Voisitko mennä yksin matkalle? esim johonkin
Kommentit (9)
Matkustan aina yksin. Ei tosiaan mitään ihmeellistä eikä tule aika pitkäksi tai mitään. Kaikista parasta on juuri se, että voi mennä minne haluaa ja tehdä mitä haluaa silloin kun haluaa eikä tarvitse neuvotella ja tehdä kompromisseja kenenkään kanssa.
Tietysti, ja mielelläni menisinkin. On ihanaa, kun voi tehdä just sitä mitä huvittaa, omassa aikataulussaan.
ainoan kerran kun vähän arvellutti yksin matkaan lähtö, oli kun olin just parantunut nivelsairaudesta, jossa olin puoli vuotta joutunut käyttämään kyynersauvoja. Vähän pelotti, että jos tauti iskee taas päälle siellä matkalla eikä ole kukaan huolehtimassa. Lähdin kuitenkin ja kaikki meni ok.
Nimenomaan voisin mennä (ja olenkin mennyt) Euroopan kohteisiin yksin, ja muihin "länsimaihin". Sitten on niitä maita, joihin en menisi edes muiden kanssa, vaikka maksettaisi.
Kyllä, tietenkin voisin, ja olen käynyt useasti. Mitään kummallista. Nautin yksinolosta ja siitä ettei tarvitse aikatauluja toisen mukaan säätää, voi mennä ja tulla just sinne mhin haluaa. - joitakin ahdistaa yksin ravintolassa ruokailu, mutta se on asennekysymys.
Yksinhän on kaikkein paras matkustaa! Ei tarvitse huolehtia kenenkään toisen viihtyvyydestä, vaan saa viettää päivänsä vaikka taidemuseossa eikä kukaan huokaile vieressä että mennään jo. Saa mennä syömään mihin haluaa ja nukkumaan milloin väsyttää.
Olen voinut. Nuorena reissasin yksin pitkin Eirooppaa, kun kaverit halus vain jonnekin Koseille etc. Olen ollut yksin Budassa, Prahassa, Pietarissa, Sto ja Tallinna, dublin, Dam, Pariisi. Näin äkkiseltään tuli nämä mieleen.