Muita kasviksia mukaan ja tehdään kasvisgratiini. Kasviksista voi tehdä myös kasvispihvejä, lohkoperunoita, perunamuussin sekaan voi laittaa vähän jauhelihaa ja uuniin lihaperunasoselaatikko. Lopusta jauhelihasta vaikka jauhelihakeitto tai makaronilaatikko. Lettuihinkin voi lisätä perunaraastetta tai porkkanaraastetta.
Melko pienellä rahalla saa ihan hyvää ruokaa, kun syö ihan perusaineksia, eikä rupea hienostelemaan.
Jauhelihasta, herne-maissi-paprikasta ja makaronista saa laitettua ruokaa, jota voi maustaa sitten mielensä mukaan.
Jos kuitenkin sinulla on yhtään varaa panostaa hieman enemmän ruokaan, niin kannattaa ostaa esimerkiksi naudanlihaa jonka voi itse jauhaa, sekä tuoreita vihanneksia ja tehdä ruokaa pakkaseen. Pienellä panostamisella saa kuitenkin paljon enemmän aikaan kuin pelkällä mössöllä.